Väsyneenä alan pudotella esineitä.
Se olisi syytä vähitellen muistaa.
Kun nostaa lasikannua astiakaapin ylähyllylle, ei sitä kannata lipsauttaa käsistään. Jos lipsauttaakin, on parempi olla yrittämättä ottaa sitä lennosta kiinni. Etenkin, jos se on pudotessaan ehtinyt kolahtaa rikki alahyllyn reunaan.
Verta tulee tippumalla. Monesta kohti. Yksi haavoista on sen näköinen, että suuntaamme - Espoossa kun olemme - Jorvin sairaalan päivystykseen siitäkin huolimatta, että on perjantai-ilta.
Pari tuntia odoteltuamme pääsen paikattavaksi. Kello näyttää yhtätoista. Suurin osa haavoista osoittautuu lasinsirujen huuhtelun jälkeen itsestään paraneviksi, mutta oikeaan pikkusormeen haukotteleva lääkäri tökkää puudutuspiikin ja ompelee kaksi tikkiä.
- Onko ollut pitkä vuoro, kysäisen.
- Älä edes kysy. Tosin sinä olet vasta kolmas ommeltava ja ensimmäinen selvin päin.
Toivotan pois laahustavalle lääkärille rauhallista yön jatkoa. Hyväntuulinen hoitaja jatkaa teippaamistani ja harmittelee laastareiden olevan vähissä.
- On tämäkin. Sentään sairaalassa ollaan.
Laatikon pohjalta löytyy vielä Tom ja Jerry-laastari. Hihitämme molemmat hoitajan liimatessa sen oikeaan nimettömääni.
3 kommenttia:
Juuri meinasin kysyä, että miksi Jorviin, kun blogi jo ehtikin päivittyä.
Toivottavasti mitään korvaamatonta vahinkoa ei ihmisen tärkeimmille työkaluille tapahtunut. Minäkin pudotan väsyneenä kaiken, minkä käteeni yritän ottaa. No human casualties so far..
huii!! muista, että suklaa ja (puna/valko/kuohu/...)viini ja hätätapauksessa muukin alkoholi auttaa toipumisessa!!
hei, nythän mä sen vasta hokasin: voisin yrittää kaukoparannusta ja syödä hieman suklaata ja ajatella sinua siinä samalla. :)
wee, tyytyväisenä auttamishaluunsa
Korvaamatonta vahinkoa ei onneksi käpälille tullut. Pahemminkin olisi voinut käydä.
wee: ihailtavaa epäitsekkyyttä, liikutun kyyneliin ;). Punaviiniä tulikin nautiskeltua lauantaina, lääkkeeksi, vain lääkkeeksi...
Lähetä kommentti