Jatkosota tai uusi hyökkääjä

Joltisenkin kelju on tilanne, jossa parin viikon sitkeän flunssan jälkeen ehtii iloita muutaman päivän normaaliolosta sekä palata juuri ja juuri päiväjärjestykseen töiden ja ruumiinliikunnon suhteen - ja sitten eräänä aamuna kurkku tuntuu epäilyttävältä. Saman päivän aikana onkin taas täysi sirkus päällä.

Siinä tulee jotenkin petetty olo. Ihan kuin joku olisi muka luvannut, että kun tämän kiltisti sairastat, ei sitten vähään aikaan tarvitse. Ja aivan kuin ei itse olisi saattanut olla tasoittamassa tietä uudelle virukselle säntäämällä lenkille ja rehkimään heti, kun kuvittelee valkosolujensa selättäneen vihollisjoukot - puhumattakaan siitä, ettei se neljän päivän huiskiminen kolmen kilometrin korkeudessa tuulessa ja pakkasessa ole mitenkään voinut vaikuttaa asiaan...

Voi tietysti olla, että joitakin sissiryhmiä on jäänyt henkiin, ja tämä onkin jatkosotaa. Oli miten oli, raskaiden tappioiden jälkeen ei puolustuksessa ole kehumista, olipa vastapuoli uusi tai entinen.

Äh. Nyt ei jaksa tämän kummempaa, eikä enempää.

Nostettu

Aika ajoin on hyvä harjoittaa ympäristöoppia, semminkin, jos on asunut pääkaupunkiseudulla reilun vuoden käymättä koskaan Keskuspuistossa. Kiitos viihdyttävän sauvakävelyseuran, nyt tuokin vihersuikale on niin sanotusti korkattu.

Mutta mitä ihmettä! Lähiliikenteen lippujen hintoja on sutkisti nostettu vuoden vaihteessa. Kertaseutulippu maksaa peräti 20 senttiä enemmän kuin ennen ollen nyt hulppeat 3,80 euroa. Matkakortissa korotus on laupiaasti jätetty kolmeen senttiin. Sentään. Allekirjoittaneelle vain käy usein niin, että matkakortti vaivihkaa tyhjenee, eikä sitä muista ladata ennen seuraavaa matkaa, jolloin on tietysti holtiton kiire ehtiä junaan. Sitten manaillaan ja kaivellaan kolikoita taskun pohjalta. Melkein neljä euroa varttitunnin matkasta Leppävaarasta Helsinkiin tuntuu aika suolaiselta.

Kertalipun ostajissa lienee ennen muuta satunnaisia matkalaisia, jotka noilla hinnoilla jäävätkin satunnaisiksi. Joukkoliikenteen tukeminen ja sen käyttöön kannustaminen taitavat edelleen pysyä kauniiden puheiden tasolla.

Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että maksujärjestelmän uudistamista mietitään kyllä, ja siihen näemmä toivotaan kannanottoja myös joukkoliikenteen käyttäjiltä.

- - -

Keskiviikkobonus: Päivi kirjoittaa varsin sattuvasti parisuhteesta, lukekaahan.

Tuuletti

Muutama tiivis päivä syntisen hauskaa sujuttelua pilvien päällä, alla ja sisällä, paisteessa ja pyryssä, puuterilumessa ja jäärinteillä tuuletti pääkopan tehokkaasti kuin pidempikin loma. Myös flunssa putosi vauhdissa kyydistä, ähäpiti (nöyränä toki tiedostan, että toisinkin olisi voinut käydä ja köhä kääntyä ensimmäisen päivän jälkeen neljänkymmenen asteen kuumeeksi, vaan eipä kääntynyt).

Puoli vuotta sisukkaita saksanopintoja kantaa jo hedelmää: osaan hoitaa asian jos toisenkin - zweimal nach Innsbruck, bitte - ja esittää yksinkertaisia kysymyksiä, joskin putoan kelkasta heti keskustelukumppanin tehdessä yllätysliikkeen, jota ei ollut oppikirjan dialogissa. Ich verstehe nicht. Nyökyttelen ja hymyilen kyllä sujuvasti vieressä, kun kielitaitoisempi kumppani hoitaa asian loppuun. Tai vaihdan englantiin, mikä ei ole aina helppoa vastapuolen pitäytyessä sitkeästi saksassa, olenhan osoittanut osaavani kieltä aloittaessa koko keskustelun sillä.

Ja jostain syystä suusta lipsahtaa helposti da, kun pitäisi sanoa ja. Muutenkin päänsisäinen sanakirja tapaa tarjota saksankielisen sanaston puuttuessa tilalle venäjää tai ruotsia, joista jälkimmäisessä onkin petollisia yhtymäkohtia saksaan.

- - -

Apropos opinnot, Jenni heitti haasteella: Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

1. Täytämme kaavakkeen. Kurssi aloitetaan helpoilla harjoituksilla alkaen oman nimen ja syntymäajan kirjoittamisesta. Kun itseluottamus kasvaa, edetään haasteellisempiin tehtäviin. Tavoitteena on, että opiskelija kykenee täyttämään itsenäisesti ja varmoin ottein veroilmoituksensa, yksinkertaisen hakemuksen tai matkalaskun.

2. Lisämuistia koneeseen. Unohtuuko oma nimi, muista puhumattakaan? Tuottavatko vuosiluvut vaikeuksia? Menetkö kauppaan ja unohdat, mitä sieltä olit hakemassa? Kurssilla tehdään pienryhmissä yksinkertaisia harjoituksia ja pelataan muistipelejä.

3. Kasaajasta mapittajaksi. Opettelemme laittamaan tärkeät paperit asianmukaiseen kansioon tai mappiin ilman välivarastointia ja läjien muodostamista. Kurssilla opiskellaan myös rei'ittäjän, nitojan ja paperiliitinten käyttöä.

4. Kohtaa itsesi ilman ruoskaa. Peruskurssi naiselle, joka haluaa kelvata itselleen (Jennin kurssiohjelmasta poimittu).

5. Perfektionismi on perkeleestä. Edellisen jatkokurssi. Opetellaan yhdessä iloista epäonnistumista. Mokaaminen on mukavaa!

6. Mielenrauhaa metsästämässä. Onko pinnasi kroonisesti kireällä? Lähteekö iso pyörä liian liukkaasti liikkeelle? Lietsotko itsesi hyödyttömään hysteriaan, kun pitäisi keskittyä käsillä olevaan tehtävään? Valvotko kolmelta yöllä miettien, mitä teet kahdenkymmenen vuoden kuluttua, onko jääkaapissa oleva piimätölkki menossa vanhaksi, tulehtuuko koiran korva ehkä ensi viikolla, miten pian jäätiköt sulavat tai montako eliölajia kuolee juuri nyt sukupuuttoon? Teemme helppoja rentoutus- ja keskittymisharjoituksia ja opettelemme tyhjentämään mielen turhasta kuonasta.

Stressiähän haasteesta ei tarvitse kenenkään ottaa, mutta jos inspiraatio iskee, olisi hauska lukea vaikkapa Marinadin, Veeran, Ritan, Lupiinin ja Meten kurssi-ideoista.

Kuppelehtimaan

Tarmokas lumberjack-lentsuvirukseni pääsee huomenna näkemään lisää maailmaa. Kukaties se löytää uuden, viihtyisämmän kodin jonkun Helmutin tai Helgan germaanikärsästä (Huovisensa lukeneet osaavat liittää tähän asianmukaiset mielikuvat). Pagistaanin telemark- ja alppimaajoukkue suuntaa nimittäin muutamaksi päiväksi kuppelehtimaan Itävallan alppirinteisiin.

Pelkkä ekologisen selkärepun massa saattaa kyllä suistaa suksijan tasapainosta useammin kuin kerran. Mutta eipä pyöreitä vuosiakaan kovin usein täytetä. Toinen meistä täyttää lauantaina, ja se en ole minä. Prost! Na zdorove!

Alkaa oireilla

Kuusenkerkän maanläheinen tarinointi ja kuvat saavat allekirjoittaneen kaipaamaan maalla asumista vielä tavallistakin enemmän. Aina alkuvuodesta aivoissa alkaa oireilla krooninen mullanpuutos, jota suurikaan parveke saviruukkuineen ei pysty lievittämään.

Viljelypalsta olisi toki mukava, mutta Lupiinin tavoin kokisin jotenkin turhaksi kasvattaa siellä kukkia, semminkään suosikkejani, vanhoja maatiaisperennoja. Kyllähän niistä iloa olisi muille kasvimaalla kävijöille, mutta kun niiden keskellä ja kanssa haluaisi elää. Vanhempien kesäpaikkaan olen joitakin aarteita haalinut - sinne pelastin myös kaupunkiin muuton myötä osan omista kasvateistani - ja niiden kasvua pystyy ainakin seuraamaan vuosi vuoden jälkeen.

En ole viitsinyt tilata Maatiaisen ja Hyötykasviyhdistyksen siemenluetteloitakaan enää pitkiin aikoihin, mutta kuka tietää, ehkä jonakin päivänä niille tulee taas käyttöä.

- - -

Haikailun vastapainoksi kerrottakoon mukava havainto ikkunalaudalta: vajaa vuosi sitten ostamani Phalaenopsis eli perhoskämmekkä on kehittänyt pimeän ajan ratokseen komean kukkavanan nuppuineen.

Ja vähemmän mukava havainto omasta kehosta: kanadalaisperäinen flunssavirus näyttää purkaneen matkalaukkunsa ja asettuneen taloksi hengitysteihini, eikä osoita laantumisen merkkejä yli viikon kärvistelynkään jälkeen. Joka yö herään yhden, kahden aikaan mitä ikävimpään tunteeseen, että ilkeä tonttu on käynyt ruuttaamassa röörini täyteen epoksiliimaa. Sitten valvotaan, köhitään, niistetään, manaillaan, juodaan kuumaa teetä ja hengitetään yrttihöyryä. Päivällä köhitään, niistetään ja haukotellaan hartaasti.

Vähäsen

Veloena kirjoitti pikkulintujen metsästämisestä Kyproksella - tavasta, jota myös allekirjoittanut on Välimeren maiden kulttuureissa kummastellut. Pagistaanin aamukahvipöydässäkin moista harrastusta päiviteltiin moraalisen närkästyksen hengessä.
- Mitä pikkulinnuista edes saa irti, noin ruokamielessä? Ei kai mitään, minä hämmästelin.
- Västäräkistä vähäsen?
- Pääskysestä ei päivällistäkään!

Rocketeer & Mr. Hankie

Bändinperustamisikään tullut koiranpoika sai joululahjaksi hienon ensisoittimen (äitini kyllä väitti, ettei hän koiranlelua ostaessaan huomannut sen soitto-ominaisuuksia, mutta allekirjoittanut epäilee hänelle jääneen tiedostamattomia kalavelkoja allekirjoittaneen koliikkiajoilta). Nuoren muusikon hendrixmäinen vimma sai kuitenkin aikaan sen, että sirmakka vaikeni kuukaudessa kaikkensa antaneena.

Koska lapsineron luovuutta ei tukahduttaman pidä, päätti Pagistaanin kaksijalkainen asujaimisto pitkän neuvottelun jälkeen uhrata henkilökohtaisen mukavuutensa säveltaiteen alttarille. Niinpä Rockyn kanssa musisoi nykyisin kantavaääninen Mr. Hankie. Kaksikon linjaa voisi luonnehtia progressiiviseksi, minimalistiseksi rytmimusiikiksi, joka ei pitkine, hypnoottisine improvisaatiojaksoineen jätä kuulijoitaan kylmäksi.

Painakaa nimet mieleen. Tästä kokoonpanosta kuullaan vielä.

Katharsis

Yhteiset koettelemukset parhaimmillaan lujittavat parisuhdetta, sanotaan. Jos yhteiselossa on meneillään kohtalaisen koettelemukseton jakso (mistä tulee olla asianmukaisen kiitollinen kaikille jumaluuksille, kohtalolle, tai mihin nyt itse kukin sattuu uskomaan), voi kollektiivisen selviytymisen kokemuksia simuloida eri tavoin.

Pagistaanissa katsotaan dokumentteja kauneusleikkauksista.

Ei niitä oikeastaan vasiten katsota, mutta aika ajoin jompi kumpi hoksaa joltakin laatukanavalta tulevan laatudokumentin jonkun Sheilan, Johnin tai Barbaran täydellisestä muodonmuutoksesta. Sohvalta kuuluva kauhunhuuto hälyttää paikalle muualla huoneistossa oleskelevan osapuolen, ja yhteinen tunne-elämys voi alkaa. Jo ensimmäinen viilto saa aikaan kärsivää uikutusta, joka yltyy voimattomaksi ulinaksi kirurgin kohottaessa veristä, irtonaista nahkaa asiakkaan silmäluomesta tai viipaloidessa rintaa kuin limppua. Jatkotapahtumiin - viiltelyyn, pistelyyn, täyttämiseen ja ompeluun - reagoidaan karjahtelemalla, takomalla tyynyä nyrkeillä ja kiemurrellen jaetusta tuskasta. Yleensä leikkaussalin tapahtumat huipentuvat rasvaimuun, minkä näyttäminen saa kotisohvalla aikaan suoraa huutoa, aidon paniikin ja lopuksi voipuneen, kaikenkattavan katharsiksen.

Sitä vain miettii, moneltako kotoiselta riidalta rasvaimu on meidätkin pelastanut tarjoamalla vaihtoehtoisen tavan purkaa patoutumia yhdessä.

Horrible thing

Sitä yrittää kulkea maailmassa avoimin ja uteliain mielin, välttäen kaikenlaisia ennakkoluuloja ja ihmisten kepeää leimaamista. Mutta joskus törmää henkilöihin, jotka sanomisineen tai edesottamuksineen tuntuvat ruumiillistuneilta klisheiltä. He näyttävät itse lyöneen leiman omaan otsaansa, eikä siihen ole vastaan sanomista.

Viikko sitten Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla kävin seuraavan keskustelun amerikkalaisen rajaviranomaisen kanssa. Kaveri oli punakka, pönäkkä, äänekäs ja joviaali. Hänen kysyessään ammattiani kerroin olevani historian jatko-opiskelija (edellisestä kerrasta viisastuneena en sanonut mitään muista kirjoitushommista, koska se johti vain tinkaamiseen, aionko kenties tavalla tai toisella tehdä töitä maassa ollessani, eikä asia edes liittynyt millään tavoin tähän reissuun). Tarkennusta pyydettäessä totesin ympäripyöreästi väikkärini liittyvän aatehistoriaan ja Venäjään.

- So you study communism, hän päätteli.
- Well, not really, I concentrate more on the history before the 20th century...
- That communism, you know, it's such a horrible thing!
- Oh...?
- Yeah, I've been reading about it. Quite a lot, actually. It's like a cancer or something. So much terrible things has been done in the name of the communism. And they're still out there, you know.
- Hmm (mitä hittoa tuohon nyt osaa sanoa).
- You know, people just don't want to learn from the old mistakes. They should read more about history. Some still think there's something good in the communism. It's so horrible.
- Hmm-m (vilkuilen selkäni takana kasvavaa jonoa ja mietin, vieläkö hän aikoo jatkaa kauankin).
- My friends wonder why do I bother to ramble on about the commies. But you know, they haven't read as much as I have. It's all in the history books, the horrible things the commies have done.
- ...
- But anyway, have a nice trip! Enjoy your time in the States!

Universaalin paranoian ja egoististen perspektiiviharhojen hengessä voisin tietysti pohtia, vaarantaako tämän julkaiseminen mahdollisesti tulevat Yhdysvaltain matkani. Sepä vasta olisikin jotain.

Under pressure

Todettakoon, että nuhaisena lentäminen on kokemus, jonka en välittäisi koskaan toistuvan. Nousuissa ja laskeutumisissa aivoni tuntuivat pyrkivän korvien kautta ulos, enkä voinut kuin toivoa tärykalvojen kestävän yhä kivuliaammaksi äityvän paineen. Nyt ymmärrän, miksi pikkuvauvat itkevät lentokoneissa, kun eivät vielä osaa tasata paineenvaihtelua nieleksimällä.

Kotiin päästyäni olin vielä parin tunnin ajan lähes kuuro lukuunottamatta korvakäytävissäni kaikuvia, psykedeelisiä vingahteluja ja rusahteluja. Huh.

Yhdistelmä jetlagia ja flunssantynkää on niin ikään haastava. Jälkimmäisen kannalta kun olisi viisasta levätä ja ottaa suosiolla parit tirsat. Edellisen vuoksi pitäisi kuitenkin sinnitellä koko päivä hereillä, että yöllä nukuttaisi. Puolessatoista viikossa kroppa ehtii tottua mukavasti toisen mantereen aikaan - nytkin lounasaikaan se haluaisi uskoa, että kello on kymmenen illalla (allekirjoittanutta tosin auttaa kyvyttömyys nukkua lentokoneessa - niinpä aina Atlantin yli reissatessa kotiinpaluu on ollut helpompaa kuin monille muille, kun ensimmäisenä yönä on matkasta niin väsynyt, että nukkuu heräämättä).

Mutta reissu oli kaikkinensa antoisa ja kotona on taas mukava olla, vaikka loputon sade ja harmaus vetävätkin mieltä apeaksi.

Virallisesti

Pagistaan onnittelee virallisesti ystavaa eilisen siviilisaadyn muutoksen johdosta.

"The goal in marriage is not to think alike, but to think together."
-Robert C. Dodds

Kaikkensa antaneena

Enpa pistaisi pahakseni, jos en pariin viikkoon kuulisi sanoja border tai border region. Kiitos.

Tavallistakin intensiivisemmat ja ohjelmoidummat kinkerit paattyivat eilen Bellinghamiin (US). Sielta seitsenhenkinen suomalais-venalainen retkikuntamme raahautui kaikkensa antaneena ja univajeen painamana Vancouveriin vilkaisemaan, joko olympiapakatti on nousussa.

Katseltuamme toistemme naamoja lahes viikon ajan yota paivaa hajaannuimme aamulla hyvassa yhteisymmarryksessa kuka minnekin. Allekirjoittanut tarpoi lepuuttamaan ylikuormitettua paakoppaansa merihevosten ja meduusojen hiljaisessa seurassa.

Hiljaisuus osoittautui kylla toiveajatteluksi: paikan paalla oli noin tusina koululuokkaa, paivakotiryhmaa ja uhmaikaista hoitolapsikatrasta tutustumassa vedenalaisen maailman ihmeisiin. Kun paasin korvat soiden ulos puistoon jouduin mustien, lihavien oravien saartamaksi. Olisin voinut vannoa, etta yksi piilotteli pikkuista pistoolia selkansa takana. Onneksi ne uskoivat, kun selitin, ettei repussani ole yhden yhta pahkinaa tai mitaan muutakaan, mita oravien voisi kuvitella haluavan. No, kameran voisi kai periaatteessa vieda panttilainaamoon, mutta sita ne eivat edes yhdessa olisi jaksaneet kantaa.

Maailma on vaarallinen paikka.

Huomisaamuna pakataan taas reput ja pakaasit ja suunnataan vuoristoon. Perjantaina on vuorossa paluu takaisin Victoriaan ja lauantaina lahto kohti kotia (sokerina pohjalla Torontossa on taas viiden tunnin odotus).

Guitarrrrr

Huonekaverini esitteli tänä aamuna allekirjoittaneelle musiikkivideon, joka on kuulemma saanut venäläisen virtuaalimaailman sekaisin. Hän kertoi Peter Nalitchin olevan arkkitehti (ja kuuluisan bosnialaisen oopperalaulajan pojanpoika), joka on ryhtynyt opiskelemaan laulua - ja tehnyt siinä sivussa pienen harjoitustyön.

Taattua korvamatoainesta, olkaa hyvät.

Jaksaisi

Viisi tuntia Toronton lentokentällä - tai millä tahansa lentokentällä - on pitkäpiimäinen rupeama odotella jatkoyhteyttä (langaton verkkoyhteys lievittää hieman tuskaa). Etenkin, kun sisäinen kello näyttää puoli kahta yöllä paikallisen kellon esittäessä puoli seitsemää illalla. Jos jaksaisi sinnitellä vielä kuutisen tuntia, niin saattaisi olla toivoa pysyä hereillä perjantaina seminaarissa.

Ehkä.

Ei ole ihmiseläintä luotu tällaiseen viuhottamiseen ympäri Tellusta. Ennen aikaan matkaa sentään taitettiin pitkään ja hartaasti, ja kroppa ehti sopeutua uuteen rytmiin.

Kahvia. Lisää.

Vahdinvaihto

Karvainen yliassistentti on saatu kunnialla kotiin hoito-ohjeineen ja lääkkeineen. Niiden annostelu jää tosin työreissulta Espanjasta kaksi tuntia sitten saapuneen urosvahvistuksen kontolle. Pagistaanin päämajassa tapahtuu nimittäin vahdinvaihto, kun allekirjoittanut lähtee aamulla kinkereille Kanadaan. Monitieteisen rajaseutututkimuksen hengessä kesken ohjelman pistäydytään Yhdysvaltain puolella; toissa syksynähän vastaava hyppäys tehtiin Puolasta Ukrainaan ja takaisin.

Kahdesti on vaahteranlehtien maassa tullut käytyä naapurissa reissaamisen ohessa. Ensimmäinen visiitti kesti kolmisen tuntia ja toinen peräti vuorokauden. Tällä kertaa aikaa on onneksi vähän enemmän; paluulento Suomeen on vasta puolentoista viikon päästä. Siihen mahtuu pari päivää lomailuakin tutkijakoulukastovereiden seurassa.

Vihaan

Vuoden verran pääkaupunkiseudulla asuttuani voin jo sanoa, että jos - toivottavasti kun - täältä tie joskus pois vie, en usko kaipaavani takaisin. On myös hetkiä, jolloin rehellisesti vihaan asumista Suomen täyteen ahdetuimmassa kolkassa. Ne liittyvät useimmiten liikenteeseen ja autoiluun. Käytän julkisia aina kun voin, mutta esimerkiksi eläinlääkärireissu Espoon toiselta laidalta toiselle on käytännössä tehtävä autolla.

Niinpä sitä voi löytää itsensä kahdeksalta aamulla ajamassa tukkoista Länsiväylää väärään suuntaan, eli kohti Helsingin keskustaa (älkää kysykö, miten siinä niin kävi - olen käynyt Suomenojalla ennenkin, ja Leppävaarasta sinne ajaminen lienee yksi helpoimmista autoilullisista tehtävistä näillä main). Tuulilasin läpi ei näe juuri mitään sumuna lentävän, lasiin ja pyyhkimiin tauhkaantuvan p...an ja pimeyden takia. Äreä automassa vyöryy vääjäämättä kohti Ruoholahtea ja Kamppia. Aika eläinlääkärille on vajaan kymmenen minuutin kuluttua. Hetken mietin, auttaisiko itkeminen, mutta päätän kiroilun olevan terapeuttisempaa.

Pääsen lopulta perille yli varttitunnin myöhässä, vaikka lähdin kotoa taatusti hyvissä ajoin. Kyllä, onnistuin ajamaan harhaan vielä toisenkin kerran (aplodit voisivat olla tässä paikallaan). Töytään sisään pyydellen vuolaasti anteeksi. Onneksi karvainen yliassistentti - huomatkaa virkanimikkeen muutos - huolitaan sisään. Se saa rauhoituspiikin ja jää valkotakkien hoiviin kroonikkokorviensa ja hampaidensa rassausta varten.

Rauhoituspiikki olisi voinut olla paikallaan eräille muillekin. En sitten kuitenkaan viitsinyt pyytää.

Omituista

Koska allekirjoittanut ei ole taloustieteilijä tai muutenkaan erityisen taitava numeroiden ja noususuhdanteiden kanssa, saattaa hän vilpittömästi ihmetellä, miten vietnamilaisen kalan kilohinta Suomessa voi olla vain puolet siitä, mitä kotimaisen kalan. Tai jopa vähemmän. Olenko ainoa, jonka mielestä on vähintäänkin omituista lennättää meren puoliksi ympäröimään, järviä täynnä olevaan maahan tuoretta (miten tuoretta se nyt sitten edes on) kalaa toiselta puolen maapalloa?

Vai onko pangasiusfileessä jotakin niin erinomaista, että sitä on turha kuvitella lähempää nostetusta pyrstökkäästä löytyvän?

Vuosista viimeisin

Kuvassa tiivistyy jotakin olennaista Pagistaanin vuodesta 2007: antoisaa arkea, satunnaisia irtiottoja ja elämän pieniä iloja parhaassa mahdollisessa seurassa. Gulassikeittoa särpivän urosvahvistuksen takana näkyvä sveitsiläisvuohen ahteri edustakoon jonkinlaista absurdin hilpeyden tilaa, joka näitä hetkiä ja retkiä on usein leimannut (samassa taukopaikassa taitava sika vohki repustani omenan ollessani syventynyt mainittuun gulassikeittoon).

Jälkijättöisesti pätkähti päähäni, että vuoden vaihtuessa Pagistaan täytti komeat kolme vuotta. Pienelle virtuaalivaltiolle se on jo aika paljon; eiköpä kansakuntia lie syntynyt ja kaatunut lyhyemmässäkin ajassa? Nimi on matkan varrella vaihtunut, mutta sekin taitaa olla nykyaikana ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Tapauksen kunniaksi sopii vilkaista vuosista viimeisintä hieman tarkemmin. Lyhensin tolkuttoman pitkää kysymyslistaa niiltä osin, kuin vastaukset olisivat toistaneet itseään. Pidempi versio retrospektiosta löytyy esimerkiksi Lupiinilta.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Kävin seinäkiipeilykurssin. Nukuin lumiluolassa. Taivuin käyttämään PowerPointia. Kasvatin mansikoita parvekelaatikossa. Tein ruokaa tofusta. Ajoin autolla 170 kilometrin tuntivauhtia. Kiipesin nelitonniselle vuorelle. Kävin koirakoulussa. Aloitin saksan opiskelun.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En tehnyt, enkä siis myöskään pitänyt, enkä tee. Yritän elää osapuilleen ihmisiksi lupailemattakin.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Avopuolison isä joulukuun alussa. Hän oli sairastanut pitkään ja parantumattomasti, joten lähtö ei ollut yllätys.

5. Missä maissa kävit?
Äkkipäätään laskettuna Ruotsissa pariin otteeseen, sekä Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Irlannissa ja Venäjällä.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
Kykyä erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan, ja siihen liittyvää hyvää omaatuntoa tehdyistä asioista. Notkeampaa kroppaa ja huolettomampaa mieltä. Vähemmän syyllisyydentuntoa lieveilmiöineen.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Koska en muista niitä nyt, tuskin myöskään "aina". Tasaisen mukava vuosi: ei suuria huippuhetkiä, jos ei murheen alhojakaan. Koiranpojan syntymäpäivä jää varmasti mieleen, kuten muidenkin nelijalkaistemme - sitä paitsi se sattuu olemaan sama kuin siskollani.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Pari väitöskirjaan liittyvää oivallusta, jotka eivät kerrottuina kuulostaisi kovinkaan kummoisilta - tai vaatisivat laajan ja haukotuttavan taustaselityksen. Leivänansaintaan liittyy sekin, että sain ison artikkelin läpi arvostamaani lehteen, ja sen myötä lisää työtilaisuuksia.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ehkä eräät perheasioihin liittyvät vanhat solmut, tai pikemminkin se, etten ole vieläkään saanut niitä kunnolla auki.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En onneksi mistään vakavammasta. Alkuvuodesta oli kunnon lentsu, jollaisia allekirjoittanut harvoin saa. Loppuvuodesta reistaili selkä, mutta nyt sekin vaiva alkaa olla selätetty, niin sanoakseni.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Varmaankin uudet vaelluskengät, jotka edeltäjistään poiketen ovat istuneet jalkaan alusta asti aiheuttamatta yhden yhtä hiertymää.

Eipäs kun! Koiranpoika tietysti. Mutta en osaa ajatella ostavani vaan ennemminkin hankkivani eläimen, vaikka rahaa vaihdantavälineenä käytettäisiinkin.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Rakkaan avopuolisoni ja koirien. Nauroin viime vuonna varmasti enemmän kuin sitä edeltävinä viitenä yhteensä.

13. Kenen käytös masensi?
Omaani lukuun ottamatta ei kenenkään.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokranmaksuun ja muuhun elämiseen, kuten kai useimmat meistä.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Ainakin tuosta heinäkuisesta alppipatikkareissusta ennen, paikan päällä ja jälkeen. Hetkittäin monenlaisista asioista. Väikkäristäkin.

16. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
b) laihempi vai lihavampi?
En kumpaakaan.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Ehkä hetkittäin rikkaampi, jos pelkästä tilin saldosta puhutaan.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Töitä, tai pikemminkin tehokkaammin kuin varsinaisesti enemmän. Musisoineeni, piirtäneeni tai harjoittaneeni muuta luovaa, kirjoittamiseen liittymätöntä toimintaa. Venytelleeni.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Murehtineeni tulevaisuutta, vaikka sitä taisinkin tehdä vähemmän kuin ennen. Istuneeni tuijottamassa tietokoneen näyttöä tylsistymiseen tai suorituspaniikkiin asti silloinkin, kun mikään ei ole sujunut. Lykänneeni ikäviä asioita, kuten kaavakkeiden täyttämistä tai puheluiden soittamista.

19. Kuinka vietit joulua?
Itäsuomalaisella mökillä pimeässä ja rauhassa perinteisen kaavan mukaan.

20. Rakastuitko vuonna 2007?
En. Sen sijaan rakastin ja teen sitä yhä, vaikka rakkaus tunnetusti onkin ruma sana.

22. Kuinka monta yhden yön juttua?
Mikä on yhden yön juttu? Onko se teksti, jonka kirjoittamisen aloittaa illalla, ja jonka deadline on seuraavana aamuna?

No heh. Ei yhtään.

23. Mikä oli suosikkisi tv-ohjelmista?
Uutiset, jos katsomistiheyttä seurataan. Teeman Saatana saapuu Moskovaan oli hyvä sarja, samoin YLE:n Muistikuvaputki. Vuoden viimeisten päivien hitiksi nousi raketin lailla Shaun the Sheep alias Late Lammas, joskin nettiversiona.

24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En taida vihata ketään. Luonteenpiirteitä voin inhota tai vieroksua, mutta tuttavapiiriini ei ole osunut yhtään kokonaisuudessaan kauheaa tapausta. Vihaan vaadittaisiin jo aika paljon.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ainakin Jared Diamondin Kolmas simpanssi herätti ajatuksia. Kaunokirjalliselta puolelta en muista nyt yhtään ylitse muiden, vaikka kirjoja tulikin kahlattua kohtalainen läjä lähinnä iltalukemisena.

26. Mikä oli suosikkileffasi vuonna 2007?
Eiköhän se ollut Pan's Labyrinth.

27. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Taisinpa olla Tampereen Hervannassa viettämässä jo perinteeksi muodostuneita, yhteisiä vanhentumiskemuja samana vuodenpäivänä syntyneen lankomiehen sekä muiden omaisten kanssa. Vuosia tuli täyteen 32.

28. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?
Kuulostaa niin juhlavalta, että tokkopa minulla moista onkaan. Entiseen tapaan varttani ovat verhonneet farkut, t- ja villapaidat, erinäiset ulkoiluhousut ja fleecepuserot. Olen kyllä vähän yrittänyt ryhdistäytyä, mitä ihmisten ilmoilla liikkumiseen tulee.

29. Mikä piti sinut järjissäsi?
Kofeiini. Noeivaineskaan. Viime vuonna oli aika helppoa pysyä järjissään.

30. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja sen vaatimiin toimenpiteisiin, samoin tuotantoeläinten kohtelusta noussut keskustelu. Eduskuntavaalit ja niiden jälkipyykki. Työelämään ja yliopistoon liittyvät kysymykset. Venäjän tilanne ja sen aatteelliset ulottuvuudet kiinnostavat jo viran puolesta.

31. Ketä ikävöit?
Vanhoja ystäviäni, jotka asuvat aivan liian kaukana spontaaneja kävelylenkkejä tai maailmanparannuskahvittelua ajatellen.

Särjettyjä sydämiä

"Sydämet särkyvät - ja ne särkyvät juuri sillä tavoin kuin kahviloissa kuultavissa chansonne-lauluissa esitetään. Ja chansonneiden opetus on laulusta lauluun se, että särkyneestä sydämestä ei saa enää ehjää.
Elämä opettaa meille samaa. Jos olemme kerran lähestyneet toista ihmistä täynnä luottamusta ja ehjin sydämin mutta tunteitamme on loukattu, 'sydämemme on särjetty', emme enää koskaan voi tuntea toista ihmistä kohtaan todellista luottamusta emmekä antaa toiselle itseämme. Maan päällä ei ole olemassa herkempää ainetta kuin se, mistä meidät on tehty. Emme pysty millään unohtamaan loukkausta, joka on kohdistunut sieluumme ja tunteisiimme. Mitä sitten elämä suokin meille myöhemmin, millaisia ystävyys- ja rakkaussuhteita se meille lahjoittaakin, mielessämme kytee aina vain epäilys. Kaikki ihmissuhteet voivat olla meille mahdollisuuksia harjoittaa ilkeitä ja sydämettömiä leikkejä, tilaisuuksia kostaa. Sellaisia me olemme.
Ole varovainen, kun tapaat särjettyjä sydämiä, sillä et voi päästää heitä tuskasta. Eikä ole olemassa niin suurta kärsivällisyyttä, viisautta, suurpiirteisyyttä ja himoa, että se saattaisi tyynnyttää pettyneen sydämen."

- Sandór Márai: Mietteiden kirja

Yksi lempikirjailijoistani sai minutkin pohdiskelemaan, mitä oikein särkyy, kun särkyy sydän. Mitä löytyy kulahtaneen kielikuvan takaa?

Kenties sydämen särkyminen voisi kuvata sitä, kun sinänsä egoistinen kuvitelma omasta korvaamattomuudesta rikkoutuu? En nimittäin usko, että se liittyy suoraan kenenkään yksittäisen ihmisen "menettämiseen". Miten voisi menettää, kun ei ole koskaan omistanut? Ei, luulen, että kyse on nimenomaan siitä musertavasta tunteesta, kun ymmärtää olevansa jätettävissä ja vaihdettavissa, vaikka on kuvitellut - niin lapselliselta kuin se jälkikäteen tuntuukin - olevansa itse toiselle se ainoa mahdollinen toinen.

Luulen myös, että sydän voi särkyä vain kerran. Monet sen kokevat, toiset - nykyään kai yhä harvemmat - säästyvät siltä. Sydämen särkyminen edellyttää kuitenkin, että tuo korvaamattomuuden kuvitelma on saanut tilaisuuden kasvaa ja vankistua jonkinasteisen vastavuoroisuuden ja molemminpuolisen luottamuksen voimin. Jos sen sijaan on teini-ikäisenä ihastunut palavasti johonkuhun, joka ei vastaakaan tunteeseen, kyseessä lienee ennemminkin kitkerä pettymys haaveen haihtumisesta, vaikka sydämen särkymisestä kertovat, siirappiset balladit tuntuvatkin osuvan tuolloin suoraan maaliinsa.

Kukapa toisaalta toisten sydämistä tietää. Ehkä kyse on vain aste-eroista: sydän voi mennä säpäleiksi, tai siihen voi tulla särö?

En osaa kuitenkaan suhtautua särkyneisiin sydämiin yhtä pessimistisen kyynisesti kuin arvoisa kirjailija. Kukaan meistä kun ei ole viime kädessä korvaamaton kenellekään, paitsi itselleen (sekä kenties omille vanhemmilleen ja sisaruksilleen, mutta se on hieman eri asia - enkä käsittele tässä sitä surullista ja luonnotonta tilannetta, että sydän särkyy jo lapsena, kun lähimmät hylkäävät). Eikä pidä ollakaan, uskon. Sikäli illuusio joutaa mennä. Sen menettäminen on itse asiassa varsin vapauttavaa sen jälkeen, kun tuskat on lopulta kärsitty ja itkut itketty.

Vanhan ystäväni kanssa juttelimme kerran siitä, millaisia jälkiä ihmissuhteisiin liittyvät elämänkriisit ovat meihin jättäneet. Yksissä tuumin tajusimme: pelko on kadonnut. Kun sydän on kerran särkynyt, särkymistä ei tarvitse - ainakaan samalla tavalla, tämän määritelmän mukaan - enää pelätä. Se ei ole tuntematon uhka. Vastoin synkimpiä odotuksiaan siitä selvisi elävien kirjoissa. Toiseen ei enää tarvitse takertua henkensä hädässä, kun tietää, että ilman häntäkin elää ja hengittää ja voi nauttia elämästään. Viimeksi mainittu tuskin onnistuu heti rakkaan ihmisen hukkaamisen jälkeen, mutta joskus myöhemmin kyllä. Sen tietää ja siihen uskoo, kun on sen kerran kokenut.

Tavallaan korvaamattomuuden tunteen menetys toimii siis kumminkin päin. Ei laita toista liian paljon vartijaksi, eikä ryhdy sellaiseksi enää itse. Asiaintilaa voisi kai kuvata toisella inflaatioon asti viljellyllä kielikuvalla: seistä omilla jaloillaan iloiten aidosti siitä, jos rinnalla seisoo joku toinen. Joiltakin se ehkä onnistuu luonnostaan, ilman sydämen särkymistäkin, toiset meistä tarvitsevat tuon karmaisevan herätyksen todellisuuteen.

Jotenkin näin asian itse koen, ja mistään muustahan en voi kirjoittaakaan.

Ei, herra Márai, en vaihtaisi omaa, särkynyttä ja kokoon kursittua sydäntäni enää uuteen ja ehjään, vaikka joskus mainitsemasi epäilys ja vanhat arvet sitä vihlaisevatkin. Se on silti, paikattunakin, elävä ja lämmin ja sykkii hienosti.

Balrog

Tänä vuonna aloitetaan Kehä I:n tunnelihanke. Pagistaania asia koskee sikäli, että kalliotunnelia oheisrakenteineen aletaan louhia heittomatkan päähän päämajasta. Projektin etenemistä on siis seurattu kasvavalla levottomuudella ja pohdittu, pitääkö jossain vaiheessa purkaa jurtat ja paeta vuorille.

Tällä viikolla rappukäytävään ilmestyi tiedote. Siinä kerrottiin tammikuussa tehtävistä esitutkimuksista ja pahoiteltiin niiden mahdollisesti aiheuttamaa häiriötä alueen asukkaille. Mies tuumaili, mitä oikein tuleman pitää, jos jo tutkimusvaihetta pitää pyydellä anteeksi.

Sitä paitsi olemme vakuuttuneita, että moinen ryskäminen ja kaivaminen herättää vielä balrogin. Mitäs sitten tehdään, arvoisa Tiehallinto?