Hemulien hengenheimolaisena

"- Mahtaa olla ihanaa pitää kylmästä vedestä.
- Se on parasta mitä tiedän, hemuli sanoi säteillen. Se ajaa tiehensä kaikki tarpeettomat ajatukset ja mielikuvat. Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen.
- Niinkö? sanoi Muumipeikko.
- Niin. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita, selitti Hemuli. Milloin teillä muuten on tapana syödä täällä?"
Tove Jansson: Taikatalvi

Joskus tunnen kiusallista hengenheimolaisuutta meluisaan ja urheilulliseen hemuliin, joka raidallisessa villapaidassaan ja ulkoilun ihanuutta ylistäen hiihti häiritsemään Muumilaakson talvista rauhaa.

Aloitin aktiivisemman lenkkeilyn ja muun liikkumisen muutama vuosi sitten ratsastusharrastuksen jäätyä vähemmälle. Huomasin pian, miten hyvä olo kunnon kohenemisesta tuli, ja myönnän intoilleeni siitä ajoittain suureen ääneen. Yllätinhän itsenikin sillä, että sain mukavuudenhaluisen olemukseni ylipäänsä liikkeelle.

Tuota ihmettä jaksan edelleen aika ajoin kummastella, vaikka hölköttelystä on tullut jo enemmän tai vähemmän elämäntapa.

Mutta kuntoliikunnalla harrastuksena on tiettyjä arvolatauksia. En ole ainoa, joka on toisinaan huomannut kanssaihmisten kiusaantuvan tai heittävän piikikkään kommentin, kun kahvipöydässä sattuu möläyttämään käyneensä juoksemassa kahden tunnin lenkin ja kenties vielä nauttineensa siitä. Se ei ole sama asia, kuin jos samaan keskustelusävyyn kertoisi käyneensä taidenäyttelyssä. Heti möläytyksen jälkeen tulee omituinen tunne, että asiaa pitäisi jotenkin selitellä. Tai pyytää anteeksi tahdittomuuttaan.

Ja miksi näin? En ole keksinyt muuta syytä kuin sen, että kiitos terveysvalistuksen ihmiset tietävät liiankin hyvin, että istuvan nykyelämän vastapainoksi itse kullekin tekisi hyvää liikkua enemmän. Yhden kuntoiluintoilu ärsyttää ehkä siksi, että se nostaa tuon tiedän, että minunkin pitäisi-syyllisyyden pintaan. Tai ehkä jotkut ajattelevat, että lenkkihuomautuksen tekijä haluaa muiden kustannuksella kiillottaa kruunuaan itsestään huolta pitävänä mallikansalaisena. En tiedä.

Syyllisyys tai vertailu on kuitenkin turhaa. Kysehän on jokaisen terveen aikuisen omasta valinnasta. Joku raahaa ruhonsa päivittäin liikkeelle, joku toinen ei. Joku käy viikoittain taidenäyttelyssä, joku toinen ei. Olisi kaikitenkin eri asia hehkuttaa liikunnan ihanuutta neliraajahalvaantuneille tai taulujen katselun nautintoa aikuisiässä sokeutuneille. Jos omat elämäntavat vaivaavat, niille voi aina tehdä jotakin. Tai olla tekemättä. Ei sillä pitäisi olla mitään tekemistä jonkun toisen elämänvalintojen kanssa.

Onneksi allekirjoittaneen lähimmäiset eivät tunnu koskaan ottaneen liikuntaharrastuksiani tai niistä puhumista henkilökohtaisena piikkinä. Mutta harvinaista ei kuulemma ole, että kuntoilija - tai painonhallintaa yrittävä - saa esimerkiksi työpaikallaan tai muussa lähipiirissään kohdata henkistä sakinhivutusta ja leikkimielistä sanailua tyyliin "älä nyt vain katso kakkuun päin, saatat vaikka lihoa" tai "sinullehan ei näitä kannata tarjotakaan".

Ajatusleikki: voitteko kuvitella tilannetta, jossa työporukan ylipainoisten syömisiä ja tekemisiä kommentoitaisiin samalla tavoin? Sehän olisi mitä törkeintä työpaikkakiusaamista ja toisen yksityisasioihin kajoamista.

Tosin kaloreita suureen ääneen kauhisteleva ja laihdutuksestaan tai liikkumisistaan julkista numeroa tekevä voi itsekin kerjätä kanssaihmisten naljailua. Kaikenlainen terveysfasismi on äärimmäisen rasittavaa - ja siihen tiedän itsekin joskus ajattelemattomuuttani ja innokkuuttani syyllistyneeni.

Arvatkaapa muuten, miksi itse aloin harrastaa järjettömältä tuntunutta juoksentelua ilman päämäärää? Raadollisesti ja yksinkertaisesti rakastan hyvää ruokaa, ja liikkuminen antaa pelivaraa nauttia siitä joutumatta uusimaan koko garderoobia muutaman kuukauden välein. Toisaalta saan iloa hyvästä arkikunnosta, siitä, että jaksan juosta tarvittaessa bussipysäkille tai kantaa talvirenkaat suuremmatta vaivatta ullakkovarastoon. Kolmanneksi pysyn paremmin järjissäni, kun rasitan ylikierroksilla käyvän pääni lisäksi myös muuta kroppaa. Neljäs syy ovat läpeensä sydäntautiset ja diabeettiset geenini. Eläisin mieluiten mahdollisimman pitkään ilman säännöllistä lääkitystä.

Ja kai minussa on ripaus sitä ulkoilmaelämää ylistävää urheilijahemulia. Pahoitteluni.