Tulipa taas aika tukanleikkuun.
Koska olen hiusteni suhteen ennemmin kustannus- kuin trenditietoinen (en totta vieköön suostu maksamaan pese ja pidä-kuontaloni rutiinilyhentämisestä puoltasataa euroa), tulee uudelle paikkakunnalle muutettaessa syynättyä tarkkaan kampaamoiden hinnastot. Läheltä Leppävaaran keskustaa löytyikin pikkuinen kivijalkakampaamo, jonka palveluiden edullisuus sai tarkistamaan luvut kerran ja toisenkin.
Sinne siis.
Sivuseikkana mainittakoon, että kampaaja - vanhempi rouvashenkilö - teki oikein siistiä jälkeä. Mutta käymämme keskustelu oli joltisenkin hauska.
- Mistäs tänne Espooseen muutit, kyseli rouva.
- Tampereelta, mutta kotoisin olen Joensuusta.
- Katsopas vain! Niin minäkin.
Kampaaja kertoi kotipaikkansa olleen Käpykankaalla, jolloin totesin äitini viettäneen lapsuutensa sen kupeessa olevalla Mutalan koululla. Mummoni kun sai sieltä opettajanviran perheen asetuttua Joensuuhun evakkotaipaleen jälkeen. Rouva alkoi nauraa ja kysyi äidinäitini nimeä.
- Tokihan minä mummosi muistan, kun kävin samaista koulua. En ollut hänen luokallaan, mutta veljeä ja siskoa hän opetti.
Olen usein ihmetellyt ääneen entisten joensuulaisten ja pohjoiskarjalaisten esiintymistiheyttä maailmalla. Kyseessä on tietysti sangen subjektiivinen havainto - en ole juuri laskenut kohtaamieni pohjoispohjanmaalaisten määrää - mutta joskus tuntuu, että näillä lähtijäluvuilla maakunnan olisi pitänyt aikaa sitten tyhjentyä.
Kohta meitä taitaa olla taas vähän enemmän.
Näyttää lumihangelta, mutta on ehtaa jäätä. Kuva on napattu aamulenkillä Vermosta, Mätäojan kupeesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti