Tuli sitten kevät. Tai kesä, jos lämpötilaa katsoo. Veloena taisi joskus kirjoittaa pointillistista, joka keväällä nousee puihin. Noussut on. Maisema vihertää päivä päivältä, tunti tunnilta rohkeammin. Kukkivissa pajukasveissa on hennonmakea tuoksu, jonka tuntee hetkittäin, ohimennen.
Sitä hengittää taas paljon tietoisemmin, nuuhkii ja vetää vainua, yrittää tavoittaa ilmavirrasta hennoimmatkin häiveet. Ja tuntee itsensä jälleen kerran etuoikeutetuksi - on niin monia, joille tämä aika merkitsee tuoksujen sijaan vuotavia silmiä, tukkoista nenää ja antihistamiinipöhnää (lue nyt siinä vielä toisen maalailuja pajukasvien aromeista; pahoitteluni asianosaisille).
3 kommenttia:
On, mutta opittuani tuntemaan pointillistin paremmin olen ajautunut riitoihin hänen kanssaan. Hän nimittäin paitsi maalaa metsän seinän eteen limetinvihreää täplikkyyttä häiriten aamiaisia sängyssä, myös rakentaa kiitoratoja kasvihuoneisiin.
Litteitä henkilöhahmoja ei koskaan pitäisi pyöristää. Heti he käyvät ärsyttäviksi.
Nyt on se aika, jolloin ei tahtoisi olla sekuntiakaan sisällä, vaan istuisi vain valitun puun alla ja seuraisi tarkkaavaisena, kuinka pistemäisestä silmusta kiertyy auki kalvas, pehmeä lehti.
point-MIKÄ?
Kevät on siitä hyvä juttu, että syksy on taas hivenen lähempänä kuin mitä asian tila talvella oli.
Koska olen nukahtanut aamukuudelta ja herännyt hetki sitten (vai onko siitä jo 1,5 h ?), en tämän järkevämpää keksi.
Vaan sinähän olet jo tottunut...
Veloena, sanopa muuta.
Päivi, senkin kerettiläinen.
Lähetä kommentti