Siunattu kylähulluus! Vaikka Vesilahden Rämsöön legendaariset Kowan teknolokian päivät ovatkin varastorasvoissa tämän kesää, rämsööläisetpä menivät ja järjestivät tilalle ITE-vestivaalit. Eilisen tapahtuman ehdoton huipentuma oli kantaesityksensä saanut juureva maamoottorisinfonia, jossa harmonikkaguru Kimmo Pohjonen esiintyi muun muassa maamoottoreiden, veivattavan mankelin ja separaattorin säestyksellä.
Maamoottorithan ovat höyrykoneen seuraajia, ensimmäisiä diesel- ja bensakäyttöisiä moottoreita, joita käytettiin maatalouskoneiden voimanlähteinä 1900-luvun alusta aina 50-luvulle saakka. Se, miten niiden toimelias putputus sopii musiikkiperformanssiin, on yksinkertaisesti kuultava omin korvin. Toivottavasti siihen tulee vielä uusi tilaisuus. - - -
Hyvän tuulen juttukeikalta kotiin ajellessani laskin matkan varrelta kaikkiaan kahdeksan valkohäntäpeuraa, joista tiellä pataroi onneksi vain neljä. Asuessani yhden pimeän syksyn Vesilahdella opin sen, että iltahämärissä autolla liikkuessaan ei voi olla liian varovainen, jollei halua löytää Pirkanmaan kaunista maakuntaeläintä konepelliltään. Yhdysvalloista vesilahtelaiseen Laukon kartanoon vuonna 1935 tuodut kantaeläimet panivat kotiuduttuaan toimeksi: tuosta yhden uroksen ja kolmen naaraan laumasta on siinnyt koko 30 000 yksilön suomalaiskanta.
6 kommenttia:
Olihan se jotain käsittämätöntä. Mietin suu (vähintään henkisesti) auki katsomossa, että onko mikä tahansa taidetta, jos se irrotetaan alkuperäisestä ympäristöstä. Mutta niin vain löytyi mankelista laulu ja pumpusta polkka.
Porukkamme livisti paikalta ensimmäisten joukossa, ja näki varmaan samat peurat. Pahuksen pelottomia otuksia.
Laura
Hih, jotenkin sitä on oppinut repimään huvia noista kaikenkarvaisista taideperformansseista, oli ne sitten tarkoitettu humoristisiksi tai vakavasti otettaviksi. Tämä oli kyllä aika hervoton; isännät häärimässä saappaissaan pöristimien kimpussa ja yksi vetelemässä kurttua lavalla silmät ummessa...
Mietinkin, mahtavatko peuranpöljät pyöriä tiellä vielä silloin, kun autoletka lähtee kesäteatterilta.
Oli muuten hauska nähdä; harvemmin noilla juttukeikoilla edes puolituttuihin törmää, kun ei asu lehden kanssa samassa kunnassa.
Tässähän pitää huolestua laukonpeuran geeniperimästä. Tutkiiko kukaan tilanetta?
Samaa ihmettelin itsekin - vaikea uskoa, ettei 30-luvun jälkeen olisi tuotu uutta verta peurakantaan. Useammassa lähteessä noin kuitenkin väitettiin.
Kohta varmaankin aletaan nähdä kuusijalkaisia laukonpeuroja.
En tiedä, tutkitaanko tällä hetkellä missään valkohäntäkauriiden (uusi nimi :) geeniperimää tai sisäsiittoisuutta, mutta en usko että uusia eläimiä olisi lähdetty tätä varten rahtaamaan - lajinhan ei ollut alunperin uskoakseni tarkoitus levitä luontoon, vaan eläimet karkasivat sieltä Laukon kartanon tarhasta. (Olivat kuulemma eräiden amerikansuomalaisten lahja, kun halusivat lähettää kotimaahan jotain kaunista.)
Sivuhuomautuksena: oli eräässä mielessä erittäin hyvä, että tuotuja eläimiä oli niin vähän. Valkohäntäpeuroilla/-kauriilla esiintyy kotialueellaan Pohjois-Amerikassa eräs sukkulamatoloinen ("aivomato"), joka olisi näiden siirrettyjen eläinten mukana vallan hyvin voinut levitä Suomeen. Kuulemma valkohännät kestävät sitä kohtuullisen hyvin, mutta Suomen muut hirvieläimet olisivat olleet sille vastustuskyvyttömiä - eli esimerkiksi meidän hirvillemme mato olisi voinut olla kohtalokas. Joko meillä kävi niin älyttömän hyvä tuuri, ettei tuoduissa eläimissä ollut matoa, tai sitten se kuoli samantien saavuttuaan sukupuuttoon isäntien vähyyden vuoksi (ennen kuin ehti levitä muihin hirviin).
Taviokuurna, kiitos mielenkiintoisista tiedoista! Noiden muualta tuotujen lajien kanssahan on oltu helisemässä, eikä valkohäntäpeura/-kauris liene poikkeus.
Lähetä kommentti