Fabergén aika-näyttely oli taattua Vapriikki-laatua. Olen tainnut ennenkin kiitellä samaa, mutta minusta museokeskuksessa osataan koota tasapainoisia näyttelyitä. Taustatietoa annostellaan sopivasti, ja esineiden sijoittelu on sekä esteettistä että selkeää. Kokonaisuus on kävijäystävällinen ja kiinnostava niin noviiseille kuin aihetta etukäteen tuntevillekin.
Pyynikin kesäteatterin Lampaansyöjät osoittautui niin ikään vallan viihdyttäväksi yhdistelmäksi ammattilaisuutta ja kepeää kesäfarssia kaikilla mausteilla. Mediarummutus ja nimekkäät näyttelijäthän eivät aina takaa erityisen sykähdyttäviä tuloksia (sykähdyttävyys syntyy toki jokaisen katsojan korvien välissä, jos on syntyäkseen). Mutta Veikko Huovisen tekstin kanssa ei kai voi mennä pahasti metsään, ja ohjaaja Neil Hardwick on osannut hommansa. Oli mielenkiintoista verrata ammattimaisen kesäteatterin ulkoisia puitteita harrastelijateattereihin, joita tuli toimittajan ominaisuudessa kierrettyä kesä jos toinenkin. Kesäteatteriin kun on tottunut yhdistämään penkkien virkaa toimittavat lankut, mehun ja makkaran, ei katettua katsomoa ja väliajan konjakkitarjoilua. Talkootyö tuo tullessaan tietyn maanläheisyyden ja rennon, virheet sallivan tunnelman, kun taas rahalla lopputulos on ulkoilmaan siirretty kulttuuri-instituutio.
Molemmille lajeille on onneksi sijansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti