Suurmies

Pagistaanilla on nyt oma avaruusohjelma, jonka johtoon on nimitetty kuvan komistus Tanzara Rocketeer (kutsumanimen arvaaminen ei vaadi kummoista mielikuvitusta, jos tietää samassa taloudessa asuvan ennestään ruskean koiran nimeltä Sandy). Kuva on harhaanjohtava sikäli, että kuvattava on siinä paikallaan.

Kuten eilen puhelimessa ystävälle mainitsin, täysin objektiivisesti voi todeta uroonalun osoittavan jo kolmentoista viikon iässä poikkeuksellisen älykkyyden merkkejä. En epäile lainkaan, etteikö se kirjoita ensin väitöskirjaani loppuun, ratkaise sitten Lähi-Idän kysymystä ja keksi uutta, saasteetonta ratkaisua energiakysymykseen.

Klyyvarin, käpälien ja isäukon koosta päätellen kasvamassa on suurmies joka tavalla.

- - -

Allekirjoittanut teki iltapäivällä Canossan matkan Joensuun poliisilaitokselle. Ilmeisesti osa rikollisen rangaistusta on mennä noutamaan sakkoaan paikan päältä, ilmoittautua neuvonnassa, istua korvat luimussa penkillä odottamassa sisäänpääsyä ja joutua lopuksi myöntämään olevansa se tolppakameran ikuistama, huumatun piisamin näköinen olento. Allekirjoituksenkin halusivat varmemmaksi vakuudeksi.

Se hysteerinen nauruntyrskähdys oli kyllä lähes rikesakon arvoinen.

Jäähdytellään

Helteiset terveiset Confœderatio Helveticasta. Tai siis nyt jo kotikoneen äärestä.

Kahden viikon patikka- ja könyämisreissun tappioiksi on pikaisesti laskettu yksi omena (jonka omatoiminen sika tonki allekirjoittaneen repusta lounastauolla) sekä yksi Rhone-jokeen viilenemään viety kaljatölkki, jonka urosvahvistus katsoi pitkän ja hikisen päivän jälkeen ansainneensa (ja joka kellunee tällä haavaa jossain päin Ranskaa). Ei siis yhtään katkennutta raajaa, kadonnutta otsalamppua, kriisiytynyttä parisuhdetta tai edes hiertymää varpaassa.

Välttääkseen puistattavimmat ylisanat lienee viisainta jäähdytellä vielä tovi ennen tarkempaa matkaraportointia. Pyykkiä on pesty, postit luettu, tavarat purettu ja pakattu taas: huomisaamuna suunnataan vielä pariksi viikoksi Pohjois-Karjalaan. Matkan varrella käydään ottamassa kyytiin Pagistaanin uusin kansalainen, josta on kuulemma varttumassa huomattavan vilkas ja energinen yksilö.

Alppituuliin

Holdria tiria, holdria kukkuu. Romppeet on pakattu, karvainen assistentti viety Tampereen tätilään hoitoon ja kotiviidakolle löydetty laupias lomakastelija. Lähtölaskenta on alkanut, eikä allekirjoittaneen ahteri tahtoisi enää millään pysyä työtuolissa.

Kevyt työ vaatii raskaat huvit, joten maanantaina tähän aikaan - jollei matkanteko tyssää heti huomenissa naapurin tulviville teille - arkistot ovat vaihtuneet alppituuliin ja kirjakasat kivikkoisiin vuoristopolkuihin. Menointo on kova, mutta eiköhän se ensimmäisessä kunnon ylämäessä laannu.

- - -

Nyt muuten kannattaa mennä marjametsään. Sinne suuntaa sankoineen myös Pagistaanin pakastavainen kansa palattuaan reissusta reilun parin viikon päästä. Hilpeää heinäkuuta!

Kolmas simpanssi

"Vain me luomme ongelmamme, joten on täysin meidän vallassamme ratkaista ne. Vaikka kielemme ja taiteemme ja maataloutemme eivät ole täysin ainutlaatuisia, me todella olemme ainutlaatuisia eläinten keskuudessa, koska meillä on kyky oppia toisten, kaukaisissa paikoissa tai kaukaisessa menneisyydessä eläneiden lajitovereidemme kokemuksesta."

Kesälukemista kaipaaville Pagistaan suosittelee lämpimästi Jared Diamondin klassikkoteosta THE THIRD CHIMPANZEE. The Evolution and Future of the Human Animal, joka kyllä pärjää kiinnostavuudessaan ja imevyydessään parhaille dekkaripokkareille. Uskon, että luettuasi kirjan katsot peilikuvaasi ja lajitovereitasi uusin silmin (tosin näkökulman muutoksen aste riippunee siitä, miten läheiseksi lukija on aiemmin kokenut ajatuksen ihmisestä ensisijaisesti eläinlajina muiden joukossa).

Kirja on ilmestynyt tänä keväänä myös suomeksi nimellä Kolmas simpanssi. Ihmiseläimen evoluutio ja tulevaisuus (suomentaja Kimmo Pietiläinen, kustantaja Terra Cognita).

Pachelbel Goes Techno

Kuuntelin viime yönä unissani Johann Pachelbelin kuuluisaa kaanonia D-duurissa, ja se jäi - tietenkin - soimaan päähän.

Korvamatohan ryömii usein takaisin kirottuun koloonsa, kun urheasti menee ja kuuntelee kyseisen kappaleen (riskinä tosin on, että lääke pahentaa tautia). Kaanonia ei levyhyllystä kuitenkaan löydy, joten turvauduin Internetin ihmemaahan. Ja katso - tai kuule: lähes joka instrumenttiin taipuvasta kappaleestahan on väsätty jos jonkinlaista väännöstä. Kokeiltu on, miten viisu toimii vaikkapa teknona tai sähkökitaralla. Varsinkin jälkimmäinen on kyllä aika vetävä.

Hoh.

Tässä vielä hieman perinteisempi versio.

Reissaamisen arvoinen

Keskiaikainen vastine Kennedyn salamurhalle...

Sunnuntaina Pagistaanin kaksijalkainen kansa päätti uusia toissavuotisen tempauksen ja siirtyä Mississippin suistoista 1400-luvun Turkuun. Samalla pystyttiin tarjoamaan bluesvieraalle paluukyyti kotiin.

Pistäytyminen keskiaikaisilla markkinoilla oli tälläkin kertaa kolmen tunnin reissaamisen arvoinen. Järjestelyjä oli entisestään fiilattu niin, että tunnelma oli viimeisen päivän suuresta väkimäärästä huolimatta jotakuinkin särötön. Yksityiskohdat sen tekevät! Metrilakukojut puuttuivat edelleen, ja muikeansinisten bajamajojen eteen oli pystytetty puuaita riu'ulle opastavine kyltteineen.

Vuoteen 1412 sijoitettu näytelmä oli niin ikään kiitettävä suoritus, johon yleisö vedettiin luontevasti mukaan ilman interaktiivisiin yritelmiin usein liittyvää vaivaannuttavuutta. Allekirjoittanutta ilahdutti niin ikään se, että ilmeisen huolella laaditussa käsikirjoituksessa fantasia lepäsi vankalla faktapohjalla.

...ja sen aikakaudesta riippumaton seuraus. Tällä kertaa henki lähti pormestarilta.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi yhteisen tekemisen ilo, josta puuttui rahastuksen kirpeä sivumaku. Maksullista ohjelmaa ja monenlaista henkeen sopivaa ostettavaa oli toki tarjolla, mutta tunnelmaan pääsi täysipainoisesti mukaan maksamatta senttiäkään.

Vaan niinpä kävi, että hankkimatta jäivät tälläkin kertaa sekä hullun paperit että kahden käden miekka.

Ti-dididi-di

Vaikka olen vielä kovin kaukana pienperheemme bluesmiehen ja tämän velipojan harrastuneisuudesta, maistuu Järvenpään Puistoblues kerta kerralta makeammalta. En enää yhtään ihmettele, mikä vetää parivaljakon paikalle vuosi toisensa jälkeen, satoi tai paistoi.

Tällä(kin) kertaa onneksi paistoi lukuun ottamatta muutamaa, tunnustelevaa sadepisaraa heti puolen päivän jälkeen.

Vaikka Johnny Winter olikin lauantain suuri nimi, parhaiten kesätunnelmaa tuntui kantavan Keb' Mo'n (vasemmalla) hyväntuulinen, soulahtava säveltarinointi. Sitä olisi jaksanut kuunnella loputtomiin.

Ei, hyväntuulinen blues ei ole paradoksi. Kaikkea muuta. Ehkä sininen perussävy antaa musiikille tietyn syvyyden, jota vasten elämänilo pääsee toden teolla oikeuksiinsa?

Allekirjoittanut piti kovasti myös Billy Boy Arnoldin (yläkuvassa) perinteisemmästä chicagolaisotteesta pianosooloineen ja kepeine luritteluineen.

- - -

Ja sitten kierrätetty apeoivallus: luin joskus jostakin yksinkertaisuudessaan nerokkaan vinkin, että pikniksalaatin ainekset kannattaa pakata kylmälaukkuun omiin rasioihinsa tai pusseihinsa (roskamäärää vähentävät pestävät minigrip-pussit). Yhteen ne sekoitetaan vasta paikan päällä kulhon virkaa tekevässä, puhtaassa muovikassissa. Toden totta: virtuaalimaailmankuulu Paolan pastasalaatti toimi hienosti bluespäivän lounaana Partioaitan pussista tarjoiltuna. Erityismaininnan saa se pieni tölkillinen pestoa - mitä kätevin salaatinkastike kenttäoloissa!

Kasvetaan

Väittävät, että ihanteellisessa parisuhteessa kasvetaan yhdessä toinen toiseltaan oppien kohti korkeampia henkisiä sfäärejä ja syvällistä ymmärrystä kosmisen rakkauden olemuksesta.

Tai jotakin sinne päin.

Niinpä jonakin kauniina aamuna voi löytää itsensä viihdyttämästä rakasta puolisoaan silmäpieruilla*. Asian voi nähdä myös valaisevana esimerkkinä siitä, mitä jatkuva teekkarialtistus saa aikaan vessahuumoriin ylemmyydentuntoisesti suhtautuneessa, kuivakan henkevyyden ystävänä itseään pitäneessä humanistissa.

*Suorastaan suhteetonta riemastusta herättänyt ilmiö (vrt. kainalopieru) löydettiin sattumalta, kun päänsäryn vaivaama allekirjoittanut hieroi antaumuksella vasenta silmäänsä.

Viimeinen

Kesäkuisena sadepäivänä on mukavaa avata pakastin, kaivaa esille vihonviimeinen mustikkarasia ja tehdä edelliselle kesälle kunniaa leipomalla piirakka (toivoen samalla, että kuluvan kesän marjasadosta tulisi ainakin kohtalainen, ellei peräti runsas).

Vielä mukavampaa on, jos leipomuksesta voi nauttia hyvässä seurassa vanhan ystävän tullessa kylään.

Siinäpä yksi arjen helmistä.

Pitkin hampain

Taas on jätetty pitkin hampain kahden mökin rannat, halkosavotat, puusaunat ja vanamoiden valjut lemut. Taakse jäivät myös taivaanvuohen mäkätys, vettä läiskyttävä isokoskelopoikue ja oven yläpuolella hautova harmaasieppo.

Maanantai, täysi työpöytä ja kehätien kohina saavat haukottelemaan lähes tauotta, mutta parin viikon ja pitkänpuoleisen tehtävälistan päässä odottaa virkahenkilön ensimmäinen kesäloma.

Ja parvekkeella kypsyvät jo ensimmäiset kuukausimansikat.

- - -

Meille perheen kuopuksille on tarjolla mielenkiintoisia uutisia. Ovatko ne ahdistavia vai vapauttavia, riippunee henkilön suorituspainotteisuuden asteesta.

Minä olen kyllä ihan suosiolla se tollompi. Tosin siskoni muistia välillä kadehdin, kun oma pää tuntuu päästävän läpi kaiken, mitä sinne yrittää sulloa (sullomatta siellä toki säilyy sellaistakin, josta ei olisi niin väliksi).

Viipaloitu Pehtoori

Karjalainen kauppamies on iskenyt suoraan Ikea-sukupolven syvimpiin traumoihin. EI KASAUS HUOLIA, mainostaa joensuulainen osto- ja myyntiliike huonekaluvalikoimaansa.

Likimain nerokasta.

Toisin kuin omituinen päätös antaa sekaleivälle nimeksi Viipaloitu Pehtoori (onhan pehtoorilla kyllä kunniakasta seuraa, kuten muudan munaton Napoleon).

Ja kerta kiellon päälle: yliopiston ruokalassa tarjoiltiin jälkiruoaksi persikkarahkaa, perch quark.

No. Sattuuhan näitä itse kullekin.

Pagistaanin kansa siirtyy nyt tiedon valtateiltä vetten ääreen mittumaaria viettämään. Kaunista keskikesän juhlaa!

Väsymättä ja ystävällisesti

Voi kuinka pieninä palasina onkaan tieto maailmalla. Kroonista asiakirja-allergiaa poteva, painettuihin lähteisiin tykästynyt aatehistorioitsijanalku on joutunut väistelemään liukuhyllyjä ahkerammin kuin olisi kuunaan arvannut. Eikä loppua näy.

Tiedonmurujen haalimista helpottaa kuitenkin arkistojen hyväntahtoinen henkilökunta, joka muiden kiireidensä ohessa väsymättä ja ystävällisesti auttaa, vastailee, etsii tietoja ja kantaa mappeja - ja kutsuu hankalia aineistopyyntöjä esittävän häirikön vielä kahvillekin.

Työtäänhän he vain tekevät, mutta työnsä voi tunnetusti tehdä kovin monenlaisin ottein.

Saa nähdä, millainen on vastaanotto itänaapurin hehtaariarkistoissa, kunhan sinne saakka edetään. Byrokratia tapaa ainakin olla meikäläistä järeämpää, sanovat. Ja kahvista taitaa olla turha haaveilla.

- - -

Lapsuudenkaupunki-ilmiö hämmensi taas: kutistuneet torit ja koulunpihat, lyhentyneet välimatkat, samanaikainen vieraus ja tuttuus. Varjona mukana kulki se kymmenkesäinen, jonka maailma palasi mieleen välähdyksinä ja muistikuvina, hetkittäin hengästyttävän vahvoina.

Paluutie nykypäivään löytyi sataman paistetuista muikuista. Pahviropeellinen rasvaista proosaa tyynnyttää tehokkaasti nostalgian haikean aallokon, vaikka kuinka ilta-aurinko paistaa ja laevat huuteloo.

Toss' on hyvä mutka

Se on tuttuakin tutumpi tie, jota olen ajanut varmaan satoja kertoja.

Siihen risteykseen, jossa satasen rajoitus vaihtuu hetkeksi kahdeksaankymppiin, olen ajanut moottorijarrutuksella rullaten. Kyllä se suurin piirtein kohdalleen on hidastunut. Ja melkein heti on pitänytkin taas kiihdyttää.

Rajoitusmerkkiä on siirretty.

Kahdenkymmenen metrin päähän merkistä on ilmestynyt uusi peltipoliisi.

Olisi nyt edes ehtinyt virittää naamalleen hirmuisen irvistyksen. Se tuli, mutta sekunnin verran liian myöhään.

Hän vai hän

Jokin aika sitten Hesarin yleisönosastossa puitiin puolivakavissaan kysymystä, pitäisikö suomen kielessä olla hän-pronominit erikseen miehelle ja naiselle. Eilen eteen osui elävä esimerkki siitä, miten paljon suvun puuttuminen kielestä voi elämää helpottaa.

Monitieteellisten kinkereidemme vieraileva professori piti esitystä sukupuoliroolien muuttumisesta Venäjällä Neuvostoliiton jälkeen. Hän oli juuri viittaamassa erääseen sosiologikollegaansa:
- His theories about historically constructed patterns of power relations...
- Lena, excuse me, but he's not he any more. He's officially she, puuttui väliin toinen vierailijamme.
- But I just met him a couple of years ago, and...
- You see, he has turned into her after that. And she was very explicit about not wanting to be called him any more, and hoped everyone would respect that.
- Oh well. Anyway, his theories... Her theories...

Tällaisia tilanteita - yllättävää haastetta tottumukselle puhua jostakusta tietyn sukupuolen edustajana - ei suvutonta kieltä käytettäessä pääse hevin syntymään. Toki on vastaavasti tilanteita, joissa suvut estävät alun alkaen erinäiset väärinkäsitykset ja käytännön hankaluudet.

Ja tietysti on muistettava, ettei kieli ole koskaan pelkkä mekaaninen viestintäväline - mutta jätettäköön arvojen, merkitysten ja piiloviestien hyllyvä suo tällä kertaa rauhaan. Sinne kun uppoaa kainaloitaan myöten jo ensi askeleilla, maallikko varsinkin.

Karjalan kunnaille

Idän pikajuna kuljetti taas valtaosan Pagistaanin väestöstä Karjalan kunnaille. Karvainen assistentti - joka tulee paremmin toimeen vieraiden kissojen kuin koirien kanssa - vaihtoi joviaalisti neniä maisemia katselleen matkalaisen kanssa. Kahdeksanvuotias kissaherra oli kuulemma tottunut reissaamiseen pennusta saakka, minkä toki huomasi maailmanmiehen elkeistä.

Perillä taivas oli sinisenmusta ja maisema kellersi pahaenteisesti. Ehdin juuri ottaa rinkan selästä ja kengät jalasta, kun rytinä alkoi loppuakseen kuin seinään puoli tuntia myöhemmin.

Huomisaamuna mainittu assistentti muilutetaan mökille ja allekirjoittanut kahdeksi päiväksi kinkereille Kolin kansallismaisemiin. Ensi viikolla vuorossa on kolmen päivän arkistokiertue Savonmaalla (onkin mukava pistäytyä pitkästä aikaa syntymäkaupungissaan). Tiiviinpuoleisen ohjelman rakoja on tilkitty ystävien tapaamisilla - ja sittenhän on jo juhannus.

Juhannus. Minne katosi alkukesä? Aivan kuin joku olisi painanut pikakelausnappia, joka sai tuomet, kielot, syreenit ja pihlajat lehtimään, kukkimaan ja kuihtumaan silmissä. Linnunpoikiakaan ei enää aikuisista erota, vaikka kevätmuutosta on vain hetki.

Vuoristofilmejä

Banff Mountain Film Festival tarjoili eilen kolmituntisen otoksen palkituista vuoristoaiheisista filmeistä. Kokonaisuus oli varsin seikkailu- ja urheilupainotteinen esittäen vuoret lähinnä suuren kädellisen puuhalandiana. Lumilauta luisti ja rokki soi.

Kiinnostavinta antia parin lyhyen kiipeilypätkän lisäksi oli ranskalaispariskunnan dokumenttielokuva 8000 kilometrin pyöräilystään Mongoliasta Intiaan. Hankkeessa - sekä itse retkessä että elokuvassa - oli suorastaan liikuttavaa sisua, asennetta, huumoria ja sopiva annos nöyryyttä. Sen sijaan kertomus ammattimaisen base-hyppääjän (!) yrityksestä päästä hyppäämään erään länsiafrikkalaisen kivimuodostelman huipulta oli lähinnä käsittämätön. Suurella rahalla vauhditettu retkikunta ajaa päräytti yhteen Malin köyhimmistä kylistä, pystytti sponsoritelttansa ja ryhtyi hartiavoimin vinssaamaan norjalaisurheilijatarta tavoitteeseensa.

Mukaan ympätty teennäisen oloinen maailmanparannushenki jäi huokumaan onttouttaan, kun veden puutetta taivasteltiin taustalla energiajuoman mainos. Vastakohtaisuus oli kerta kaikkiaan liian irstas.

Mutta kenelläpä on rotia heittää se ensimmäinen kivi. Elämysten perässä juoksemisessa luonnonvaroja tuhlaten lienee lähinnä aste-eroja.

Töllöntyö

Väsätessäni arvostelua kauppahallien historiaa käsittelevästä kirjasta tajuntaan nousi - taas kerran - muuan entisen kotikaupunkini töllöntyö.

Joensuulaiset arvaavatkin jo, mistä on kyse.

Kauppahallien nousukausi ajoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, jolloin torikaupan hygienia- ja järjestysongelmia pyrittiin saamaan kuriin siirtämällä kaupankäyntiä sisätiloihin. Myös Joensuun torille rakennettiin vuonna 1902 puinen halli kansallisromanttiseen tyyliin. Sitä laajennettiin vielä vuonna 1927.

Vanha kauppahalli palveli kaupunkilaisia aina 60-luvulle saakka. Tuolloin kaupunkiin alettiin kaivata "modernimpaa" ilmettä. Aikansa kukkasena torin toiselle laidalle nousi uusi, matala betonikauppahalli.

Ei siinä mitään. Siinäpähän nousi. Mutta pikkukaupungin pienellä torilla kaksi kauppahallia on aika paljon.

Kaupunkilaiset havahtuivat vasta, kun puuhallin purkamisesta oltiin tekemässä päätöstä kaupunginvaltuustossa. Barrikadeille vanhan hallin säilyttämiseksi kapusivat Muinaistieteellinen toimikunta eli nykyinen Museovirasto, ryhmä joensuulaisia arkkitehteja, julkisivulautakunta, kaupungin rakennustoimisto sekä kaupunginhallitus kaupunginjohtajaa lukuunottamatta. Mutta turha oli potkia edistyksen jaloa aatetta vastaan. Halli myytiin silloisella 710 markalla purettavaksi joulukuussa 1968. Polttopuillahan on aina käyttöä.

On komistuksen perään sittemmin itkettykin, manailtu päättäjien käsittämättömiä aivoituksia ja haaveiltu hallin uudelleenrakentamisesta. Mutta niin se vain on - kerran tuhottua ei takaisin saa. Eikä uudesta vanhaa.

No, kohtahan 60-luvun kauppahalli - aikansa arkkitehtuurin tyylipuhdas edustaja - alkaa olla suojeltavan ikäinen. Mutta luulenpa, että harva perään parkuisi, jos se jonakin kauniina aamuna olisi selittämättömästi kadonnut.

Kuvat on lainattu täältä.

Talviturkit Liesjärveen

Liesjärven kansallispuisto Kanta-Hämeessä on niin pieni, ettei sinne juuri kannata teltan kanssa lähteä. Kesäiseen päiväretkeen se oli sen sijaan omiaan. Rapeankuiva kangasmetsä tuoksui helteelle, keltakurjenmiekka ja oravanmarja kukkivat ja varjopaikoissa kulkijoita ehätti seuraamaan sinnikäs hyttyslentue. Kyynäränharju - noin kilometrin pituinen, kapeaakin kapeampi kannaksenruikale Liesjärven ja Kyynäränjärven välissä - oli vinkeä kokemus.

Korteniemen perinnetilalla sattui juuri olemaan jonkinlainen puuhapäivä työnäytöksineen. Väkeä riitti ilman meitäkin, joten katsoimme parhaaksi väistyä metsänpeittoon silmäiltyämme pihapiirin läpi ja vaihdettuamme pari kohteliasta määkäisyä mustankirjavan vuohen kanssa. Maatiaiskukko päätteli - aivan oikein - hihnan päässä kuikuilevan assistentin olevan kettujen sukua ja johdatteli kanansa arvokkaasti kauemmaksi. Ei mitään hätää rouvat, tilanne on hallinnassa, siirrytäänpä kuitenkin hyvässä järjestyksessä sivummalle...

Vapaan kanaparven katselu korvaisi kyllä monta terapiakertaa, mitä ihmismielen hyvinvointiin tulee. Samaten suomenhevosen harjanjuuren rapsuttelu.

Talviturkkikin tuli heitettyä sekä neli- että kaksijalkaisilta (jälkimmäisistä toinen oli tosin ehtinyt jo perjantaina mereen). Kesäturkit taas kuivatteli kuuma kallio ja iltapäivän aurinko.

Viisaat

Jos sanonta viisaat istuvat varjossa pitää paikkansa, niin mitähän tästä voisi päätellä? Eräät eivät saa tarpeekseen paahteesta, vaikka vesi tippuisi kielestä ja keuhkot kävisivät kuin palkeet.

Yritys

Tuuletusräppänästä telläytyi sisään ampiainen, joka alkoi kyhätä ikkunanpuitteeseen pesää. Tapaus innoitti pohtimaan aamukahvipöydässä, millainen olisi ampiaisyhdyskunnan tapaan toimiva yritys.

Keväällä yrityksen naispuolinen johtaja heräisi talvihorteestaan ja alkaisi rakentaa liiketiloja sopivaksi katsomaansa paikkaan. Sitten hän aloittaisi munimisen. Näin alkunsa saavat työläiset - valkokaulustyöntekijät, huoltojoukot ja teollisuusvartijat - raataisivat vimmaisesti koko kesän. Loppukesällä olisi kiihkeiden työpaikkaromanssien aika. Siten yritysjohtaja varmistaisi seuraavan kauden työvoiman, koska syksyn tullen vanhat työntekijät kuolisivat pois.