Kalliolainen Arlan sauna osoittautuu lempeän hämyiseksi höyrypesäksi, jota ei ole kiillotettu ja korjailtu liian kliiniseksi. Se kohisee muistoja ajalta, jolloin saunominen oli vielä naapureiden, tuttavien ja tuntemattomien kesken jaettu kokemus, jolloin samaa kamaria mahtui asuttamaan useampi sukupolvi, jolloin perheelle ei vielä tarvittu viittä huonetta, kahta televisiota ja omaa sähkösaunaa. Ei osattu tarvita.
Ei siitä niin kovin kauan ole.
Teräksisiä saunasankoja, suuri kiuas, betoniportaat ja puiset laverit. Seinällä samanlainen lämpömittari kuin mökkisaunassa viidensadan kilometrin päässä. Mieleen tulee muuan hämäläinen vesihoitola kuhneammeineen ja pellavakääreineen. Senkin perinteet ulottuvat 20-luvulle.
Myös kuppauksen voisi Arlassa tilata, kuulemma.
Mekin tulemme osaksi jaetun kokemuksen perinnettä, neljä naista tutustumassa lauteiden hämärässä jutellen ja naurahdellen, välillä pesuhuoneen puupenkeillä suklaantuoksuista kuorintavoidetta kummastellen. Rennonpehmeä olo jatkuu pukuhuoneessa ja hibiskusteen ääressä naapurikorttelissa.
Ulkona marraskuun pimeä ilta, sekin vaihteeksi lämmin ja lempeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti