Hellepäivän kääntyessä kesäyöksi tuoksut voimistuvat. Juostessani Pyhäjärven rantatietä Hatanpäälle ilmassa tuntuu mesiangervojen imelä, lähes tungetteleva hönky. Arboretumin luona siihen sekoittuvat kuihtuvien pensasruusujen aromit, joita säestää vähemmän romanttinen lemahdus vedenpuhdistamolta.
Tänne pitäisi tulla joskus päiväsaikaan, tuumin, katsella puita ja pensaita, istua hetkeksi kesäkahvilaan.
On tyyntä, hämärää ja hiljaista, alkukesän yölaulajat ovat aikaa sitten vaienneet. Auringonlasku heijastuu järvestä pastellinsävyisenä. Hempeää näkymää ihailee useampikin myöhäinen pariskunta. Autoja ei näy lukuunottamatta sairaalalle kiireettä kääntyvää, yksinäistä ambulanssia.
Palatessani tunnin kuluttua kotiin olen läpimärkä hiestä. Ilma on yhä epätodellisen lämmin. Tuntuu kuin olisin tehnyt pikamatkan Välimeren pehmeisiin öihin.
Varovaisempi voisi tietysti kysyä, onko yksinäisen naisen järkevää juoksennella pitkin syrjäisiä puistoja puolenyön aikaan. Samalla logiikalla jotkut välttävät lentomatkoja (kone voi pudota) tai metsään menoa (vastaan voi tulla karhu). Valintahan on jokaisen oma - ja riskit. Pelätä voisi niin monia asioita.
- - -
Ai niin:
Tehkää tekin.
3 kommenttia:
Itse ainakin juoksen mieluiten juuri myöhään illalla, tai sitten ihan aikaisin aamulla. Ei ole koskaan käynyt mielessäkän, että siinä olisi jotain mitä pelätä.
Maailma muuttuu kamalan suppeaksi jos pitää pelätä kaikkea mahdollisesti vaarallista. Tuntuu, että kaikki tämä telkkarisarjojen katsominen on lisännyt pelkoa, ainakin itselläni. En usko että juostessa on tarpeeksi isoja riskejä, jotta kannattaisi jättää väliin, kännissä toikkarointi on asia erikseen.
Niinpä. En ole minäkään osannut pelätä, en yölenkeillä, en metsäpoluilla, en maailmalla yksin liikkuessani. Lähipiiristä olen sen sijaan kuullut varoituksia pienen ikäni, joten tiedän niinkin voitavan ajatella :).
Jos pelkäisi ja varoisi kaikkea kaiken varalta, päätyisi kaventamaan omaa elämänpiiriään aivan liikaa.
Lähetä kommentti