torstaina, tammikuuta 18, 2007

Haiseeko Venäjällä

Vanhaa rakennuskantaa Viipurin linnan tornista katsottuna. Näkökulmasta riippuu, onko vuonna 1293 perustettu Viipuri vanha suomalainen, venäläinen, ruotsalainen vai karjalainen kaupunki (allekirjoittaneen mielestä se on sujuvasti niitä kaikkia).

Eilen YLE näytti ensimmäisen jakson kymmenosaisesta Kamrat-asiasarjasta, joka pyrkii pöllyttämään Venäjään ja venäläisiin liittyviä ennakko-oletuksia kyselemällä, ovatko kaikki venäläiset rikollisia, onko venäläinen kirjallisuus synkkää ja haiseeko naapurissa pahalta. Idea on lievässä naiiviudessaankin hauska, joskin se herättää kysymyksen, voiko ennakkokäsitysten ottaminen lähtökohdaksi osaltaan ruokkia niitä entisestään. Yksilöiden niputtaminen enemmän tai vähemmän yhtenäisiksi kansakunniksi - hyvässä tai pahassa - on aina vähän ongelmallista. "Suomalaiset pelkäävät venäläisiä" on ennakkokäsitys siinä missä nekin, joita vastaan sarjan tekijät haluavat taistella. Ja vaivautuvatko ne, joilla ennakkoluulot tiukimmassa istuvat, edes katsomaan moista propagandaohjelmaa?

No, ehkä he eivät ole sen varsinainen kohderyhmä.

Apropos itänaapuri. Taannoinhan Suomen Venäjän-politiikkaan perättiin lisää "aktiivisuutta, haastavuutta ja pitkäjänteisyyttä". Sitten väiteltiin kotvanen siitä, onko asia nyt näin vai noin, onko lepsuussyytteissä perää vai ei, ja oliko koko Venäjä-asiantuntijoille suunnattu kyselytutkimus tarkoitushakuinen ja asenteellinen.

Kenties sattuvimman ja maalaisjärkevimmän sanan soppaan heitti Suomen Pankissa työskentelevä tutkija Pekka Sutela, joka uutishaastattelussa muistutti Venäjän olevan jatkuvassa muutostilassa (sama pätee tietysti maahan kuin maahan siinä missä Euroopan Unioniinkin ja maailman tilaan ylipäänsä). Taitavinkaan analyytikko tuskin pystyy tekemään vedenpitävää synteesiä maan nykytilasta, saati siitä, mitä seuraavan kulman takana odottaa. Siinä valossa on Suomenkin kovin vaikeaa luoda "selkeää poliittista linjaa" suhteessa naapuriin.

- - -

Jos vielä hieman idemmäksi mennään: Sedis perkaa Maon uuden elämäkerran kommentointia Helsingin Sanomissa pohtien muun muassa sitä, mihin perustuu tarve laittaa diktaattorit pahuusjärjestykseen.

4 kommenttia:

kerkkis kirjoitti...

Hajustakin voi tietysti olla montaa mieltä. En katsonut ohjelmaa, mutta mielessäni on aina Pietarin metron haju. Sellainen palaneen rasvan, väkijoukkojen ja valkosipulikaalin yhdistelmä. Se tuo aina onnellisia muistoja mieleen, todellista nostalgiaa. Jonkun toisen mielestä se taas etsii karmivuudessaan vertaansa.

pagisija kirjoitti...

Kerkkis, myös minulle tuo venäläismetrojen haju on muistoja tuova, sympaattinen aromi :). Sama pätee venäläisten rautatieasemien hajuun - liekö se jonkinlainen petrolin ja kreosootin yhdistelmä - johon tiivistyvät lähdön ja seikkailun tunnelmat.

Heh, minusta Yhdysvalloissa haisee pahemmalta kuin Venäjällä. Varsinkin julkisissa tiloissa tuntuu järjestään jonkinlainen synteettisten pesuaineiden tai raikasteiden lemu.

Junakohtaus kirjoitti...

Haiseehan siellä, mutta antaa haista.

K: hajoaako Venäjä?

V: Kyllä. Mistä ikinä otat kiinni, se jää käteen.

pagisija kirjoitti...

"Kyllä. Mistä ikinä otat kiinni, se jää käteen."

Buahhahhaa :D!