- - -
Sitä luulee tietävänsä omat rajansa hyvinkin tarkkaan. Ja osaavansa ne myös visusti pitää. Toisinaan sitä heittäytyy kuitenkin varomattomaksi, kun ilta on pitkä ja seura hyvää. Jossain vaiheessa sitä nousee pöydän äärestä maailmaa parantamasta ja huomaa, että rajat on ylitetty hyvän aikaa sitten, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi.
Seuraavana päivänä kuljetaankin pitkin seinänvieriä ja yritetään pitää liikkeet loivina ja tärähdyksettöminä. Samalla muistetaan taas kerran, miten ikävästi juhlimisen jälkitila muistuttaa migreenikohtauksen viimeistä vaihetta, jota ei suotta dagen efteriksi kutsuta.
No, virallisia Tampereelta-läksiäisiä ei kovin usein vietetä. Ja mukavaa oli, mistä kiitos Hervannan klaanille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti