torstaina, kesäkuuta 09, 2005

Huomioon ottaen

omenankukatMarinadi heitti haasteensa kiperällä hetkellä. Olen elänyt viime aikoina tavallista vähemmillä sävelillä; kuulun niihin, jotka eivät pysty kirjoittamaan tai opiskelemaan ja kuuntelemaan musiikkia samanaikaisesti.

Enkä radiosoitantoa lukuunottamatta ole kuunnellut saati hankkinut uutta - siis itselleni uutta, en tarkoita listahittejä - musiikkia aikoihin. Olen jumiutunut pyörittämään samoja levyjä vuodesta toiseen (ja tämänhän voi halutessaan käsittää myös kuvaannollisesti). Tilanne on tosin alkanut häiritä aina vain enemmän. Kun musiikillinen virikevaje kasvaa tarpeeksi, tarttunen toimeen.

Mutta vuodenajan ja mielialan huomioon ottaen kuusi tällä hetkellä napsahtavaa kappaletta voisivat olla vaikkapa nämä:

Ismo Alanko: Pornografiaa
Ljapis Trubetskoj: V Platje Belom
Ville Tuomi: Nocturne
Burlakat: Ruskei neitsyt
Maggie Reilly: Moonlight Shadow
The Corrs: Breathless

Kenties keskimääräistä kepeämpää, hyväntuulista, sympaattista. Kesämusiikkini on aina vähän erilaista kuin talvimusiikki. Sandaalit versus talvisaappaat. Irtojäätelö versus glögi.

Nyt pitäisi kai laittaa vahinko kiertämään, mutta kun allekirjoittaneeseen ovat säännönmukaisesti tyssänneet kaikki kiertokirjeetkin (ja olen edelleen hengissä, joskin vainoharhaisempi voisi tässä yhteydessä huolestua elämänsä vastoinkäymisistä ja ryhtyä miettimään, johtuisivatko ne siitä tietystä kiertokirjeestä vuonna 1986, siitä, jonka oikeaoppisen edelleenlähetyksen tuloksena postiluukusta olisi pitänyt kolahtaa satoja postikortteja), niin pidetään perinnettä yllä tälläkin kertaa. Ähä.

Kehotankin vain yleisesti kaikkia niitä, joita kukaan ei ole erikseen kehottanut, listaamaan kuusi tämänhetkistä suosikkikappalettaan.

Ei kommentteja: