perjantaina, kesäkuuta 03, 2005

Yhä uudestaan noustaan

Pieksämäen asema kahdeksan aikaan arki-iltana. Kourallinen ihmisiä odottelee laiturilla Tampereen-junaa kelloa vilkuillen. Tunnelma on apaattinen, toisin kuin raiteiden toisella puolella, missä asemarakennuksen kupeessa olevalla penkillä istuu kolme iloista miestä. Yksi nostelee ruskeita pulloja K-kaupan muovikassista. Puhe on äänekästä ja sammaltaa jo hieman.

- Minne ne nuo on menossa?
- Tampereelle ja Helsinkiin. Hei! Terveisiä Helsinkiin!
- Mulla on Hesassa paljon kavereita. Ja Lahdessa. Semmoinenkin kun Janne Ahonen.
- Janne se ponnistaa hyppyrin nokalta pitkälle. Nä-äääin! Hups!
- Mutta meikäläisen paras kaveripa on Mika Häkkinen. Me Mikan kanssa...

Saapuva juna peittää näkymän asemalle. Ikkunapaikka. Näen yhden miehistä nousseen seisomaan ja selittävän jotain käsillään huitoen. Kahta muuta naurattaa. Lasisen lentokoneen nousukiito on lyhyt mutta huima, ja se on koettava aina vain uudestaan. Ylös korkeuksiin, pois Pieksämäen kusentuoksuiselta asemalta.

Hups!

2 kommenttia:

Dyro kirjoitti...

Pieksämäen aseman alikulkukäytävässä on myös maan angstisinta nuorisotaidetta. Hirveitä irvinaamoja, jotka kielivät paikkakuntaa jäytävästä ahdistuksesta ja tunkevat painajaisuniin.

Viime kesänä Pieksämäen asemalla minultakin kysäisi kaljoitteleva miekkonen mihin olen matkalla. Ehkä aseman vierellä oli sama tyyppi.

pagisija kirjoitti...

Pieksämäen asema tunneleineen on aika apea paikka, vaikka miten valoisasti asiaa yrittäisi katsoa.

Kaveri saattoi hyvinkin olla sama, elleivät sitten päivystä vuoroissa...