perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Vähän vastinetta

Joiun modernin tulkitsijan Wimmen taikomat äänimaisemat olivat jälleen kerran omaa luokkaansa. Helsingin Savoy-teatteri keikkapaikkana oli astetta jäykempi kuin vaikkapa Tampereen kotoisa Klubi, muttei sitäkään muistanut asiakseen harmitella.

- - -

Etätyöläinen on viime aikoina ollut keskimääräistä kyllästyneempi yksinäiseen kuppelehtimiseen kirjapinojen keskellä (ironista kyllä, samaan aikaan taloutemme lähityöläinen on manaillut palaverien määrää ja kaivannut lisää työrauhaa). Työ tuntuu eteenpäinmenevältä ja innostavalta kuin juoksumatolla jolkottelu. Hybris on vaihtunut haukotuksiin, inspiraatio iskiasvaivoihin. Lupaavien johtolanganpäiden vetäminen kiristää solmuvyyhteä entisestään. Palapelin mallikuva puuttuu, palat ovat nurinpäin, osa pudonnut lattialle tai - mikä pahinta - kenties kokonaan hukassa.

Jos tätä menoa jatkuu vielä suunnitellut pari, kolme vuotta, alkujaankin vajaat tiimityöskentelytaitoni käpristyvät käytön puutteessa olemattomiin. Kukaties kuivetun itsekin, palsamoidun kofeiinilla, muumioidun hiljalleen työpöytäni ääreen penkoessani päivästä toiseen tarinoita ihmetekoja tehtailevista kyynärluista ja munkkien mätänemättömistä ruumiista.

Seura tekee kaltaisekseen, kuulemma.

Voisin tietysti olla kaukaa viisas ja testamentata kalmoni vaikkapa laitoskirjastolle, jolloin yhteiskunta saisi vähän vastinetta koulutukseeni syytämilleen rahoille.
- Ei tullut tuostakaan tohtoria, mutta veikeä ovenpönkä se on.

Borderpiece from A Book of Christian Prayers, printed by Richard Yardly and Peter Short for Richard Day, London, 1590. Medieval Macabre.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kiva luonnehdinta henkilöstä, tuo "veikeä ovenpönkä", repesin.

pagisija kirjoitti...

Ei liene hullumpi toimi sekään...