"Tänään vielä on jäljellä
murheen laakso ja huolten vuori
ja päätä kiertävä ikävä
mä oon liian vanha ja liian nuori
ja kuitenkin
kuitenkin
Yksi on suurempi muita
nyt ja aina
ja kun sen kohtaat et kysele hintaa
tai kuuntele jeesusteluita
ne ei mitään paina
ne ei helli ja polta sun rintaa"
Maija Vilkkumaa: Yksi
Pagistaanissa on viime päivinä soinut Maija Vilkkumaan uusin levy, joka sopii hienosti marraskuun taustamusiikiksi. Siitä löytyy juuri oikeassa suhteessa melankoliaa, rouheaa romantiikkaa ja yleistä elämäntuskaa pohjustettuna kirpeällä perustoiveikkuudella. Jotkut riimittelyistä ("jo meidät kauempaakin kuulee/ihmiset kaikenlaista luulee/meitä on viis, me raukeina nojaillaan seinään/kadunreuna kasvaa heinää") vihlovat hampaita hieman samaan tapaan kuin osa vaikkapa Eppujen sanoituksista, mutta kokonaisuus toimii.
- - -
Haircut alkaa olla jo menneen talven lumia. Fingercut nostaa narsistisen napanöyhtäbloggauksen kokonaan uudelle tasolle. Kukapa ei haluaisi lukea kliinisiä selostuksia tuntemattoman lähimmäisen sormessa märkivän haavan päivittäisestä tilasta?
Herään aamulla tunteeseen, että häiriköimään äitynyt pikkusormeni on alkanut elää omaa, sykkivää elämäänsä. Toden totta. Kuplivalla ilmestyksellä voisi säikytellä pikkulapsia tai herkkätunteisia lähimmäisiä.
Lähimmän koulunpihan sijaan suuntaan kiltisti lääkäriin. Palaan vastaanotolta ärjyn antibioottireseptin ja koko loppuviikoksi pidennetyn sairausloman kanssa.
- Pistetään nyt kunnon tropit. Nämä käsihaavat voivat käydä hieman hankaliksi, jos tulehdusta ei saada pian kuriin.
Muistelen viikonlopun keskustelua ilahduttavan viistolla huumorintajulla varustetun läheisimpäni kanssa. Tuumimme, voisiko mahdollisessa amputaatiotapauksessa käsiproteesini korvata kiinteällä vessaharjalla. Tämän siitä saa, kun laskee leikkiä vakavista asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti