Särkyviä osia

Autossa ja ihmiskehossa on paljon yhteistä. Kuten se, että niissä on paljon särkyviä osia. Ja se, että monista osista tulee tietoiseksi vasta korjaamolaskujen myötä.

Oletteko te kuulleet kondromalasiasta? Minä en ollut (mutta se kuulostaa taudilta, jollaisista ei puhuta päivällispöydässä).

Monivuotisen hölkkäharrastuksen myötä allekirjoittaneen jalat ovat ajoittain ilmoitelleet olemassaolostaan, kuten kenen tahansa vähänkin enemmän liikkuvan. Sellaisia pieniä valituksia, joihin ei kiinnitä juurikaan huomiota niin kauan, kun ne eivät äidy äänekkäämmiksi. Jos ovat äityneet, on levätty ja otettu sitten rauhallisemmin.

Vaan eilenpä, noin vain, oikea polvi yltyi rettelöimään siinä määrin, että kyselin tänään viisaammilta ohjeita lisävahinkojen välttämiseksi.

Ja nyt tullaan siihen kondromalasiaan. Lääkäri totesi oitis oireiden kuulostavan mainitulta kiusalta, jossa polvilumpion rustot vähitellen pehmenevät ja niihin tulee mikromurtumia. Lupaavaa! Liikunta ei vaivaa sinänsä aiheuta - päin vastoin - mutta jos siihen on perinnöllinen taipumus, voi lisääntynyt rasitus innostaa sen oireilemaan. (Hullu kylpee niin, että nahka palaa on yksi rakkaiden vanhempieni opettavaisista lempifraaseista. Te, joiden mielestä maratonharjoittelu on mielenhäiriö, voitte ottaa sen vapaasti käyttöön. Oikeastaan sen voisi esittää kuorolausuntana. Yksi, kaksi, nyt!)

Lenkkeily vaihtuu siis Pagistaanissa muutamaksi päiväksi kylmäpusseihin ja särkylääkkeisiin. Käsky kävi myös marssia pikimmiten fysioterapeutille, joka saa tutkia tilanteen ja antaa eväitä eteenpäin. Kuulemma askellus kannattaa selvittää samalla juurta jaksaen, koska sen korjaaminen voi auttaa paljon.

Kirottua. Maratoneista ja tuntikausien kestävyyslenkeistä viis, kunhan kintut kestäisivät kohtuullista juoksentelua ja muuta vapaa-ajan vipeltämistä jatkossakin.