sunnuntaina, lokakuuta 02, 2005

Välittömään nousuun

Alkajaisiksi Oudon Taigan Veikolle kiitos kannustuksesta syksyryytymystä vastaan! On totta, että luonnossa lokakuu on yksi parhaista kahdestatoista kuukaudesta. Maalla asuessa loppusyksy olikin sellaista talveen hiljentymisen ja tiaiskansan kuuntelemisen aikaa.

Merkillistä kyllä, ilman kalseita katuvaloja pitkä pimeyskin kiusaa vähemmän, vaikka on syvempi. Ehkä juuri siksi.

- - -

Löytyy kaupunkiasumisesta toki puolensa. Kun on flirttaillut vuoden päivät muun muassa kuubalaisen musiikkikulttuurin kanssa, on mukavaa kuulla taas suomalaisen kansanmusiikin nykytuulia elävänä. Tampereen Klubilla esittäytyi lauantaina kaustislais-veteliläisten nuorten miesten kokoonpano Snekka. Progressiivisten, hiukan jazzahtavienkin sävyjen alla kulki juurevana perisuomalainen pelimannipoljento, joka saa mielialakäyrän välittömään nousuun ja vähintään yhden raajan vippaamaan tahdissa.

Sen sijaan Pauli Hanhiniemen luotsaama, niin ikään kansanmusiikkisävytteinen Hehkumo ei jaksanut oikein hehkuttaa allekirjoittaneen musiikillisia aivoratoja alkua pidemmälle, vaikka esittikin ehdottoman laatuisaa musiikkia ammattilaisten ottein. Sama ongelma minulla on tosin ollut Hanhiniemen aiempienkin kokoonpanojen kanssa: kaikki osuu kohdalleen, mutta viimeinen kipinä jää puuttumaan. Sitä yrittää tykästyä, mutta ei vain nappaa. (Oli muuten ilo nähdä Hehkumon kanssa lavalla rääkkyläläisen Koistisen Kanteleen 15-kielinen Wing-sähkökantele. Isältä pojalle siirtynyt kanteleverstas on tehnyt loistotyötä perinnesoittimen tuomisessa nykyaikaan.)

Jos maailmassa soitettaisiin, laulettaisiin ja tanssittaisiin enemmän, ihmiset olisivat onnellisempia ja ehtisivät tehdä vähemmän pahojaan. Takuulla.

4 kommenttia:

marinadi kirjoitti...

Eikös ne väitä, että syy siihen, miksi rannikon suomenruotsalaiset elävät pidempään kuin suomenkieliset, on heidän kuorolaulukulttuurinsa ja sitä kautta syntyvä yhteisöllisyys. Ollaan yhdessä ja pidetään kivaa ja huolehditaan sitä kautta toinen toisistaan eikä vain painiskella kotona omien murheiden kanssa. Siinä ei sitten pääse samalla tavalla synkistymään ja ahdistumaan ja rasittamaan sydäntään huolilla.

pagisija kirjoitti...

Olen kuullut samaa. Ja uskon kyllä väitteen todenperäisyyteen.

Nimenomaan yhteinen hauskanpito lienee avainsana. Riitaisan harrastusyhdistyksen pakolliset kokoukset ja pöytäkirjan tarkastukset tuskin lisäävät kenenkään elämisen laatua, vaikka ovatkin yhteisöllistä toimintaa ja saattavat ihmisiä tekemisiin toisinsa kanssa. Näin sekä mukana olleen että sivusta seuranneen näkökulmasta...

Anonyymi kirjoitti...

Itse pidän tavattomasti syksyn jokaisesta vaiheesta - aina Tampereen Valoviikkojen alkamiseen asti. En ymmärrä, miksi ne valot, joilla on tarkoitus kai nimenomaan olla piristys pimeänä vuodenaikana, saavat minut aivan päinvastaiselle mielelle.

Ehkä se on hyvän ja tunnelmallisen pimeyden pilaamista, ehkä pimeys tulee liikaa esiin, kun sitä vastaan noin oikein "taistellaan".

pagisija kirjoitti...

Ainakin itse yhdistän mielessäni tuon valoshown jo hysteerisiin jouluhötinöihin ja ostovimmaan, lahjakassien kanssa kyntäviin äreisiin ihmisjoukkoihin - ja niistä taas pysyisin mieluiten kokonaan erossa.

Maalla pimeys on tosiaan aivan erilaista. Ei se siellä häiritse, vaan ikään kuin kuuluu asiaan. Ehkä siellä sen kanssa on enemmän sovussa, ei yritä taistella sitä vastaan, kuten sanoit.