keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Turvaverkossa

Fish in a net; from Medieval Life Illustrations. Medieval Woodcuts Clipart.

Viimesyksyisten kokemustensa jälkeen humanisti otti ilolla vastaan uutisen, joka kertoi Tieteentekijöiden liiton tehneen kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sen mukaan tutkijoista on tullut työttömyysturvan väliinputoajia, ja liitto toivoo tutkittavan, onko työttömyysturvalakia sovellettu heidän osaltaan lainmukaisesti. Asia on erityisen tärkeä, koska pirstaleinen tutkimusrahoitus tekee työttömyysjaksot tutuiksi yhä useammalle tutkijalle.

"Monelta tutkijalta on evätty työttömyysetuus, koska heidän on katsottu työllistyvän omassa työssään. Laissa ei määritellä, mitä omassa työssään työllistyminen tutkijoiden osalta tarkoittaa. Tulkinta on vienyt siihen, että tutkijat jäävät systemaattisesti työttömyysturvan ulkopuolelle, vaikka he olisivat valmiita ottamaan vastaan kokoaikatyötä ja heillä olisi työttömyysturvalain edellyttämää työhistoriaa."
- Tieteentekijöiden liiton tiedote 3.5.2006

Noin se minunkin kohdallani meni. Olin työvoimatoimiston mukaan työllistynyt jatko-opinnot aloittaessani ja työllistettynä pysyin, vaikka tutkimusrahoitukseni olikin katkolla. En siis päässyt virallisesti työnhakijaksi, työttömyysturvasta puhumattakaan.

Siivousfirmoissa ei onneksi nirsoilla. Maisteri kelpasi hyvin mopin varteen, toivotettiinpa vielä tohtorinakin tervetulleeksi takaisin.

4 kommenttia:

-t kirjoitti...

Huh huh. Jatko-opinnot ovat hiukan käyneet mielen vieressä kiertelemässä, ja yksityisyrittäjänä sitä on toisaalta muutenkin aika etäällä turvaverkoista. Onneksi loppupontesi on noin positiivinen :-P

pagisija kirjoitti...

Niinpä, yksityisyrittäjänä sitä taitaa olla samaan tapaan lainsuojaton.

Sinisilmäiset luulot karisivat kyllä allekirjoittaneelta viime syksynä. Silloin kävi harvinaisen selväksi, että työvoimaviranomaisten puolesta on aivan sama, teenkö oman alani töitä, siivoanko vai kerjäänkö kadulla, kunhan pysyn poissa työttömyystilastoja rumentamasta.

Karenssijupakka oli vielä oma sotkunsa, kun en pöljyyttäni älynnyt tehdä siivousfirman kanssa määräaikaista sopimusta voidakseni myöhemmin siirtyä oman alani työnhakijaksi (ts. jos en olisi saanut rahoitukselle jatkoa). Niinpä tilapäiseksi aiotusta ratkaisusta olisi saattanut tulla varsin pysyvä, jollen olisi saanut lottovoittona tutkijakoulupaikkaa.

Huh. Olipahan sotku. Ainakin vast'edes tietää, ettei odota systeemiltä liikoja.

P.A.Jäppinen kirjoitti...

Mulla on ollut alaisena tohtoreita ja maistereita. Kassoina ja keittiöapulaisina.

pagisija kirjoitti...

Niinpä. Työtä kuin työtä, turhahan sitä on pelätä. En edelleenkään pelkää tarttua moppiin, jos tilanne sitä vaatii. Siivousduunissakin on puolensa.

Silti oman alan työt ovat aina oman alan töitä.