keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Menkää ja täyttäkää

Blogistanin virallinen elokuvahistorioitsija Sedis vinkkasi mielenkiintoisesta dokumenttisarjasta, joka esitetään missäpä muualla kuin Suomen elokuva-arkistossa. Luvassa on suomalaisten taltioimia matkailufilmejä 40-luvulta 90-luvulle.

Elokuva-arkistossa tarjoillaan tuon tuostakin kaikenlaista jännää, joka saa harmittelemaan Tampereen ja Helsingin välimatkaa. Varsinkin vanhat dokumenttifilmit kiinnostaisivat kovasti. Enkä vieläkään ole nähnyt ikisuosikkejani, Don Camillo-elokuvia laajakankaalta, vaikka viime kesänä siihen olisi ollut mainitussa paikassa mahdollisuus.

Menkää ja täyttäkää salit, te, jotka voitte!

Elävät kuvat ylipäänsä ovat nyt allekirjoittaneella tavallista enemmän mielen päällä, koskapa luvun alla on tenttiä varten Hannu Salmen teos Elokuva ja historia. Asia on aatehistoriaan hurahtaneen näkökulmasta niin mielenkiintoista, että pänttääminen on silkkaa hupia.

- - -

Jännittääköhän liikennevaloilla varustetun, moniteisen ja -kaistaisen risteyksen suunnittelijaa, kun tekele ensimmäistä kertaa avataan oikealle liikenteelle?

Minua jännittäisi. Sulkisin luultavasti puhelimeni ja istuisin hiljaa pimeässä huoneessa nyrkkiäni purren.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Minua jännittäisi. Sulkisin luultavasti puhelimeni ja istuisin hiljaa pimeässä huoneessa nyrkkiäni purren."

Heh, kiitos... ;D Päivän naurut tuosta mielikuvasta.

Anonyymi kirjoitti...

"Minua jännittäisi. Sulkisin luultavasti puhelimeni ja istuisin hiljaa pimeässä huoneessa nyrkkiäni purren."

Heh, kiitos... ;D Päivän naurut tuosta mielikuvasta.

Anonyymi kirjoitti...

jaahas, jumittava netti teki taas temput. no, olkoon se tämän päivän pienin ongelma(ni).

Kati Parppei kirjoitti...

On siulla halvat huvit ;).

Anonyymi kirjoitti...

yeah!! siksi mä olen niin onnellinen. väähän tyytyvä, vaatimattomuus kaunistaa jne. ;)