Eilinen juttukeikka vei allekirjoittaneen lähikuntaan koululle, jossa tokaluokkalaiset olivat askarrelleet käsityötunnilla UNICEF-riepunukkeja. Ajatuksenahan on väsätä kierrätysmateriaaleista yksilöllisiä nukkeja, jotka sitten annetaan "adoptoitaviksi" 20 euron hintaan. Summalla UNICEF voi rokottaa yhden lapsen kuutta tappavaa tautia vastaan.Niin tytöt kuin pojatkin olivat innostuneet kovasti nuken ideoinnista, tekemisestä ja nimeämisestä. Suurin osa halusi lunastaa oman tekeleensä itselleen, mikä tietysti tarkoitti sitä, että vanhemmat joutuivat kaivamaan kuvettaan. Toivon mukaan adoptiokulut eivät tehneet kovin suurta lovea kenenkään talouteen, kun nyt on käyty kiivasta keskustelua siitä, saavatko koulut kerätä vanhemmilta rahaa retkiin ja muihin yhteismenoihin.
Voi vain kuvitella kahdeksanvuotiaan pettymystä, jos nukke jääkin lunastamatta muiden hakiessa omansa. Siinä ei taida paljoa lohduttaa edes luopumisen jalo aate tai se, että UNICEF kauppaa lunastamatta jääneet nuket eteenpäin, ja adoptiosta lähetetään tieto tekijälle.
Mukava idea toki sinänsä.
- - -
Viimeaikaisten polviongelmien syy löytyi muuten oitis, kun fysioterapeutti tarkasteli allekirjoittaneen vähissä vaatteissa seisovaa olemusta.
- Oho, hän sanoi.
Varsinkin oikea jalkani on niin kiero, että nivelet joutuvat tekemään joka askeleella ylimääräisen kiertoliikkeen. Mitä enemmän askelia, sitä enemmän rasitusta polveen, joka lopulta sai tarpeekseen ja päätti jäädä omin luvin sairauslomalle.
Pysyvämpiin rustovaurioihin ei fysioterapeutti uskonut, mikä oli mitä helpottavin uutinen lääkärin pikadiagnoosin pelästyttämälle pessimistille, joka oli ehtinyt jo ripotella tuhkaa ylleen ja varautua viettämään loppuelämänsä sohvan, jääkaapin ja leikkaussalien väliä ontuen. Lääkkeeksi määrättiin tasapainottavaa lihasjumppaa ja jalkaa paremmin tukevat juoksukengät. Tarvittaessa voi harkita myös tukipohjallisten teettämistä, joka on kuitenkin huomattavasti hinnakkaampi operaatio.
Pääasia, että konsteja löytyy. Ja jossainhan sen savolaisuudenkin* tulee näkyä.
*Allekirjoittanut näki päivänvalon Kuopion keskussairaalassa.
5 kommenttia:
Myös allekirjoittanut on ponkaissut maailmaan KYKSissä:) Joskin virallinen syntymäpaikkani on Sotkamo.
Ka myöhän ollaan sitten melekeen sukkuu aenaki viärän koevun takkaa!
Minä asuin itse asiassa ensimmäiset 11 vuottani Kuopiossa, jonne perheemme oli muuttanut vuotta ennen syntymääni. Sitten pakattiin romppeet ja muutettiin takaisin Joensuuhun.
No jopas sulle kiusan lykkäsi, polvesta meinaan. Fysioterapeutit tietää nää asiat melkein lääkäreitä paremmin, sen olen itsekin kokenut. Nyt kärsivällistä kuntoutusta, kaik lutviutuup (etelä-karjalaisittain :)
Kierojalkaempatiaa! Minulle sanoi kirurgi: "Sinun jalkasi ovat niin kierot, että vain hieman helpottavaa viilausta voidaan tehdä, parantaa niitä ei voida. Jos olisit hevonen, sinut pantaisiin kuule samantien teurasautoon." Tuon oli tarkoitus olla lohdullista :-D Mummuni oli savolaisia, sieltä periytynee sitten.
Ellinoora, jep! Tänään kävin jo varovasti hölköttelemässä uusilla töppösillä fysioterapeutin luvalla. Onneksi tilanne ei ehtinyt päästä pahemmaksi; nyt vain malttia ja ahkeraa jumppaa...
OA, ilmeisesti sinun tosiaan oletettiin tuntevan helpotusta siitä, että et ole hevonen :D. Lohtu se on laihakin lohtu.
Joskus siskon kanssa laskeskelimme perinnöllisiä sukurasitteita ja rakennevikojamme ja tulimme siihen tulokseen, että koirina olisimme täysin kelvotonta jalostusainesta ja luultavasti siitoskiellossa ;). Niin kyllä taitaisi olla moni muukin.
Lähetä kommentti