keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Kasvismössö

Kuljin tänään lounasravintolan ohi. Ulkopuolelle sijoitetusta, käsin kirjoitetusta taulusta olin lukevinani, että päivän listalla oli kasvismössö. Pettymys oli suuri, kun mössö osoittautuikin toisella lukemalla höystöksi.

Minusta kasvismössön tarjoileminen höystöjen ja muiden ratatouilleviritysten sijaan osoittaisi kuppilalta riemastuttavaa asennetta (ja ihailtavaa rehellisyyttä). Menisin syömään ihan vain kannatuksen vuoksi, vaikka erinäiset mössöt löytyvät Pagistaanin omaltakin ruokalistalta.

- - -

Kotimaista ahvenaa voi syödä huoletta. Tämä kyrmyniska nousi Pielisestä juhannuksena (ja päästettiin asianmukaisesti tuskistaan kuvanoton jälkeen). Kunnia kuvasta kuuluu urosvahvistukselle, jonka kamera oli ansiokkaasti tilanteen tasalla.

Kun nyt ruoka-asioilla ollaan, niin muillekin kalanystäville tiedoksi: YLE uutisoi WWF:n kehottavan kansalaisia miettimään, millaisia eväkkäitä lautaselleen hankkivat. Monien kalalajien kannat ovat hyvää vauhtia hiipumassa liikakalastuksen vuoksi. Järjestön lista suosittavista ja vältettävistä kaloista ja äyriäisistä löytyy täältä.

2 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Unicafessa Hgissä oli eräänä opintovuonnani ihailtavan rehellisesti RAASTEKEITTO. Kyllä, raastetta kasvisliemivedessä lillumassa, tuollainen lihansyöjästereotypioita noudattava kasvisruoka kaikessa litkuisuudessaan.

Huoh.

Minulla oli nälkä tunnin jälkeen.

Mössö kuulostaa kyllä ruokaisammalta. Huomaa kyllä että kello on pian seitsemän ja on nälkä :D

Kati Parppei kirjoitti...

Heh, raastekeitto :D. Se on ainakin ollut keittiölle helppo ratkaisu, kun raastetta on joka tapauksessa salaattipöytään tehty.

Olisi kyllä tuossakin odottanut, että totuus olisi peitetty jonkin kulinaarisemmalta kuulostavan nimen taakse.