Verkkoon tuotettu teksti tuntuu olevan monelle oikealle toimittajalle kuin punainen vaate härjälle. Aiheen saaman julkisuuden huomioon ottaen saattaisi olettaa, että blogien nokkela suomiminen olisi jo menettänyt parhaan teränsä ja uutuusarvonsa. Aamulehden Jyrki Lehtola haluaa kuitenkin kantaa kekoon sanaisen kortensa sunnuntain Media-kolumnissa.
"Blogit ovat muuttuneet virtuaalimuminaksi, omituiseksi autobiografiseksi narsismiksi, jossa kirjoittajat kertovat elämästään ja ajatuksistaan aivan liikaa.
Näitä kertomuksia blogien lukijat saavat sitten kommentoida niin, että blogien ympärille muodostuu turhaumiaan purkavia miniyhteisöjä. Eräs analogia voisi olla virtuaalinen ravintolaseurue, jossa joku puhuu aina liikaa, ja muille jää vain mahdollisuus kommentoida puheita."
Voisi toki kysyä, eikö ole vain hyvä, että nuo turhaumat ja sanomisen tarve puretaan edes osin virtuaalisesti. Jos verkkokirjoittamisen ja -keskustelun ansiosta yksikin aviollinen riita jää syntymättä, koira potkaisematta tai ystävyyssuhde rakoilematta, on se lunastanut paikkansa yleisen hyvinvoinnin, maailmanrauhan ja kansojen veljeyden edistäjänä. Sitä paitsi yhä harvemmalla on vakituinen työpaikka kahvihuoneineen, jossa on perinteisesti oiottu maailman vääryyksiä ja jatkettu sitten virkistyneinä töitä.
Mikä mukavinta, ketään ei tiemmä pakoteta lukemaan ensimmäistäkään blogimerkintää vastoin tahtoaan.
Mielenkiintoista on, että kaikkein eniten toimittajia tuntuu ärsyttävän muiden ammatikseen kirjoittavien bloggaaminen. Jokin aika sitten sapiskaa saivat kirjailijat, nyt on virtuaalimaailman valloitusta kokeilevien kollegoiden vuoro.
"Toimittajien blogeilla rehottaa niin ruman näköisenä epävarmuus, perusteeton narsismi, epäkarismaattinen pöyhistely, tärkeily ja omien luonnevikojen selittäminen ansioiksi, että jos nuo pöllöt todella edustavat neljättä valtiomahtia, viimeistään nyt olisi meidän kaikkien syytä olla huolissamme.
Blogit ovat erinomainen todiste sille, että kun ihminen haluaa kertoa itsestään, useimmissa tapauksissa se kannattaa estää."
Minä pidin erityisesti tuosta "omien luonnevikojen selittämisestä ansioiksi".
- - -
Mitä amatööreihin tulee, viikonloppuna tuli katsottua maailmanmainetta niittänyt tamperelainen scifi-parodia Star Wreck: In the Pirkinning. Intoa ja uudisraivaaja-asennetta ei tekijöiltä ollut puuttunut, ja tehosteiden osalta totesimme Hollywoodin joutuneen miljoonabudjetteineen häpeänurkkaan. Kotikoneella, itseopiskelulla, hyvillä istumalihaksilla ja mittavalla motivaatiolla saa aikaan vähintään yhtä hyvää jälkeä.
Manselaisille lisähuvia tuottaa tuttujen kuvauspaikkojen bongaaminen.
Toinen hilpeä elokuvatuttavuus oli ranskalainen Delicatessen vuodelta 1991. Pagistaan suosittelee tekelettä syysillan iloksi kaikille mustan huumorin ja omituisuuksien ystäville.
6 kommenttia:
Minua huvitti tuossa jutussa erityisesti, että narsismi-syyte toistui kahdesti. Lehtolan tyylihän on lopulta hyvin lähellä sitä mikä menestyy blogeissa, en tiedä miksi hän kuvittelee juttujen paperille painamisen muuttavan kaiken ja pyyhkivän tuon pahan narsisminkin pois. Sinänsä on totta että suurin osa blogeista on suunnattu lähinnä kavereille joita voi kiinnostaa napanöyhtä.
"en tiedä miksi hän kuvittelee juttujen paperille painamisen muuttavan kaiken ja pyyhkivän tuon pahan narsisminkin pois"
Tuo lievä kaksinaismoralismi ja hurskas paheksunta minuakin on huvittanut perinteisen median blogikritiikissä. Toimittajat jos ketkä tuntevat nautinnon, joka syntyy omien tekeleiden julkaisemisesta ja tiedosta, että muut lukevat niitä. Turha väittääkään muuta!
On toki totta, että koko blogi-ilmiö kertoo jotakin nykyihmisen suhtautumisesta itseensä. Jotkut tutkijat ovat puhuneet "minä-projektista", siitä, kuinka omaa identiteettiä rakennetaan, muokataan ja heijastetaan muiden palautteeseen paljon tietoisemmin kuin ennen. Blogihan tarjoaa tähän oivallisen työkalun. Myös huomatuksi ja edes näennäisesti kuulluksi tuleminen lienee monelle tärkeämpää kuin halutaan ehkä myöntääkään.
Minulla on vähän sellainen hytinä, että tämä suuri blogihypetys harmittaa eniten niitä ammattikirjoittajia, jotka eivät hoksanneet aloittaa aikoinaan, kun tämähän oli vaan sitä tavisten höpinöintiä. Ja kun ei silloin aloittanut, kun se kerran oli tavisten touhua, ei nyt enää oikein kehtaa, vaikka se olisi ihan sopivaa ammattilaisellekin mutta kun se nyt on kuitenkin vaan osa massailmiötä, joten täytyyhän sitä yrittää selittää itsensä massailmiötä erinomaisemmaksi tai haukkua kaikki vaikka oikeasti harmittaa, kun ei tullut hoksanneeksi aikoinaan.
Ja selityksen kankea monimutkaisuus johtuu tietenkin vain siitä, että taviksella ei ole sanat ja selitykset sillain hallussa. Mutta ah, mikä ihanuus, että näin on eikä tarvitse muuta olla.
Heh, Mea, sanopa muuta.
Kovin tunnepitoiset mediapurkaukset blogeja vastaan saavat tosiaan miettimään, onko toimittajalla oma sorkkaeläin ojassa, kun niin jurppii. Voisihan koko ilmiön jättää noteeraamatta ja blogit lukematta, jos niikseen tulee.
Entäpä, jos narisijat ovat piilobloggaajia, joiden blogeja ei lueta? Tai sitten havainto, että suuri maailma on sen narsistisen piirin ulkopuolella, jossa mediaa käsittelevät mediatoimittajat (kuten Jyrki Lehtola) ovat tottuneet pyörimään? Vai olenko minä nyt vain ilkeä?
Minusta taas kolumnissa huutia saivat niin blogiharrastelijat kuin ammattikirjoittajatkin, jälkimmäiset toki eniten :).
En ole itse lukenut noita uusimpia toimittajablogeja, joten en niiden tasoa tai tasottomuutta osaa sen kummemmin kommentoida. Pitää käydä kurkkimassa, kunhan ennättää.
Joskus tunteista ja arjestakin poikii terävää tekstiä.
Lähetä kommentti