sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Kuirimoa ärvii

Vanhempien luona käydessäni selailin yölukemisena Kotiliesi-lehteä, joka on tuttu ja turvallinen kuin sunnuntaikahvit ja raparperipiirakka ("Lehden ydinasioita ovat naisen hyvä arki, nostalgia, tapakulttuuri ja sivistys."). Äitini on tilannut sitä vuosikymmenet, mutta se on nyt sivuseikka.

Kyseisessä lehdessä sattui olemaan pappi ja toimittaja Jaakko Heinimäen kolumni, joka sai minut nauramaan ääneen vuorokaudenajasta piittaamatta. Arvon pastori oli pohtinut kasvien nimiä Elimäen tarkoitus-kirjan hengessä. Esimerkiksi kyläkellukkaa luonnehdittiin ihmisenä, joka viihtyy paremmin muiden kodeissa kuin omassaan. Konnantädyke oli puolestaan ikääntyvä naisihminen, joka kokee elämäntehtäväkseen kirjeiden kirjoittamisen vangeille päätyen joskus naimisiinkin heidän kanssaan. Maahumala tarkoitti ennen risteilyä otettavia pohjia ja merihapsikka henkilöä, joka kerskailee olemattomalla merenkulkumenneisyydellään.

Lukukokemus oli niin inspiroiva, että seuraavan kerran kasvikirjaa selatessa elimäkilasit istahtivat silmille kuin itsestään:

Härkki: henkilö, joka kärkkyy kattiloista ja taikinakulhosta maistiaisia pyörien ruoanlaittajien tiellä. Vrt. sarjahärkki.
Illakko: elinikäinen inho ennen vatsatautiin sairastumista syötyä ruokalajia kohtaan.
Jäkkärä: yleensä miespuolinen äreä vanhus, joka arvostelee keinutuolistaan nuorempien tekemisiä ja suuttuu, jos päivärutiinit muuttuvat.
Kastikka: dippikastikkeeseen kastettava elintarvike.
Kuirimo: kuivakka ja hymytön yleensä naispuolinen naapuri, joka kurkkii verhojen takaa, kuka, missä ja mitä.
Kärsämö: jälki, jonka koiran kirsu jättää ikkunalasiin.
Kääpiölauha: näennäinen sovinto, jonka aikana osapuolet vain keräävät voimiaan ja keksivät uusia argumentteja.
Limaska: äänekäs ja katteettoman suuriegoinen mies, joka luulee tekevänsä naisiin vaikutuksen rasvaisilla jutuilla, yliampuvalla imartelulla ja paksulla kultaketjulla. Vrt. isolimaska.
Lääte: kattilasta tiskatessa irtoava orgaaninen aines. Kattilan päästyä kuivumaan kyseessä voi olla liuskalääte.
Nenätti: nenänsisäinen kutina, joka melkein tekee aivastuksen, muttei ihan.
Ärviä: kiukuttaa epämääräisesti, ilman kunnollista syytä. Vasta otollisen kohteen löytyminen saa aikaan varsinaisen suuttumuksen.

Siellä on niitä loputtomiin. Katsokaa vaikka.

2 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Hiii, hauskaa! Kiitoksia. Tuohon voisi lisätä vielä interaktiivisesti sellaiset tyypit kuin harmio, eli ihminen, joka soittaa vain silloin, kun haluaa loukata toista ja tietää omaavansa siihen varman täyn, ja kurjenpolvi, henkilö joka voi syödä tonneittain jäätelöä lihomatta, minkä aina myös jäätelöä syödessä muistaa mainita ääneen, ja ehkä myös tänään ihailemani kevätlinnunherne, eli pullea tyyppi, joka sonnustautuu eksottisen värisiin (turkoosiin ja kretuliiniin), kahiseviin hameisiin ruumiinrakenteestaan piittaamatta.

Aivan suloista, pitääpä mennä kirjastoon etsimään Kotiliesi (josta kyllä olen joskus vannonut, etten siihen koskaan koske).

pagisija kirjoitti...

:D!