Viikonloput vilahtavat taas nopeasti, kun seura on parasta mahdollista. Karviaisten keruun (kiitos ja kumarrus lankomiehen siskon perheelle), savulohen, karjalanpiirakoiden ja absintin nautiskelun (kiitokset jälleen kerran Hervannan ystävällismieliseen naapurivaltioon), kesäkaupungissa kuljeskelun ja hyväätekevän vetelehtimisen lomassa Pagistaanissa kuunneltiin ja katseltiin virallista raporttia Kirgisiasta.
Raportoija antoi luvan lainata kuvamateriaaliaan myös virtuaalivieraiden iloksi (mistä niin ikään suuri kiitos). Pamir-vuoristoa kelpaakin katsella - ja koko maa vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta maailmankolkalta niin vuoristoisen luontonsa kuin kulttuuriperintönsäkin puolesta.
Kirgisialaisethan ovat olleet perinteisesti puolipaimentolaista hevoskansaa, ja vanha elämänmuoto jurttineen ja eläinlaumoineen pitää vielä pintansa. Kaupungistuminen on ollut melko hidasta, ja maatalous - ennen muuta karjankasvatus - on edelleen maan tärkein elinkeino.
Uutta viisastenkiveä Kirgisian taloudelle kaavaillaan ilmeisesti matkailusta erilaisine oheispalveluineen. Toivoa sopii, että perusta valetaan mahdollisimman kestävälle pohjalle, eikä sahata omaa oksaa tuhoamalla maan ainoalaatuista luontoa tehoturismin varjolla (helppoahan ulkopuolisena on hurskastella semminkin, kun matkailu tuskin on ekoteko missään muodossaan).
Pojat olivat päässeet paikallisten kanssa juttusilla ollessaan maistamaan kumissia, käyneestä tammanmaidosta tehtyä juomaa, joka kuulemma muistuttaa maultaan ja näöltään sameahkoa kaljaa. Siinäpä kulinaarinen kokemus, josta allekirjoittanut on oikeasti hieman kateellinen. Puhumattakaan siitä, että mies oli päässyt vielä vuoristohevosen selkäänkin.
Kirgisiassa on noin viisi miljoonaa asukasta, joista reilu puolet on islamilaisia kirgiisejä. Venäläiset ovat suurin vähemmistö; noin viidesosa väestöstä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen valtio on ajanut aktiivista politiikkaa kirgisian kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi. Kirgisialaisista noin 99 prosenttia on lukutaitoisia, ja kuuleman mukaan myös varsin kielitaitoisia, varsinkin nuorempi väki.
Reissun vuoristo-osuus oli ollut pitkälti teltassa köllöttelyä ja akklimatisoitumista, eli totuttautumista asteittain yhä ohuempaan ilmaan. Lukemisen, kortinpeluun ja vatsataudin parantelun lomassa Touko-Poukon hengenheimolainen oli innostunut askartelemaan tyhjistä kaasupulloista telttakaiuttimet, joilla yhdestä mp3-soittimesta irtosi huvia kolmelle kaverille. Pagistaanissa tiedosta ei juurikaan yllätytty.
Aurinko paahtoi vuorenrinnettä niin, että leirissä tarkeni vähemmissäkin vaatteissa. Huonomman sään vuoro oli tullut vasta, kun matkaa olisi pitänyt jatkaa huipulle saakka. Upottavassa lumessa oli ollut lähes mahdotonta edetä etenkin, kun petollisen pinnan alla piileskeli pohjattomia railoja.
Ihminen on loppujen lopuksi aika pieni ja avuton otus, vaikka altistuukin aika ajoin suuruudenhulluuspuuskille takoen rintaansa ja julistaen asemaansa luomakunnan kruununa. Kiipeilytouhuissa napoleonkomplekseja tavataan onneksi harvemmin (tosin silloin kun tavataan, seuraukset päätyvät ikävän usein tilastojen jatkeeksi). Vuorilla könyämistä harrastavat ovat enimmäkseen varsin selväjärkistä väkeä.
Vaikkei sitä aina sivullinen uskoisikaan.
2 kommenttia:
Upeita kuvia!
Tahtoo Kirgisiaan. Mielellään niinku nyt heti.
Joo, samat sanat. Lähivuosina sinne kai kannattaisi mennäkin, kun reissuaminen on vielä länsimaalaisittain halpaa.
Lähetä kommentti