keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Perinnöksi

Siteeraan suoraan Kemppistä:

"Romaanikirjallisuuden suuruus on se oivallus, että ihminen panee vaivansa perinnöksi omille lapsilleen, ellei hän todella tunteella ja sielulla ymmärrä edellistä polvea, oikeutta istumatta ymmärrä niin kuin ihminen ymmärtää, että ajatus ja tunne ovat samaa asiaa. Jos ihminen on vanhempiensa uhri, kuten niin moni on, hän tekee omista lapsistaan uhreja. Viha vanhempiin siirtyy vihaksi lapsiin, koska molemmissa on kysymys omien tunteiden ylivallasta.

Tässä on puhe oman sukupolveni tilinpäätöksestä. Me nousimme kapinaan emmekä ajoissa tajunneet, että kun lyö ihmistä, nyrkkiin sattuu."


Viha on aina vihaa kaikkine alalajeineen. Yhtä lailla hiljaisen itsevihan - sekä sen symbioottisina seuralaisina itävien häpeän ja elämänpelon - siemenet kylväytyvät lupia kyselemättä sukupolvesta toiseen. Uhreja ovat kaikki, myös läheiset, ja tunnistettavat syylliset harvassa. Kylväytyminen jatkuu, kunnes siemenistä versovat loiskasvit tunnistetaan ja saadaan juurittua pois.

Miten se tapahtuu, onkin toinen kysymys. Riittääkö pelkkä ymmärrys? Vihalla kun on voikukan juuret, mutta paljon rumemmat kukat.

6 kommenttia:

timo kirjoitti...

hmmm... psykoanalyysilla on kovasti yritetty tuota ketjua katkaista (en nyt tarkoita vanhaa freudilaista)

"they only hit, untill you cry
and after that you dont ask why"
(S. Vega)

ajatus ja tunne saattavat olla samaa asiaa, mutta entä järki ja tunne? Ja missä on se ihmisen HYVÄ tahto?

timo kirjoitti...

no nih, tuli vielä mieleen, että mitä jos kaikki olisi tuossa suhteessa todella determinoitu?

entä ne ongelmattomat suhteet - ei niistä kirjallisuutta synny?

pagisija kirjoitti...

Aiiivan, Timo. Samaa olen miettinyt - entä jos viimeisten juurenkappaleiden mukana lähteekin pois jotain oleellista ihmisestä ja hänen tavastaan nähdä maailma? Mitä jää jäljelle? Missä määrin ainutlaatuisuutemme ja kykymme ajatella/tuntea on juuri neuroosiemme ja traumojemme summa?

Onnellisuuspilleri on ajatuksena kammottava.

Ääääh... taidan hakea kahvia.

pagisija kirjoitti...

Vielä lisäys...

"Ja missä on se ihmisen HYVÄ tahto?"

Hyvä kysymys. Pikainen teoria: usein se hyvä tahto (ainakin suhteessa edellisten sukupolvien ymmärtämiseen) on sekoittunut tukahdutettuun vihaan, jolloin kemiallisen reaktion lopputuotteena on syyllisyys.

Onneksi hyvä tahto lienee mahdollista uuttaa uudelleen puhtaana esiin...

Veloena kirjoitti...

Voikukan juuret ovat kyllä aika helppoja ja hahtuvapallot jotakin kaunista. Juolavehnä pukkaa ennemminkin mieleeni. Tämä voi johtua kyllä Annalan maan juolavehnäpitoisuuksista. Miten sitä nouseekin aarilta pari jätesäkillistä per vuosi, vuosi vuoden perästä...?

pagisija kirjoitti...

Äyh, juolavehnä. Sinäpä sen sanoit. Minunkin palstani pukkasi sitä kiitettävällä innolla viime vuonna, eikä tämä kesä liene poikkeus...

Voikukka sopii tähän metaforaksi paremmin siksi, että sen kanssa on toivoa, juolavehnän ei ;).