Pelastus

Eilisestä saakka Pagistaanin kansa on kumartanut uutta vapahtajaa. Sen nimi on Severin, se seisoo kirjoituspöydällä ja julistaa ilosanomaansa 23 watin voimin väsymättä, päivin ja öin.

Muuttaessani tammikuussa tähän etelänpuolen pikkuasuntoon arvelin, että kesällä voi tulla lämpimät oltavat. Koko totuus alkoi valjeta vasta heinäkuun hellepäivien myötä, kun yhdistetyn asumuksen ja työhuoneen ilmasto alkoi muuttua vääjäämättä mediterraanisesta trooppiseksi.

Suihkun jälkeen olin uudestaan hiessä alle viiden minuutin, pikkuoravat lauloivat pehmenevässä päässä Pitkää, kuumaa kesää ja mieliteko sulloutua pakastimeen kasvoi. Ei auttanut ikkunoiden aukominen - suojaisen eteläseinustan ilma on iltapäivällä väreilevän kuumaa - eikä vaatteiden vähentäminen minimiin. Koiratkin lojuivat kuumuudesta vetelinä jaksaen juuri ja juuri nousta vesikupille.

Jotain oli tehtävä.

Tavaratalon taivaallisen viileiltä käytäviltä löysin etsimäni - vieläpä tarjouksesta - ja palasin kodin lämpöön pahvilaatikko kainalossa. Kokosin vaimeasti hurisevan kotialttarin nihkein käsin, ja siitä lähtien pelastajan kunniaksi on soinut kolmiääninen virsi kiitoksen.

Se on joskus pienestä kiinni.

- - -

Tänään on muuten Eino Leinon, runon ja suven päivä. Hyvää sellaista (joskaan en voi sanoa olevani kovin pahoillani siitä, että sanat helkkyös, verhouu, kuuhut ja kukkuvi eivät ole vakiintuneet käyttökieleen).

"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden yllä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen."
-Eino Leino: Nocturne