Tyhjästä

Laajakaistan siirron kanssa oli pieniä ongelmia, mutta nyt yhteys ulkomaailmaan toimii. Se on jo paljon se.

Muuten arjen asettuminen uusiin uriin ottaa taas aikansa. Ajoittain olo on kuin kasvilla*, joka on nyhtäisty jälleen kerran ylös maasta, ravisteltu sitten napakasti, että multa putoaa juurien välistä pois, istutettu reippain ottein uuteen alustaan ja kaadettu kannullinen kylmää vettä päälle. Hennot hiusjuuret ovat kuitenkin jo alkaneet kasvaa ja nostaa ravintoa ylöspäin.

Kovin syvällisesti ei elämänmuutosta ole ehditty Pagistaanissa pohdiskella (ehkä parempi niin). Eikä juuri muutakaan sen puoleen. Siitä ovat pitäneet huolen laatikkoröykkiöiden purkaminen ja urosvahvistuksen asunnon tyhjentäminen. On käsittämätöntä, millainen määrä maallista mammonaa kahteen pieneen yksiöön voi mahtua. Semminkin, kun kumpikaan meistä ei erityisesti ole tavaroiden ja niiden hankkimisen perään.

Jostain ne silti ovat tulleet. Siinneet tyhjästä, luulen.

*Tokihan en voi tietää, millainen olo kasvilla on. Allekirjoittaneella vain on toisinaan kovin kasvimaisia tuntemuksia, mikä inspiroi vertauksiin. Hyvä esimerkki on tiputus, johon jouduin vuosia sitten ikimuistoisen rajun vatsataudin takia. Nesteen virtaaminen kuivuneisiin kudoksiin juomatta itse oli sanoinkuvaamaton tunne. Joltisenkin sellaiseksi kuvittelisin nuutuneen kasvin olotilan sen saadessa vihdoin vettä.