An evil spirit as a black bird whispering into the ear of a magician. From Hortus Delicarum, 11th century. Drawing after a manuscript illustration. Medieval Macabre.Hurinan pohdinnat antoivat pontta myös allekirjoittaneen kestomietinnöille, mitä elämällään oikein pitäisi tehdä. Pitäisi, pitäisi. Tai mitä sillä haluaisi tehdä.
Syksyn lähestyessä erakkoaskeesi alkaa riittää. Se ei tunnu enää terveelliseltä. Olen kulkenut liian pitkälle, ja nyt on aika palata jonkin matkaa takaisin.
Tietokoneen, kirjahyllyn ja lenkkitossujen kolminaisuus on saanut liikaa valtaa arjessani. Kadotan suhteellisuudentajuni, kierryn sisäänpäin, päivistäni tulee suoritussarjoja, joista poikkeaminen luo levottomuutta ja epämääräistä pelkoa hallinnan menettämisestä. Soimaan itseäni säälittä, jos en ole päivän aikana kirjoittanut tarpeeksi tai lukenut riittävästi, liikkunut tarpeeksi tai syönyt sopivasti. Tai ylipäänsä tehnyt kaikkea, mitä piti. Ollut sellainen, kuin piti.
Kenen mukaan piti? Arvatkaa.
Kirottu suorittaminen. Kirottu perfektionismi. Tuskin mikään syö elämäniloa niin ahneesti kuin nuo salakavalat kuokkavieraat, jotka kerta toisensa jälkeen luikkivat ovenraosta sisään heti, kun selkänsä kääntää. Mikä ikävintä, niiden läsnäolo vieraannuttaa muista ihmisistä. Kukaan ei viihdy kireän elämänsuorittajan seurassa, kaikkein vähiten suorittaja itse.
Minäkin olen jo oppinut, että sisäsyntyisiin perspektiiviharhoihin auttaa parhaiten keskittyminen johonkin muuhun kuin itseensä ja kutistuviin ympyröihinsä. Maailmanparannus on turhan yleistävä, vähättelevä ja kyyninen ilmaisu toiminnalle, jossa yksilö kääntää katseensa oman napansa sijaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu.
Vaihtoehtojahan on. Onneksi. Eivätkä kaikki vaadi järjestäytymistä, yhdistysbyrokratiaa, hallituksen kokouksia, työryhmiä ja aikatauluja, jotka ovat - tämä on katkerasti koettu - omiaan syöksemään perfektionistiparan ojasta allikkoon.
Jäämme pohtimaan asiaa. Tai vaihtoehtoisesti seuraamme toveri Hurinan esimerkkiä.
"Ei helvetti, halolla päähän vaan. Lienee parasta yrittää olla hetki ajattelematta mitään. Kenties kuunnella vähän reggaeta."
3 kommenttia:
Sanon sitä sisäiseksi anopiksi, jota yritän nirriä. Yhden ystävättären ajatus on auttanut hieman. Hän sanoo, että riittämättömyyden tunne on käänteistä ylpeyttä. Kun koen alisuorittaneeni, kysymys on siis sisäisestä kerskailusta. Miksi en minä, joka muka olen niin hirveän erinomainen, ole saanut aikaan enempää! Ja koska olen ylpeä luontaisesta vaatimattomuudestani, niin…
Sinäpä sen sanoit!
Paradoksaalista on myös se, ettei suorittamisesta stressaaminen ja itseruoskinta millään tavoin paranna omaa työnjälkeä tai tehosta työntekoa. Päin vastoin, ainakin minulla. Itsekuri on terveellistä - mutta kun tietty raja ylittyy, se kääntyy itseä ja kaikkea tekemistä vastaan.
Jep! Kiitos lainasta! Sehän oli mitä tervehenkisin loppukaneetti, siihen tiivistyi jotain olennaista koko pähkäilyistä ;).
Pitäisi totta vieköön muistaa, että joskus on todella viisainta kuunnella vain vähän reggaeta.
Lähetä kommentti