maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Kauhistavaa otteloa

"Monipäiseksi, monijalkaiseksi hirmueläimeksi näkyi velijoukko, joka rähisten yhdessä kimpussa pinnisteli. Repien itseänsä, moristen, puhkaten ja huokaillen se eläin liikkui, pyöriskeli, kiiriskeli kiven reunalta toiselle ja toiselle taas. Koirat siinä peloissaan hännät lyyhyssä ja usein vierähtämäisillänsä alas härkien uhreiksi, pujahtelivat sinne tänne, varjellen henkeänsä. Sakeammin kuin ennen kokoontuivat härjätkin tällä hetkellä kiven ympärille, katsellen, silmät pystyssä, kauhistavaa otteloa."
- Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Jukolan veljesten joukkotappelu härkien saartamalla kivenlohkareella on vain yksi esimerkki Kiven vertaansa vailla olevasta kielenkäytöstä. Harva kirjailija on löytänyt tai luonut yhtä kuvailevia sanoja, joilla herkuttelee kerta toisensa jälkeen: noin se juuri on!

Kuulun siihen monilukuiseen joukkoon, joka löysi Seitsemän veljestä vasta oppivelvollisuuden päätyttyä. Kouluaikojen pakkoluetuksesta ei jäänyt juuri mitään mieleen, vaikka kirjallisuustunneista pidinkin. Lieneekö ollut jokin takavuosien pakkasilta, kun tartuin kirjaan tuoreemman lukemisen puutteessa - eikä aikaakaan, kun huomasin nauravani vedet silmissä veljessarjan seikkailuille ja Kiven hervottomille kielikuville.

Allekirjoittaneen hyllystä löytyy nykyisin myös Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä, joka tekee kunniaa kansalliskirjailijalle ja säilyttää hienosti alkuperäisteoksen hengen.

Suosittelen. Molempia. Maukasta Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

4 kommenttia:

L. kirjoitti...

Kivi käy niin moniin tunnelmiin. Tänä aamuna sulattelin surullista uutista Sydämeni laulun avulla, ja lohdullisesti se tuuditteli.

pagisija kirjoitti...

Samaa mieltä. Ei hän ole suotta kansalliskirjailijan titteliä saanut. Kun ei vain unohtuisi sinne kansakunnan kaapin päälle pönöttämään titteleineen, vaan aina uudet lukijapolvet löytäisivät hänen tekstinsä...

auringonkukka kirjoitti...

Minulle tulee aina Seitsemästä veljeksestä mieleen ala-asteen laulutunnit, kun Seitsemän miehen voima-laulua kuorossa lauloimme.
Sanat olivat opettajan mielestä niin nuorille hivenen liian rujot ja siksipä me lauloimmekin:

"Simeoni liuhuparta, valittaa se ihmisparka, syntinen, pahasana kurja. Syntinen,pahasana,kurja"

(pahasana = saatana)

Arvata vain voi lisäsikö moinen kaunistelu sanan käyttöä luokkahuoneen ulkopuolella :)

pagisija kirjoitti...

Kiitos, auringonkukka, päivän parhaista nauruista!