perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Varhainen lukija lööpin löytää?

Sympaattinen bloggaajatulokas Lila pohtii, onko varhain lukemaan oppiminen yksinomaan hyvä asia. Mitä vaikkapa iltalehtien murhalööpeille altistuminen saa aikaan lapsen mielessä?

Sekä minä että siskoni kuulumme Lilan lapsen tavoin niihin, jotka vanhempien kertoman mukaan oppivat lukemaan kolmannen ikävuoden kieppeillä ilman sen kummempaa opetusta. Hatarat muistikuvani todistavat samaa: en muista lainkaan aikaa, jolloin en olisi osannut lukea. Enkä todellakaan sano tätä ylpeilläkseni. Lukeminen lienee noina vuosina täysin toisarvoinen taito verrattuna kaikkeen muuhun opittuun ja opittavaan.

Omassa lapsuudessani ei ollut vielä nykyisenkaltaista lööppikavalkadia, eikä kirjainten maailma ehkä tarjonnut muutenkaan yhtä uhkaavia näkyjä kuin nykyään. En ainakaan muista suoranaisesti ahdistuneeni mistään sattumalta lukemastani noiden ensimmäisten vuosien aikana - alitajunnan polkujahan ei kukaan tiedä. Toisaalta mieli antaa luetuille asioille merkityksiä muuten koetun kautta. Väkivallasta kertovat lööpit ja uutisotsikot eivät siis välttämättä hahmotu lapselle yhtä pelottavina kuin aikuiselle, jolla on jo elämänkokemusta ja jonkinlainen käsitys maailmasta kokonaisuutena.

Voihan jokainen natiainen lukutaidosta riippumatta kuulla tappouutisia televisiosta ja radiosta, ja varmasti kuuleekin. Ennemmin tai myöhemmin.

Jonkinlaista "pikkuvanhuutta" varhainen lukutaito saattaa kyllä edistää. Muistan pohtineeni joskus muutaman vuoden ikäisenä, miksi pedagogisesti oikeaoppisen iltasatukirjan esipuheessa neuvottiin vanhempia lukemaan vain yksi satu kerrallaan ja valikoimaan vielä kullekin päivälle sopivat aiheet. Itse luin kirjan muutamassa illassa läpi ja siirryin innolla seuraavaan.

Kenties yhteiset ääneenlukuhetket jäivätkin omatoimisen lukemiseni vuoksi vähemmälle, mikä on tavallaan sääli. Kodin kirjahyllyjen koluaminen saattoi myös tuottaa lukukokemuksia, mitkä olisi voinut hyvin säästää muutamaa vuotta myöhemmäksi.

Mutta pysyvää vahinkoa varhainen lukutaito tuskin kenellekään aiheuttaa, ainakaan jos se on itse ja omaehtoisesti opittu.

- - -

Marleena on muuten palannut kesälomaltaan takaisin bloggaajien kaartiin, mukavaa!

3 kommenttia:

Marleena kirjoitti...

Varhainen lukutaito, silloin kun se on itseopittua ja haluttua ei loppujen lopuksi voi olla pahasta. Muistan, kuinka vanhempani huvittuneena seurasivat sivusta, kun opettelin alle kouluikäisenä P J Mustapään runoja ulkoa. Se kirja kun vaan sattui käteen sieltä heidän hyllystään.

Myös poika oppi lukemaan viisivuotiaana. Enkä minä sitä voinut estää. Koulussa kyllä opettaja kielsi lukemasta koko aapista etukäteen ja lähetti kotiin omalaatuisia viestejä, joissa kehotti hidastamaan tahtia, hah! Onneksi kiellot eivät vieneet lukuhaluja, päinvastoin. Kirja on edelleen se paras ystävä.

Kiitos tervetulotoivotuksista! Ne lämmittävät mieltä suuresti.

Veloena kirjoitti...

Ja voi sitä riemua, kun saattoi sukeltaa tietosanakirjaan tutkimaan jotain asiaa, johon parhaillaan luvussa ollut kirja viittasi. Siellä kyllä yleensä juutuin epäkypsästi katselemaan kuvaa hottentottinaisesta, jolla oli valtavat rasvapakarat. Kuvittelemaan, millaista sellaisilla olisi istua.

Jonkinlaisia harmaita hiuksia sentään lienee aiheuttanut se, että luin salaa kuusivuotiaana erästä kasvatusteosta, johon äiti oli jättänyt lapun väliin kohtaan, jossa neuvotaan, mitä tehdä lapsen oikutellessa, ja sitten tämän koettaessa ensimmäistä neuvoista siteerasin naama loistaen, mitä pitää tehdä, jos tuo ei tepsi, eli suunnitelman bee.

Sen pitäen kasvatuskirjat piilotettiin jonnekin tarkasti.

pagisija kirjoitti...

Heh, Spockin kasvatusraamattua minutkin bongattiin selailemasta joskus alle kouluikäisenä ;).