tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Että muut eivät saa

Ammattiliittopolitiikkaa tuntemattoman, todellisuudesta vieraantuneen humanistin näkökulmasta on kummallista, että kun yksille annetaan, lähestulkoon tärkeintä tuntuukin olevan, että muut eivät saa.

Ei voi mitään, mutta asiasta ilakoinnissa on hieman ikävä sivumaku.

Myös ehto tuottavuuden parantamisesta korotusten vastineeksi kuulostaa epäilyttävältä ja himmentää iloa rahansa ansainneiden hoitajien puolesta. Toivon mukaan parempi palkka saa jaksamaan, kun hoidettavia tulee ovista ja ikkunoista ja lisäväen värvääminen on kortilla. En kyllä tiedä, miten paljon se lämmittää vanhuksia vaipoissaan. Mutta ehkä ajatus tuottavuuden kasvusta lohduttaa, kun katselee leppoisaksi lääkittynä sairaalahuoneen valkoista kattoa päivästä toiseen.

4 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Minä ihmettelin ihan samaa. Tuntuu itseltä jääneen jokin osa ammattiliittoudesta oppimatta, kun en ole vielä tajunnut, että pointti onkin siinä, että minä saan, mutta muut eivät. Ei ymmärrä, ei.

Anonyymi kirjoitti...

Vapaus, veljeys, tasa-arvo – pääpaino ensimmäisellä. Kyllä vanha ammattijärjestöihminenkin katselee tätä kaverille ei jätetä-menoa vähän haikeana, vaikka ymmärtääkin, että lakon jälkeinen tiedotus on aina tärkeää markkinointiviestintää ja kasvojen kohotusta.

Anonyymi kirjoitti...

Minua myhäilyttää eniten tuo "tuottavuuden parantaminen". Kuinka kauan voi ihmisen repeämiskykyä testata ennen kuin hän itse repeää totaalisesti? Siinä ei enää rahakaan auta, vaikka onhan sitten mukavampaa saada vähän enemmän päivärahaa stressilomalla.

Kati Parppei kirjoitti...

Asiaa kirjoitatte kaikki... No, aika näyttää, mihin suuntaan tästä mennään.