"Metsä on apea. Se kaipaisi unta,
lepoa pesässään lumen alla.
Puiston puut hohtavat mustin rivein
kuin loputon kuolinilmoitus."
- Boris Pasternak
Lapsena ensilumi oli merkkitapaus, joka tarkoitti lumipalloja koulumatkalla, kitkaisia pulkkamäkiä, jälkien tekemistä, märkiä lapasia. Ja lumen hajua, sitä kosteanhyistä tuoksua, joka korvasi loppusyksyn maatuvan lemun.
Sitä on kai tullut aikuiseksi, kun lumen tulo saa miettimään nastarenkaiden kuntoa, jäätyviä autonikkunoita, puhki pidettyjä talvikenkiä, joiden tilalle pitäisi hankkia uudet.
Koirien aistit näyttävät terästyvän ensilumen myötä. Iltalenkillä ne kyntävät kuonoillaan lunta ja tuhahtelevat, tekevät innokkaita pyörähdyksiä kaivaten selvästi vapaana juoksemista. Tien poikki poukkoileva rusakko ja lumesta tehty, hämmästyttävän elävän näköinen kissa saavat huomiota tasapuolisesti.
Pientaloalueella pikkupojat leikkivät lumisotaa katulamppujen kalseassa valossa. Jossain huutaa hälytyssireeni.
2 kommenttia:
Omien lasten myötä ensilumi on taas hauskaa. Meidän pikkuinen pulkkamäki on jo hinkattu lumettomaksi. :)
Voin kuvitella. Jonkinlaisen etäisen aavistuksen saa katselemalla koiria - joskin siihen sekoittuu surku olo, kun niitä ei voi kaupungissa päästää riehumaan vapaana. Lapset sentään voi :).
Lähetä kommentti