Alkaa olla taas auringonlämpöisten sohjopäivien ja jäätävien, rapeiden pakkasöiden aika, vastakohtaisuuksien ja pastellinkuulaiden iltojen lyhyttäkin lyhyempi valtakausi. Lauantain pilvinen suojasää vaihtui vaivihkaa viidentoista pakkasasteen kuutamoyöksi. Suksille kutsuva sunnuntaiaamun kirkkaus oli kuin yllätyslahja säätiedotuksen uhkailtua harmaudella ja räntäsateella. Siirtyminen metsien hiljaisuudesta pääkaupungin kohkeeseen tuntui jälleen viittäsataa kilometriään pidemmältä. Veloenan ikkunapuutarhastaan jakama tuoksuva vihreys juurruttaa kuitenkin kevättä myös espoolaisasumukseen, jo kodiksi käyneeseen.
Vaan multaa kynsien alle haluaisin minäkin. Varomaton kasvitarinointi kahvikupin ääressä herätteli kroonistuneen talikkotaudin, kompostointikuumeen ja maatiaismanian kiusallisen sitkeitä oireita.
4 kommenttia:
Täällä odotetaan pienen, mutta puristavan jännityksen vallassa miten vihreävartiset sopeutuvat mullittelun jälkiin, osalle vaihtui ruukkukin. Juttelin rauhoittavia (lähinnä itselleni) kun pukersin juuripaakkuja ruukkujen väliä, olivat jotenkin niin alasti.
Inhimillistän kasvini kaikki tyynni, ja jokainen kuihtuminen on henkilökohtainen.
Siltikin, toiveikkaana ja innolla odotan huomista tuoksutainta, adoptoin samasta perheestä kuin sinä. Aika ihana ajatus itse asiassa, kaupunkirajojen ylittävä juurtuminen, kasvu, kukinto.
Vii
Minäkin huokaisen aina helpotuksesta, kun mullanvaihdon jälkeen näkyvät ensimmäiset kasvun merkit. Tietäähän sen itsekin, miten juuriltaan revityksi tuleminen ja uudelleenistutus stressaavat.
Hauska ajatus tosiaan; saman perheen jälkikasvu leviämässä eri suuntiin, kasvattamassa kasvun verkostoa.
Niin ja ne ovat tulleet maalta, nämä tuoksuvaiset... ei tätä kasvitautia saa mitenkään kitkettyä, vaikka kuinka desinfioisi pistokkaiden leikkaukseen käytetyn veitsen.
On vain opittava hyväksymään sairautensa, istutettava se viereiselle tuolille porisemaan ja pulputtamaan siitä ja siitä tomaattilajikkeesta ja ai että jossois viherhuoneesta ja niin edelleen, kuunneltava sitä, hymähdeltävä.
Maalta! Viherhuone! Oi!
Eilisen juttutuokion tunnelmissa piti kaivaa esille "Ukonhattu ja ahkeraliisa"-kirja ja herkutella pitkästä aikaa lehtosinilatvoilla, harmaamalvikeilla, vanhoilla pensasruusuilla (mainitsinko muuten, että korjasin entiseltä asuinpaikaltani talteen juurivesan venäläisperäisestä "Pohjolan Kuningatar"-kurtturuususta, joka kasvoi siellä komeana pensaana; mistä lie tullut) ja muilla ihanuuksilla. Ei tämä lietsonta tautia ainakaan paranna, mutta kuten sanoit, hyväksytään se sitten...
Lähetä kommentti