Aamukahvipöydässä murisen sulavalle lumelle ja katoaville keväthangille, vaikka auringonpaiste makealta maistuukin. Jotenkin sitä piti itsestään selvänä, että talven myöhäinen alkaminen kompensoituisi vastaavalla pidennyksellä loppupäästä. Ihan kuin joku olisi sellaista luvannut.
Mutta illansuussa - kirkkauden sammuessa sinisen ja vihreän kuultaviin sävyihin - kuulen mustarastaan viheltävän. Ensin yhden, jonkin matkan päässä toisen, vielä kolmannenkin. Hyvä etten naura ääneen silkasta ilosta. Keväthulluus tekee jo tuloaan; tuo merkillisen maaninen olotila ja aika, jolloin ei malttaisi käydä sisällä kuin kääntymässä ulkoilman ollessa täynnä elämän ääniä ja tuoksuja.
Kura, loska ja märkyys on niin paljon helpompaa antaa anteeksi keväälle.
Suomen Latu-järjestön kanta Espoon hiihtoputkihankkeeseen on muuten ilahduttavan tervejärkinen huolimatta esitetyistä kutsuista "hiihtoputkitalkoisiin".
"- Järjestömme on 'luonnollisen liikunnan' asialla, onhan Suomen Latu ulkoilujärjestö. Maastohiihdon edistäminen on toki yksi tärkeimmistä tehtävistämme, mutta ei hinnalla millä tahansa, järjestöstä todetaan."
- Latu ja Polku 2/2007
Niin paljon kuin hiihtämisestä pidänkin, ajatus koneellisesti jäähdytetystä hiihtoputkesta - keinotekoisista laskettelurinteistä puhumattakaan - on minusta täysin älytön. Jos ilmastonmuutos todella vie mennessään pakkastalvet, kuulostaa hölmöläisten peitonjatkamiselta käyttää suuret määrät energiaa lumikelien simulointiin ja vauhdittaa siten osaltaan ongelmien alkulähdettä. Ennemmin niellään tosiasiat ja siirrytään vaikka sauvakävelyyn.
"- Jokainen sää on ulkoilusää. Eikä ulkoilusta ole syytä tehdä sisäliikuntaa, Suomen Ladusta muistutetaan."
- - -
Kiipeilyssä ja ratsastuksessa on hyvin paljon samaa, vaikka edellisestä puuttuukin lajienvälisen viestinnän viehätys (ellei sellaiseksi lasketa allekirjoittaneen ja urosvahvistuksen kommunikointia köyden eri päissä). Yhteistä on ennen muuta se, että vasta putoamisen pelon väistyessä keho ja mieli rentoutuvat ja alkavat omaksua uutta. Siihen saakka kaikki voimat kuluvat itsesäilytysvaiston sanelemaan, jännittyneeseen tarrautumiseen.
Mikä taitaa päteä moniin muihinkin asioihin.
3 kommenttia:
Heräsin keskellä yötä, kolmen aikoihin ja kuuntelin mustarastaan huilukonserttia. On se niin sykähdyttävää että hyvin voisin luopua lumesta ja saada tilalle muuttolintujen musiikit, vihreyttä orastavat ojanpientareet, hiirenkorvan tuoksun...
Tervehdys!
Jos sinulle sopisi niin haluaisin käyttää yhtä kaunista valokuvaasi yliopiston verkkojulkaisussa. Otatko yhteyttä tino.rossi at steerco.fi jos asia sopii sinulle.
Sivuaskel, sanopa muuta. Mustarastas aloittaa, kohta tulevat muut... Myös viherpeipon ryystävä ääni on jotenkin keväinen, tosin ennemmin kevättalvinen.
Tino Rossi, otan yhteyttä.
Lähetä kommentti