torstaina, elokuuta 31, 2006

Kissa, joka ei pitänyt bluesista

Yksi viimeisistä bluesin jättiläisistä on parhaillaan jäähyväiskeikallaan Suomessa. Pagistaanin innokkain bluesharrastaja joutui pahimmoilleen työreissulle, eikä päässyt vielä kerran kuuntelemaan yhtä ikisuosikeistaan.

B. B. Kingistä tulee mieleen urosvahvistuksemme kertomus lapsuudenkotinsa kissasta, joka selittämättömästi kammoksui kappaletta Nobody Loves Me But My Mother. Tai pikemminkin sen pehmeän hyräilevää alkua, jossa ihmiskorvin kuultuna ei pitäisi olla mitään pelottavaa. Mutta heti sen kuullessaan Ville valpastui, höristi korviaan - ja sitten sitä vietiin.

Se ei kuulemma koskaan tottunut tuohon hyminään. Eikä mikään muu musiikki saanut sitä pois tolaltaan. Veljekset kavereineen arvelivatkin Villen olevan ennemmin disko- kuin bluesmiehiä.

Jokin aika sitten kuuntelimme tuon kappaleen. Sattumoisin olin juuri tullut Venäjältä, ja kollikissojen yöllinen mourunta ikkunan alla oli vielä tuoreena mielessä. Ja toden totta - Kingin hyräilyn sävelalassa oli jotakin hyvin samaa, vaikkei sitä lemmenkipeän kollin vollotukseen suoranaisesti vertaisikaan.

Mitä mielikuvia kissaparan mieleen olikaan mahtanut nousta?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Musikaalinen kissa!

pagisija kirjoitti...

Makuja on monia... Minulla oli aikoinaan lemmikkirotta, joka piti erityisesti Leevi and the Leavingsista. Sitä soitettaessa rotta painautui mielellään torkkumaan kaiuttimen kylkeen.