Karvainen assistentti tuli työhuoneeseen, istui tuolini viereen ja laittoi päättäväisesti käpälänsä jalalleni. Ulkona oli käyty, eväät syöty ja kupissa oli vettä, joten kysyin, mistä nyt kiikasti.Se vain halusi syliin nukkumaan, aivan kuin pienenä pentuna kahdeksan vuotta sitten, kun tein opiskeluhommia tietokoneella. Viikon takainen muutto ei näytä assistenttiani järkyttäneen - se on jo tottunut niihin - mutta ilmeisesti uudet ympyrät ovat lisänneet itsenäisen ja omissa oloissaan viihtyvän koiran läheisyydentarvetta.
Hieman ahdasta meillä oli, mutta evääpä nyt tuollainen pyyntö.
6 kommenttia:
Voi että... ihanaa... :)
Kyl maar onkin pitkäjalkainen syliinpyrkijä, ihana! Oli muuten hauska tavata :)
Muutot ovat kamalia...
Vuosi vuodelta inhottavampia! =)
Mutta kyllähän tuollaiselle assistentille löytyy aina tilaa...=)
Päivi, jep :). Olen varma, että Sandy oppii vielä vanhoilla päivillään puhumaan ihmisten kieltä. Yritys on ainakin kova.
Lupiini, oli mukava tavata sinutkin! Tuossa kuvassa muuten pitkäjalkaisuus korostuu hauskasti, kun koira on venyttänyt etujalat pitkälle eteensä ja kuvakulmakin on suoraan edestä.
Hallatar, joskus noita on ollut sylissä kaksinkin kappalein samaan aikaan (siitä on kyllä aina syntynyt mustasukkaisuusdraama). Ja muutot ovat aika kamalia.
Uskomattoman näköinen otus:)
Oli kiva tavata ja olen pohtinut sitä Apupupu-hommaa, taidan uskaltautua yrittämään, kun niin mukavasti kannustit!
-minh-
Minh, jep, kiva oli nähdä, toivottavasti tavataan toistekin!
Siitä vain pupua pakertamaan; kuten sanoin, jos minä lankasokea tumpelo pystyin saamaan väiskin valmiiksi, niin kuka tahansa pystyy ;).
Lähetä kommentti