Ottohan on virallisesti minun koirani, joka tuli taloon vanhemman narttukoiran Essin ottopojaksi. Sittemmin laumaan liittyi Oton puoliveli Aatu, ja Essin kuoltua veljeksistä tuli erottamattomat aina viime tammikuuhun saakka. Lähes samanikäiset urokset eivät ottaneet kertaakaan yhteen, mitä moni jaksoi ihmetellä.
Otollakin alkaa ikä painaa niin, että lähtö voi tulla koska tahansa. Se näyttää kuitenkin nauttivan elämästään niin paljon, ettei viimeistä palvelusta ole tarvinnut vielä miettiä.
*Väitetään, että yksi koiran vuosi vastaa ihmisen seitsemää.
Otto (Tanzara Catcher) marraskuussa 1991. Se osasi pitää puolensa alusta lähtien ehtien syödä itsensä kylläiseksi ennen muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti