keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005

Mogulisoppaa ja sirkushuveja

kimppu Kun ruotsalainen Bonnier osti keväällä Alma Medialta MTV3:n ja Radio Novan, en juurikaan vaivannut uutisella päätäni. Luultavasti kohautin olkapäitäni, murisin jotakin Ruotsi-Suomen perinnöstä ja käänsin lehden sivua.

Mediainstituutioita käsittelevän kurssin myötä kokonaisuus on alkanut kuitenkin valjeta uudella tavalla. On järkyttävää tajuta, millaisella vauhdilla joukkotiedotus on keskittynyt yhä harvemmille ja suuremmille konserneille viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Onhan sen periaatteessa tiennyt ja ajoittain muka asiantuntevasti jupissutkin talouden globaalistumisesta, mutta viestinnän osalta vasta nyt osui ja upposi (luulen, että lukion taloustiedon tunnilla ristinollan peluu tuntui ajankohtaisemmalta kuin suuryritysten toiminnan pohtiminen).

Pohjoismaissa pelataan vielä napeilla verrattuna maailmanlaajuisiin mediajätteihin. Kärjestä löytyvät Time Warner, Walt Disney Co., Viacom, Bertelsmann, NBC Universal, News Corporation (jota hallinnoi vihattu Rupert Murdoch) sekä Sony Corporation. Kullakin on omistuksessaan sanoma- ja aikakauslehtiä, tv- ja elokuvatuotantoyhtiöitä, kaapeli- ja satelliittikanavia, musiikkiyhtiöitä, urheilujoukkueita, huvipuistoja - listat tuntuvat loputtomilta. Keskinäiset omistussuhteet ovat monimutkaisia; mediamoguleilla on usein lusikat myös toistensa sopassa.

On selvää, että tässä kuviossa myös tiedonvälityksen päätehtävä sen tuottajien kannalta on tehdä tulosta ja antaa etumatkaa kilpailijoihin nähden. Viihde myy, sekin on selvää - niinpä tarjonta on keventynyt omistuksen keskittymisen myötä. Ja on edullista kierrättää samaa materiaalia monessa myllyssä, jolloin päätarjonta myös tasapäistyy (joskin samalla tapahtuu ainakin näennäistä monipuolistumista, kun yleisöstä poimitaan yhä uusia, kulutuksen kannalta potentiaalisia ryhmiä, joille kannattaa suunnata ohjelmaa ja lehtiä). Amerikkalaisten yhtiöiden ulkomaalaisomistukset ovat kasvaneet, mutta samalla sisällön tuottaminen on siirtynyt yhä vankemmin jenkkien käsiin.

Suotta ei liene kyselty, miten käy tässä kissanhännänvedossa ja taustakytkentöjen solmuvyyhdissä joukkoviestinnän roolin ja vastuun. Keiden suilla mediat loppuviimeksi puhuvat? Onko sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto? Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat? Siis kenen?

Sitähän sopii ihmetellä.

Pari vuotta vanha pikakatsaus mediaomistusten keskittymiseen löytyy täältä.

5 kommenttia:

Johan kirjoitti...

Juu! Tässäpä päivän arvoitus. Arvaa kenen leipää syön...

Veloena kirjoitti...

Berleant-sedällä on hieno käsitekin tuon suuryhtiömaailmatiedonvälityksen kauhistuttavan suuruuden ja jokapuolelletunkevuuden kuvaamiseen: negatiivinen ylevä. Siinä missä Kant vielä kykeni ajattelemaan positiivisena ylevän (valtavan suuri tähtitaivas päämme päällä), nykyään ylevä on aika paljon B:n mukaan tätä käsittämätöntä näkymätöntä lonkeroa ja suodatinta.

On kyllä noin historiallisessa mielessä aika kiintoisaa elää tällaisessa vaiheessa. Jotain välillä hahmottaakin, ja yleensä säikähtää pirusti.

Marjut kirjoitti...

Ja tänään A-lehdet osti Image Kustannuksen (http://www.jippii.fi/talous/?aid=155088). Huolestuin heti.

Dyro kirjoitti...

Ja Hesari Radio Helsingin.

Disney yritti ostaa Muumeja, mutta ei onnistunut.

pagisija kirjoitti...

Noita uutisia kuulee toki joka puolelta jatkuvasti, mutta jotenkin vasta nyt karmea kokonaisuus alkoi hahmottua.

Tiedättehän, kun yht'äkkiä, hetken ajan luulee tajuavansa jonkin käsittämättömän kokoisen asian mittasuhteet ja se todella sieppaa vatsanpohjasta ja huolestuttaa ja säikäyttää, kuten Marjut ja Veloenakin sanoivat.

(Muumeille Disneykään tuskin olisi pystynyt tekemään enempää kuin japanilaiset. Pastelliset vaahtokarkkikammotukset ovat minusta tähtitieteellisen kaukana alkuperäisen Muumilaakson boheemista, filosofisesta angstista. Grf.)