tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Jalli

- Onko tuossa siivouskomero, kysäisi anoppikokelas viime viikolla Pagistaanin eteisessä kenkiä jalkaansa laittaessaan. Naurahdin, avasin kaapin ja näytin, mitä "siivouskomerosta" löytyy.
- On se hyvä, että sinäkin harrastat retkeilyä. Ei kai normaali ihminen (sic!) tuollaista kotonaan sietäisi, päivitteli anoppi nähdessään komeron pullistelevan makuupusseista, kiipeilyvälineistä, jäähakuista, retkikeittimistä ja ties mistä muusta, mitä tarvitaan reissatessa paikoissa, joissa kolmekymmentä pakkasastetta on sääntö ennemmin kuin poikkeus.

Ja se oli vasta yksi kaappi.

Romppeen määrään olen jo tottunut - onhan siitä osa minun, ja urosvahvistuksen retkeilyarsenaalista hyödyn minäkin - mutta päivänä muutamana työhuoneen kaappia penkoessani olin saada sätkyn.

Ylähyllyn hämäristä katsoa killitti vastaan nukke. Minut tuntevat tietänevät, että pidän nukeista vielä vähemmän kuin klovneista (asiasta kiinnostuneille olen valmis antamaan tarkemman taustaselvityksen, kammollani on nimittäin syynsä). Lähempi tarkastelu turvallisen etäisyyden päästä osoitti, ettei silmälasipäisellä, luvalla sanoen vipsahtaneen näköisellä nukella ollut jalkoja. Muotopuoli hirvitys!

Ottaessani asian puheeksi miehen kanssa tämä ilmoitti tuohtuneena, ettei kyseessä ollut mikä tahansa nukke, vaan kunnianarvoisa Jalli Riivatsalo, joka oli joskus takavuosina askarreltu lennokin pilotiksi ja vietti nyt pitkää ja ansaittua sapattivapaata kaapissa.

Jalli Riivatsalo. Selvä. Siellä se nytkin istuu, kaapissa. Toivon, ettei nimi ole enne, ja se myös pysyy siellä (tosin, kuten urosvahvistus järkevästi totesi, jalaton nukke tuskin lähtee kovin helposti liikkeelle ja kummittelemaan).

Ja kai yksi pilotti ja muutama jäähakku ovat aina luurankoja parempi vaihtoehto.

4 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Ymmärrän anoppikokelasta, jotenkin. :D

lupiini kirjoitti...

Minua kiinnostaa nukkekammosi, laita vaikka linkki jos se löytyy Pagistaanin historiasta :)

Ystäväni Nassu pelkää vähän nukkeja, koska heidän kesäpaikassaan oli ullakolla huone, huoneessa sänky ja sängyn päällä nukke, jonka kasvot olivat osaksi rikki siten, että pään sisään näkyi. Pelkkä jutun KUULEMINEN on saanut minut vähän kammoamaan nukkeja...

Omistin lapsena meikkipään (meikkipää!! kaikkea se kapitalisti keksii) ja kerran tein tyynyistä ja meikkipäästä ns kylmäkallen sänkyyni. Seurasin kaapin takaa, kun äiti tuli herättelemään minuksi luulemaansa tyyny-meikkipää-muodostelmaa. Äiti kirkaisi kauhusta ja suuttui moisesta pilasta, en kyl yhtään ihmettele, nimittäin luonnollisen kokoiset meikkipäät ovat ihan erityisen pelottavia!

Kati Parppei kirjoitti...

Ellinoora, sinäpä lienetkin normaali ihminen ;D. Mutta myönnetään, välillä meitä molempia riepoo tämä roinan määrä, kun emme kuitenkaan ole mitenkään mieltyneitä tavaraan ja hamstraamiseen sen itsensä takia.

Lupiini, olepa hyvä - avauduin aiheesta ihan omassa postauksessaan ;).

Hih, jollain kaverillani oli meikkipää, se oli kyllä joltisenkin karmea ilmestys. Vieläköhän niitä kaupataan?

Anonyymi kirjoitti...

Voi autuus, minullakin oli, meikkipää!

Ja lievä nukkekammo joka syntyi kyllä enemmän yhteisöllisyyden kautta, en koskaan itse nähnyt Hiidenvirtaa, esim.

Saimme siskon kanssa posliinipäiset uusvanhat nuket jossain vaiheessa ja ne muistan jotenkin vastenmielisinä, liikuteltaessa kalisevat kädet ja takkuinen hapsottava keinokuituinen tukka. Pahinta kai nukeissa oli ja on (näennäisen ) liikkumattomat, tyhjyyteentuijottavat lasisilmät.

Vii