lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Kilparummutusta

Eläinten urbanisoituminen käy selväksi, kun asuu puolensadan metrin päässä kehäykkösestä. Vuokralukaalimme keittiöstä pääsee käytännössä aina ulos vilkaistessaan seuraamaan oravien, rusakoiden, tiaisten ja varislintujen edesottamuksia.

Maaseudulla moista vilinää näkee korkeintaan erityisen hyvin varustetun ruokintapaikan liepeillä. Hiljaista on.

Kiintoisaa on sekin, miten eläimet oppivat hyödyntämään ihmisten tekeleitä. Tänään koiraa lenkittäessäni kuuntelin kahden käpytikan kilparummutusta. Yksi oli asettunut takomaan sähkölinjan metallitolppaa, toinen kymmenen metrin päässä sijaitsevan katulampun metallista suojakuorta. Toisen tikan päräyttäessä rummutussarjan toinen mietti hetken päätään kallistellen ja vastasi sitten yhtä vimmaisella sarjatulella.

Luulisi nokan halkeavan, vaikka äänenvahvistin tehtävänsä täyttääkin (voisikohan tikasta tulla sälönokkainen, ja jos voisi, sorsisivatko muut tikat sitä - ei, tämä ei oikeasti naurata minuakaan).

- - -

Mikä viisaus siinä on, että lapselle opettamalla opetetaan koiran olevan hauva? Sehän on silkkaa viattoman sielun harhaanjohtamista. Entä jos aikuinen opettelisi uutta kieltä, vaikka tongosaarten swangoloa, ja hänelle kerrottaisiin, että taloa merkitsevä sana on basatungtung. Opiskelija painaisi tämän suurella vaivalla päähänsä, jossa muodostuisi yhteys talo=basatungtung.

Jossain vaiheessa hänelle sitten valkenisi, että oikeasti talosta käytetäänkin sanaa itsikagong. Keljuttaisi aivan varmasti moinen petos.

Toisaalta on aina ilahduttavaa, jos karvainen assistentti tunnistetaan koiraeläimeksi, vaikka sitten hauvaksi. Yleensä lapset ehdottavat lammasta (eräs mieleenjäänyt versio oli "lammasen poikanen"), mikä sekin on toki mukavaa sikäli, että se kertoo kaupunkilaisnatiaistenkin tietävän yhä, miltä lammas noin suurin piirtein, hyvin väljästi tulkittuna näyttää.

3 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

En ole tutustunut käpytikan sielunelämään, mutta rohkea ja sinnikäs lintu se näyttää olevan. Mökkipihassa se puolisoineen vierailee ja nakuttaa talitinteille tarkoitettua läskinpalaa. Toki koivu ja mäntykin saavat osansa. Pää kallellaan, rungon takaa kurkistellen se vaikuttaa kovinkin inhimilliseltä otukselta. :)

maaret kirjoitti...

Onpas sievä tuo teidän assistenttinne=)

En ymmärrä minäkään mitä varten lapsille pitäisi "sössöttää" (tai mitä se sanojen vääntely sitten onkaan?!)
Mutta pitäisikö meidän sittenkin myös tehdä niin, sillä sen tekemättömyyden seurauksena meiän mukulat ovat olleet useamman kerran aivan ihmeissään kun joku aikuinen puhuu käsittämättömiä... kuten pyyntö "näytäppäs kuinka vanha sinä olet?" Lapselle piti suomentaa, että X haluaa titää kuinka vanha sie olet. (Sen jälkeen oli helppoa vastata: "mie olen kolme vuotta!")
Tai kun samaiselle lapselle ehdoteltiin "katsos, hauva!" -johon lapsi totesi "Kato, saksanpaimenkoira!" (Ei kyllä aavistustakaan mistä se sen rodun tiesi?! hihii!)

pagisija kirjoitti...

Sivuaskel, tikka on minustakin sangen sympaattinen eläjä. Mutta linnunpönttöjen suuaukot kannattaa kyllä suojata metallilla, jos se pihapiirissä viihtyy.

Maaret, niinpä! Ehkä monilla aikuisilla on taipumus aliarvioida lasten käsityskykyä? Siihen muistan itsekin kyllä syyllistyneeni, mutta lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kokemukseni lapsista on aika rajallinen. On siis hankala tietää, minkä verran minkäkin ikäinen asioita ymmärtää - usein pelkään puhuvani lapsille liian "vaikeasti", ja sitten hätäpäissäni vedän vaihteen toiseen äärilaitaan :).

Hauvaa en ole kyllä ikinä kenellekään tarjotellut. Enkä tarjottele :D.