tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Luopua käsityksestään

Kehkeytyipä taannoin mielessä sanoiksi - ilman mitään välitöntä syytä - seuraavanlainen teesi:

Itseään hyvinä ihmistuntijoina pitävien olisi viisasta luopua käsityksestään arvioidessaan omaa jälkikasvuaan.

Kuinkahan paljon hallaa saadaan aikaan sillä, että vanhemmat pahaa tarkoittamattaan luovat lapsestaan tietynlaisen kuvan, jota tämä sitten ryhtyy kiltisti toteuttamaan? Mieleen tulee taas se aiemminkin kertomani anekdootti koululaisesta, joka matematiikan tunnilla katselee ulos ikkunasta tekemättä mitään. Opettajan kysyessä syytä lapsi vastaa, että "äidin mielestä kenelläkään meidän suvussamme ei ole matikkapäätä".

Lieneekö ihmiselle subjektiivisempaa arvioijaa kuin oma vanhempi? En väitä, etteivätkö vanhemmat toisaalta tuntisi lastaan parhaiten, mutta kaikenlaisten leimojen lyömistä edes rakkaudella olisi syytä välttää.

- - -

Samankaltaisten kysymysten parissa liikkui Jenni muistuttaessaan tulkintojen vaaroista parisuhteessa, tuosta pirullisesta kivenmukurasta, johon allekirjoittanutkin on kerta toisensa jälkeen varpaansa lyönyt. Ei pidä olettaa, vaan kysyä suoraan.

Puhukaa, ihmiset. Tutustukaa toistenne todellisuuksiin. Niin maailmasta voi tulla edes hieman tolkullisempi paikka elää. Ehkä.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Amen. Sama toisten odotusten täyttäminen voi tehdä aikuisestakin raunion. Mitä se sitten tekee kehittymässä olevalle persoonallisuudelle?

pagisija kirjoitti...

Ainakin aikuisena on melkoinen perkaaminen siinä, mitä todella on ja mitä on uskonut olevansa.

Mutta kai se on sitä vähän kaikilla.

Anonyymi kirjoitti...

"Itseään hyvinä ihmistuntijoina pitävien olisi viisasta luopua käsityksestään arvioidessaan omaa jälkikasvuaan."

Olisin sanonut pitkän aamenen ellei jenni jo olisi niin ehtinyt tehdä.

Päivi