tiistaina, kesäkuuta 28, 2005

Meistä ja muista

lasia"Ei mitään uutta auringon alla" on perin kulahtanut sanonta, mutta toisinaan se tuntuu osuvan suoraan asian ytimeen.

Tiedotusopin kesäpänttäyksen myötä ollut kiinnostavaa huomata, miten läheltä viestinnän tutkimus liippaa allekirjoittaneen siviilitointa, eli keskiajan aatehistorian penkomista. Kuulostaako kaukaa haetulta? Ketään tuskin yllättää se, että keskiaikainen maailmankuva vaikuttaa yhä nykypäivän politiikkaan - vakuuttuakseen ei tarvitse kuin kuunnella eräiden länsijohtajien palopuheita pahan akselista ja taivaallisten voimien tuesta - mutta tiedonsiirrosta jos mistä voi bongata länsimaisen kollektiivitajunnan todellisia pohjavirtauksia satojen, ellei tuhansien vuosien takaa.

Olipa kyseessä keskiaikainen taistelukertomus tai länsimaisen nykylehden sotareportaasi, rivien välistä voi perata samoja merkityksiä, vertauskuvia, piilovaikuttamista, me ja muut-vastakkainasettelua, yleistettyjä viholliskuvia, tietynlaisia sanavalintoja. Pintaa raaputtamalla huomaa niiden muuttuneen vuosisatojen kuluessa paljon vähemmän kuin voisi kuvitella.

Ari Saarelainen tutki aikanaan gradussaan Bosnian sodan uutisointia vuonna 1995 ("Läntisen kosmologian jäljillä - kaksi uutisviikkoa Bosniassa", kirjassa Uutisia yli rajojen, Tampere 1998). Näkökulmakseen hän valitsi niin kutsutun europeanismin tutkimisen eli sen, miten eurooppalaiset lehdet sijoittivat kosmologiselle kartalleen hyvän ja pahan, ystävät ja viholliset.

Europeanismiinhan liittyy myytti Euroopan ykseydestä, sinänsä jalo ja kaunis ajatus. Mutta sen - kuten minkä tahansa vastaavan ideologian - kääntöpuolena on viholliskuva-ajattelu, eurooppalaiset vastaan eurooppalaisuuden viholliset. "Me" olemme rauhantahtoisia ja järjestystä hakevia, "muut" sotaisia ja vaarallisia, kaaosta lietsovia (tämä mustavalkoinen näkemys hyvästä ja pahasta oli sekin eräs keskiaikaisen ajattelun peruspilareita).

Eurooppalaisuuden näkökulmasta nuo "muut" ovat yleensä tulleet idästä - seuratkaapa vaikka keskustelua Turkin liittymisestä EU:hun uhkana eurooppalaisuudelle - joten entinen Jugoslavia edusti jo rauhan aikana epämääräistä rajaseutua. Konfliktissa tuo vastakkainasettelu kärjistyi entisestään, ja näytelmän konnat eli serbit saivat tiedotusvälineissä sujuvasti kannettavakseen arkkityyppisen viholliskuvan määreet. Heitä kuvattiin Saarelaisen mukaan "hulluiksi", "oveliksi" ja "epäluotettaviksi", kaiken kaikkiaan arvaamattomaksi soturikansaksi. Serbejä uskonveljinään puolustaneet venäläiset liitettiin samaan itäiseen rintamaan, Eurooppaa uhkaaviin kaaosvoimiin.

"Vihollisina serbit olivat ihanteellisia, koska he omalla uppiniskaisuudellaan saivat aikaan sekä vihollisuuden synnyn että sen puhkeamisen yhteenotoksi. He saivat maistaa omaa lääkettään, sotavoimaa, kuten viholliskuva-ajattelussa on tyypillistä." (Saarelainen, 1998.)

Saarelaisen mukaan lehtijutuista kävi ilmi hieman ongelmallinen suhtautuminen Bosnian muslimeihin. Länsimaisen kosmologian kannaltahan muslimit ovat perinteisesti olleet niitä itäisiä ja halveksittavia, potentiaalisia vihollisia, mutta Bosnian sodassa heidät haluttiin esittää uhreina. Kuvaavaa tosin on, että ennen Naton pommituksia tiedotusvälineet korostivat kaikkien kolmen kansanosan syyllisyyttä sotaan. Kiisteltyjen pommitusten aikana tämä aiempi, kiusallinen totuus oli haudattava ja serbien kuvaa arkkityyppisinä vihollisina voimistettava.

Mielenkiintoista, eikö?

- - -

Mitä tulee keskiaikaisiin kaunoihin noin yleensä, niin koko traagisella Bosnian sodallahan oli aatteelliset juurensa syvällä keskiajalla, ennen muuta ortodoksiserbien vuonna 1389 turkkilaisille häviämässä Kosovo poljen taistelussa. Ja muuan serbialais-suomalainen ystäväni - sittemmin Kosovoon rauhanturvaajaksi lähtenyt - kertoi sukulaistensa muistelevan yhä satoja vuosia sitten sattunutta kyläjupakkaa, jossa muslimit tappoivat jonkun perheen esi-isistä. Samalla tapaa muslimit muistelivat serbien muinaisia tihutöitä...

Keskiaika elää, hyvässä ja pahassa.

Kosovo poljen taistelua esittävä kuva on lainattu täältä.

4 kommenttia:

Timo Riitamaa kirjoitti...

Musta on äärimmäisen kiinnostavaa, miten nopeasti ihmiset voivat unohtaa keskinäiset kauheutensa, jos kukaan ei ota politiikan välineeksi niistä muistuttamista.

Kosovo polje: 1389.
Varkaus, Tampere, Suomenlinna: 1918.

pagisija kirjoitti...

Totta. Sen muistuttamisen voi tehdä karkeasti kolmella tavalla, joista kunkin seuraukset on helppo päätellä:

a) saatiin ja annettiin turpiin, kaikkiin sattui eikä kellään ollut kivaa
b) saatiin turpiin, kosto elää
c) annettiin turpiin, ollaan voittamattomia

Kavereiden kanssa on usein tullut mietittyä, onko ihminen pohjimmiltaan sopuisa laji, joka haluaa vain syödä ja naida ja olla rauhassa, vai onko tappelunhalu jokin sisäänrakennettu piirre? Siis että onko jokainen Homo Sapiens-yksilö periaatteessa taipuvainen rettelöön ja epäsopuun, vai tarvitaanko aina joku häiriintynyt, mutta autoritäärinen alfauros (miksi aina uros?) provosoimaan periaatteessa rauhallisetkin yksilöt omien tarkoitustensa ajamiseen?

Kaura kirjoitti...

Kyllä on mielenkiintoista, kiitos kirjoituksestasi! (Oletan että tuo kysymys ei ollut retonkinen.)

pagisija kirjoitti...

Heh, ei ollut retonkinen. Kiva jos asia kiinnosti. Nääs näistä jutuista jaksaisin vaahdota loputtomiin, mutta siinä touhussa helposti häviää homepäähumanistilta suhteellisuudentaju (ts. unohtuu miettiä, mikä sitä tekstin mahdollista lukijaa nyt loppuviimeksi voisi kiinnostaa, ja mikä luisuu vuosisataista pölyä tuprahtelevaksi jaaritusmonologiksi).