tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Roskajuttuja

Viime vappuna Isojärvellä yöpymispaikkamme Kuorejärven laavu oli roskaton ja siisti sekä tullessa että lähtiessä.

Taviokuurna kirjoittaa täyttä asiaa roskaamisesta. Roskia tuntuu tosiaan olevan väärissä paikoissa aina vain enemmän. Alkaako sitä itse olla synkistelyiässä, jossa kaikki näyttää menevän huonompaan suuntaan? Vai ovatko asenteet todella muuttuneet piittaamattomammiksi? Vai tuotammeko jätettä niin valtavasti, ettei sitä voi enää piilottaa pois silmistä ja pois sydämestä, vaan se muistuttaa jatkuvasti olemassaolostaan ylitsepursuvina roska-astioina ja tienvarren törkynäyttelynä?

Kaupungeissa on paljon ja monenlaisia kulkijoita ja ryönää sen mukaan. Jos ei juuri oman kävelyreitin varrelle satu roskista, moni nakkaa jäätelöpaperinsa surutta maahan. (Allekirjoittaneesta se on oikeasti käsittämätöntä käytöstä, enkä tällä halua kiillottaa omaa sädekehääni. Ehkä minulla on ollut ankara ja luovuuttani kahlitseva kasvatus, mutten ole koskaan voinut kuvitella heittäväni tahallani roskia maahan muiden kerättäväksi.) Mutta edes metsässä luulisi toimivan tuon vanhan periaatteen: mitä jaksat kantaa täytenä metsään, jaksat kantaa tyhjänä pois. Eivät kai metsään mene muut kuin ne, jotka näkevät luonnon ja ympäristönsä itseisarvon sijaitsevan jossakin kaukana ihmisen viihdyttämisen yläpuolella ja kunnioittavat sitä. Eiväthän?

Enimmäkseen kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tuntuukin liikkuvan vastuuntuntoista väkeä. Silti sekä omat huomiot että vaellusaiheiset verkkokeskustelut kertovat, että valitettavan monella on siisteyskasvatus jäänyt puolitiehen. Tuvissa ja kämpissä on tuhkasankoja käytetty roskapönttöinä, suklaapatukan paperi on pudotettu polun varteen (se voi toki pudota taskusta myös vahingossa), laavulta löytyy tyhjiä pulloja ja nuotiosta alumiinisen vuoan jämät.*

Sanotaan, että hätä ei lue lakia. Rajansa on kyllä silläkin, millaisiin hätäpäästöihin sananlasku oikeuttaa. Viime syksynä Saariselällä pysähdyimme hetkeksi Maantiekurun autiotuvan suojelluille raunioille (kuvassa). Tupa toimi jo 1800-luvulla Lapin-kulkijoiden levähdyspaikkana, ja siellä olivat yöpyneet muun muassa Elias Lönnrot ja M.A. Castren. Jonkun nykykulkijan silmissä katettu raunio oli kai hahmottunut hyyskäksi, koska sinne oli pitänyt jättää tuoksuvat terveiset. Lieneekö ollut historian havina, joka sai vessapaperinsuikaleet vilkuttamaan iloisesti lahonneiden hirsien lomassa.

Toinen tapaus, joka sai metsässäliikkujien arvomaailman näyttämään joltisenkin kirjavalta sattui allekirjoittaneen jonottaessa pari vuotta sitten Kolin erämessuille. Letka seisoi pitkään paikallaan, ja minulla oli aitiopaikka seurata, kuinka edessä olevan auton ikkunasta lensi säännöllisin väliajoin kaljapullo tienvarren pajukkoon. Olisinpa ollut toista sukupuolta, kolmekymmentä senttiä pidempi ja painanut kaksi kertaa enemmän, niin olisin käynyt nakkelemassa pullot takaisin (nyt on tietenkin helppoa uhota).

Sitä voisi tietysti mennä vielä pidemmälle ja kysyä, miten parin kilometrin yksityisautojono, tyhjäkäynti ja erämessut ylipäänsä sopivat yhteen. Mutta pysytään nyt näissä roska-asioissa.

Kuten sanottua, jätekysymyksen kiperä ydin ei ole niinkään siinä, minne roskat laitetaan, vaan miten niitä saataisiin syntymään vähemmän. Siivoustalkoot ja tempaukset jäävät pelkäksi kosmetiikaksi, jos niiden lisäksi ei pystytä pureutumaan pääasiaan sekä kollektiivisen moolokin että oman jätesangon äärellä.

Siinäpä haastetta.

*Myös silloin, kun kämpän seinustalta löytyy jäteastia, on etiketin mukaista viedä omat roskansa rinkassaan pois. Mitä enemmän jätettä kansallispuistoihin ja retkeilyreiteille kertyy, sen enemmän siellä joudutaan liikkumaan huoltoajoneuvoilla, mikä taas ei ole missään mielessä toivottavaa.

7 kommenttia:

timo kirjoitti...

Moi!

Olen joskus ajatellut "roskablogin" perustamista kun kuljen ja kuvaan maastossa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten päivän vaellusretkellä eteläsuomalaisessa "erämaamaastossa" (merkitty reitti) löysin aivan keskeltä metsää erään suon laidasta epäviralllisen kaatopaikan...

hyh-hyh...

pagisija kirjoitti...

Tosiaan, ihan oma lukunsa ovat nuo metsiemme lukuisat salakaatopaikat, jonne on kiikutettu niin vanhat maalipurkit, sohvat kuin pesukoneetkin. Harva on se sieni- tai marjaretki, jolla ei moisiin törmää.

Hyvä blogin aihe ;).

Dyro kirjoitti...

Minusta tässä roskaamisvimmassa on kysymys suomalaisten kummalliseksi muuttuneesta puhtauskäsityksestä. Yhtäältä roskia heitetään surutta kaikkialle, mutta toisaalta roskia heitetään surutta kaikkialle. Sitä mukaa kun oma ruumis ja koti halutaan pitää neuroottisen puhtaana ja bakteerittomana, on jostakin syystä helpompaa roskata luontoa ja kaupunkiympäristöä. Ikään kuin oman reviirin puhtaus olisi ainoa merkitsevä asia, ja yhteinen tila, joka ei ole omaa reviiriä, on sitten kokonaan puhtaus-likaisuus käsitteen tuolla puolen, eikä roskaaminen ole millään tavalla omatuntoa kolkutteleva juttu.

pagisija kirjoitti...

Dyro, kuulostaa ihan itärajantakaiselta touhulta. Venäläisten kodithan olivat neuvostoaikaankin todella siistejä ja viihtyisiä, mutta jo rappukäytävästä alkoi ei-kenenkään maa, josta yhteiskunta piti huolen - jos piti.

Pelottava asenne, varsinkin, jos se heijastuu muuhunkin elämään kuin roskaamiseen.

Dyro kirjoitti...

Lause "Yhtäältä roskia heitetään surutta kaikkialle, mutta toisaalta roskia heitetään surutta kaikkialle." piti olla "Yhtäältä meillä on antibakteerista saippuaa, mutta toisaalta roskia heitetään surutta kaikkialle."

Kafkakoski kirjoitti...

Täällä Espanjassa; vertailukohteeksi...

Ensinnäkin kadut ovat täynnä roskia ja sitä ihteensä, koirien ja myös ihmisten ulosteita. Kaikilla ei ole kotia, joten jotkut tekevät tarpeensa vaikkapa pankkiautomaatin viereen; useinhan kodittomat nukkuvat pankkiautomaattien suljetuissa tiloissa, varsinkin talvisaikaan. Toisaalta täällä on myös valtava määrä turisteja, jotka tosiaankin joissakin tapauksissa käyttäytyvät kuin siat (eli jättävät jätöksiään sinne sun tänne).

Meille täällä asuville kierrätysroskiksia on (ilmeisesti EU-direktiivien myötä) ilmestynyt sinne tänne Barcelonaa, mutta edelleenkään esim. nykyisessä asuinpaikassani (ydinkeskustan lähellä) ei voi kierrättää biojätteitä. Asuin aiemmin kauempana keskustasta ja siellä voi laittaa bioroskat omaan säiliöönsä, mutta ikäväkseni kuulin eräältä kaupungin palveluksessa työskentelevältä henkilöltä (biologi), että sekin on turhaa, oi, niin turhaa, sillä minkäänlaista kierrätysjärjestelmää biojätteille ei ole olemassa laisinkaan.

Toisaalta nyt kun mollaan tällä tavoin Espanjaa, mollattakoon myös Suomessa sitä, että ainakin meidän kesämökillämme joku on päättänyt käyttää takapihaamme kompostina. Ja siitä he eivät tunnu tinkivän.

Viime kesänä maalasin ison kyltin, jossa luki suomeksi kaunis pyyntö, että ethän jätä jätteitä pihallemme, ja tämän lisäksi vielä kuva kädestä, jossa oli roska ja ruksi päällä. Ei tuntunut tehoavan. Katsotaan, tehoaisiko se tänä kesänä.

Lothar303 kirjoitti...

Toisaalta, roskahan on eräästä näkökulmasta katsottuna vain esine kategorisesti väärässä paikassa. Jäätelöpaperi lenkkipolun varressa on se sama paperi roskakorissakin, mutta tällöin vain poissa silmistä.

Eräs tuttava menee asiassa niin pitkälle, että heittää kaikki roskat kaupungeissa mahdollisimman törkeästi keskelle katua, ihan vain siksi että ihmiset joutuisivat kohtaamaan tämän suruttoman nykymenon silmästä silmään joka päivä.

Mielenkiintoista on myös, miten paljon enemmän roska metsässä häiritsee, kun sama objekti kaupunkikuvassa. Kulttuurimme jakaa ihmisen ja luonnon piirit edelleen aika jyrkästi erilleen, ja ilmeisesti juuri näitä rajoja koetellaan, kun kohtaamme roskan "luonnossa". Haluamme nähdä "luonnossa" liikkuessamme omat romanttiset mielikuvamme, emmekä ihmisen toiminnan kaikkialle ulottuvia lonkeroita...