Lievän aamuköhimisen jälkeen saksalaisrouva ryhdistäytyi ja kuljetti allekirjoittaneen karvaisine assistentteineen kiltisti itään. Ehkä se pelästyi itsekin oikutteluaan ja sen mahdollisia seurauksia. Se ei sentään ole ollut samanlainen huomionkipeä diiva kuin edelliset ajokkini, jotka rakastivat palavasti haalaripukuisia miehiä ja jakoavaimia.
- - -
Tänään yliopistolla pyrkiydyin historian laitokselle. Mutta katso: se oli kadonnut.
Paikallinen päivikahviseurani tiesi kertoa, että laitos muutti humanistisen tiedekunnan rakennuksesta kampuksen toiselle laidalle, jossa pitävät majaansa muutkin yhteiskuntatieteet. Taannoisella organisaatiomuutoksella oli siis muitakin kuin nimellisiä seuraamuksia.
Etätyöläinen vain oli sattunut jäämään tiedosta paitsi.
Kotilaitos löytyi lopulta 70-luvun sokkeloisesta rakennuksesta, missä ennen pesivät vain bittinikkarit ja matemaatikot. Vaan kylläpä tunsi humanisti - anteeksi, yhteiskuntatieteilijä - itsensä typeräksi. Vähän kuin olisi pyörinyt tyhjällä tontilla etsien kadonnutta kotitaloaan, pälyillyt epäluuloisena taivaalle ja juossut kurkistamaan nurkan taakse.
- Tässähän se vielä eilen oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti