torstaina, marraskuuta 17, 2005

Tarjolla tänään

Salome with the head of John the Baptist; detail of a page from Horae, Paris (Pigouchet for Vostre) 1496/97. Medieval Woodcuts Clipart.

Eräässä lastenkirjassa esiintyi prinsessa, jonka erikoisuutena oli pään vaihtaminen mielialan ja seuran mukaan. Hänellä oli budoaarissaan edustava valikoima vaihtopäitä, jotka erosivat toisistaan paitsi ulkoisilta piirteiltään, myös persoonallisuudeltaan.

Katseltuani puolen yötä painajaisia (The Truman Show juuri ennen nukkumaanmenoa voi näemmä tuottaa huiman vainoharhaisia salaliittovisioita) ja valvottuani toisen puolen synkkien aamuyöajatusten parissa kaipaisin kipeästi lomaa itsestäni. Päänvaihto - edes tilapäinen - kuulostaisi houkuttelevalta.

Remontoi tästä mieleisesi!
Oletko väsynyt myönteiseen, mutkattomaan ajatteluun? Haluatko kokeilla jotakin erilaista? Tarjolla on kolmekymmenvuotias humanistin pää. Ulkoisesti hyvin pidetty ja vailla pahempia kolhuja. Vähäisiä pinta- ja kulumavikoja. Sisäpuoli kaipaa laittamista. Mukana paljon toimintaohjelmia, joista suuri osa tarvitsee päivitystä. Lisämuistikaan ei olisi pahitteeksi. Silmät korjattu uudenveroisiksi vuonna 2004. Kysy lisää ja jätä vaihtotarjous!

4 kommenttia:

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Päänvaihtoilmoitus, hih! Olisi tarpeen täälläkin - hiukan vanhempaa vuosimallia tosin.

Veloena kirjoitti...

Hiphiphip, tuo on jostain Oz-kirjasta!

Joo, muistan sen. Ihastuttavan kipakka kastanjapää, tumma mustalaisneidonpää jne.

Kullanarvoista kamaa hiusvärifirmoille :D

Minä voin vaihtaa kanssasi päätä, mutta tuskinpa sentään haluat näitä ajatuksia ja omalaatuista ja aika YKSIPUOLISTA jukeboksiani joka soittaa aina samaa kappaletta päiväkausia...

Kati Parppei kirjoitti...

Hehee, niin on, "Prinsessa Ozmasta". Odotinkin, että joku huutaisi hiphiphip. Päänvaihtajaprinsessa taisi himoita Dorothynkin päätä kokoelmansa jatkeeksi...

Kiitos tarjouksesta, olisi enemmän kuin mielenkiintoista kurkistaa pääsi sisään. Tosin luvalla sanoen, ei se taida omaani kovin paljoa solmuttomampi olla ;). Jumittunut jukeboksi-ilmiökin on kiusallisen tuttu ihan omasta takaa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, olisi kyllä ihana vaihtaa päätä välillä.