Olenpa ollut huomaavinani merkillisen ilmiön: muuton myötä lisääntynyt elintila - yksiöstä peräti kolmioon - tuntuu käänteisesti korreloivan päänsisäisen toimeliaisuuteni kanssa. Lieneekö asiaankuuluvan maailmantuskaisesta humanistiboheemista hyvää vauhtia kuoriutumassa elämän epäkohdat kaukosäätimellä poistava espoolaisporvari (jostain syystä päässä alkoi juuri soida tämä kappale)?
Ei kai nyt sentään. Ei kai.
Mutta kun nykyisin haluan pitää tauon töiden lomassa, voin siirtyä viereisiin huoneisiin, kuljeskella tovin, katsella jonkin aikaa ulos toisesta ikkunasta. Tuijottaa vaahteran oksalla keikkuvaa harakkaa aivojen lyödessä tyhjää. Yksiössä jaloittelumahdollisuutta ei ulos lähtemättä ollut. Silloin sitä jollain tapaa teki korvaavan siirtymäliikkeen tilasta toiseen korviensa välissä alkaen ajatella jotakin aivan muuta. Oli pakko, jos mieli ottaa vähän etäisyyttä käsillä olevaan tehtävään.
Niinpä seinien ollessa lähempänä toisiaan sitä tunsi jotenkin olevansa älyllisesti aktiivisempi, vaikka allekirjoittaneen älylliseksi luettava toiminta onkin lähinnä hassun tontun päämäärätöntä touhuamista satunnaisten ajatusten ja mielleyhtymien viidakossa (mitä joululahjatoiveisiin tulee, ottaisin mielelläni vastaan paitsi lisää keskittymiskykyä, myös kyvyn jäsennellympään, analyyttisempaan ajatteluun, sellaiseen jossa lähdetään pisteestä a ja päädytään kurinalaisesti päätellen pisteeseen b - tai toisaalta, antaa olla).
Ehkä kyseessä on ohimenevä, muutonjälkeinen uudelleenohjelmoitumis- ja latautumistila, jossa päänsisäinen kovalevy käy vielä säästövaihteella. Toivottavasti. Luulisin niin. Muussa tapauksessa joku voi vapaasti ryhtyä kyhäämään maallikkohypoteesia reviirin koon ja henkisen laiskistumisen välisestä yhteydestä.
Tekisin sen itse, mutta pelkään, etten tällä menolla tule kykenemään siihenkään.
- - -
Melkeinpä unohdin mainostaa: sotahistoriaan erikoistuneet kollegat pukkasivat ulos kirjan. Aiheesta pari sanaa myös toisaalla.
6 kommenttia:
Muistelen teidän humanistien jonkun haaran spekuloivan vahvasti ihmisen elinympäristön ja henkisen laadun elimellisellä suhteella. Joka tapauksessa ihminen hahmottaa monet puhtaasti abstraktit käsitteet alunperin tilaa tarkoittavilla sanoilla: korkealaatuinen, matala tai alhainen paine, slangissakin jokin on "syvältä" jne. Eli ei varmaan ole mitenkään mahdotonta, että suppea konkreettinen elintila stimuloi aivoja luomaan suurempia älyllisiä maailmoja.
Aika järkeenkäyväähän tuo kieltämättä on *huokaus*.
Ehkä pelottavaa ajatusta voisi pehmentää ehdottamalla, että laajempi elintila/mukavammat elinolot ylipäänsä kukaties vaativat yksilöltä enemmän tietoista aktiivisuutta, mitä aivojen käyttöön tulee?
AIka hyvä hypoteesi tuo... olin juuri kirjautunut tänne kirjoittaakseni, että minusta ainakin suuri asunto aivan todistetusti IMEE kaiken tarmon. Jotkut näppäriköt toki ratkaisevat tämän yhtälön erillisellä työhuoneella.
Niissä on usein pahana puolena taas se, että pitäisi olla sosiaalinen jonkun kanssa. Siinä aivot taas veltostuvat, koska harva tahtoo puhua TYÖSTÄ.
Veloena, työhuone poissa kotoa saattaisi olla hyväkin ratkaisu sosiaalisuusvelvotteineen kaikkineen. En tiedä, kun en ole kokeillut. Allekirjoittaneelle sellainen olisikin tarjolla Joensuussa, mutta...
Hmm. Nyt kun tuli puheeksi - huomaan, ettei minulla ole myöskään tarvetta päästä ulos samaan tahtiin kuin ennen. Nyt pitää vasiten patistaa itsensä hölkkäämään tai kävelemään, kun pienestä asuin- ja työskentelypöksästä livisti ulkoilmaan aina, kun pystyi. Hoh.
Pitänee perustaa yhden naisen henkinen ja fyysinen ryhtiliike kaikenlaista lähiölaiskistumista vastaan ;).
Tee, aivoaaltoilutilannetta en enää muista, mutta minulla vuosien takainen maalaistalossa asuminen sai aikaan karkaamisen alvariinsa pihalle hommiin tai sienimetsään, kun olisi pitänyt lukea tenttiin tai väsätä gradua. Kerrostaloasunnosta ei samalla tavoin voi mennä maata tonkimaan tai hevosen karsinaa siivoamaan, jolloin työteho ehkä säilyy hieman parempana.
Paino sanalla "ehkä".
Ympäristön ja ämpäristön vaikutus aivoapparaatin toimintaan on just sitä mitä kukakin kokee sen olevan. Aattelen, ettei neliöiden tai huoneiden määrä taida tehdä ihmisestä mitään, mitä hän ei muutenkin ole. Ulkoilun määrään se kyllä voi vaikuttaa :)
Eiköhän se näin loppuviimeksi ole, joskin ympäristön muuttuminen suuntaan tai toiseen tuskin voi olla vaikuttamatta ainakin tilapäisesti ihmiseen vähän kaikilla tasoilla.
Kaikenlaisilla ajatuksilla on kuitenkin hauska leikkiä - ainakin niitä on silloin todistetusti olemassa ;).
Lähetä kommentti