Elävinä mieleen

Tämä meemintapainen on kiertänyt siellä ja täällä. En menisi vannomaan, etten olisi samantapaista tehnyt jo aikaa sitten. Mutta aika ajoin pysähtyminen ja taaksepäin silmäily on jollei terveellistä, niin ainakin mielenkiintoista. Mielikuva nostaa esiin toisen, tunnelmat ja olot palaavat elävinä mieleen niin hyvässä kuin pahassakin - vai voiko niitä edes jakaa noin jyrkästi, en usko.

Kymmenen vuotta sitten

Kolmas vuosi opiskelua - suuret kuvitelmat. Toinen vuosi avioliittoa - vielä suuremmat. Elämä kivitalossa, ikkunasta näkyy joki, leveät ikkunalaudat täynnä vihreää, kesyrotat kerjuulla keittiössä. Tolstoin Sota ja rauha. Migreeniä. Kuka olen minä, keitä muut? Liikaa odotuksia, paineita, en osaa olla, minussako vika?

Viisi vuotta sitten

Surullinen, pimeä syksy kolmestaan koirien kanssa. Kesän vihlova kipu taittuu aavesäryksi. Maalta kaupunkiin, uudet kodit eläimille, vanha talo ja pihan vaalittu kasvikansa toisten haltuun. Harkinta-aika turha, nimenmuutos jättää entisen muille. Kirjoista muuri hiljaisuudelle. Gradu valmiiksi, maisteriksi lokakuun lopussa. Ei tunnu missään. Jatko-opiskelijaksiko, miksi ei, mitäpä tässä muutakaan? Lehtitöitä pätkissä, onneksi on työkaverit, onneksi ystävät. Elämä - ehkä sittenkin oma?

Kolme vuotta sitten

Pohjois-Karjalasta hätäisesti Hämeeseen, kyläkoulun yläkerrasta taajaman vihreään taloon. Syksyn mittaan muotoutuva ymmärrys: ei minun kotini, ei minun ihmiseni, liian kiireellä liikaa. Miksi pyysit, miksi lähdin? Olisi pitänyt. Ei olisi pitänyt. Aaltoina ahdistus, oma ja toisen. Apurahahuolia, lehtikeikkoja, lempeät latinorytmit. Pimeät illat, auton valoissa valkohäntäpeurat. Muuttolaatikot vielä tallella pinossa, viisauttako?

Vuosi sitten

Pari vuotta Tampereella. Viihtymistä, yksinäisyyskin hyvää. Taas pakataan kuitenkin, lähdetään etelään, ei enää viikonloppuja siellä ja täällä. Mietitty muutto, mielenrauha ja hienoinen haikeus. Kehän kohinaa, kalliopolkuja. Pitkä ja harmaa syksy, mutta yhdessä, olisitko arvannut silloin joskus?

Tähän asti tänä vuonna

Työsarkana hiljainen historia, aikojen aatteet, kirjoja ja sanoja onnekkaana kuukausipalkalla. Etätyössä irtolaisen ikävä, välillä onni omasta rauhasta. Kumppanuudessa rakkautta, ystävyyttä ja paljon naurua - ja ihmetystä, että tällaistakin on. Koiranelämää kahdeksalla käpälällä. Uusia maisemia, tuntureita ja vuoria. Suvantoelämää, levottomuus satunnaisina pyörteinä jatkuvan virran sijaan.

Eilen

Aikainen aamukahvi, salamannopeita koiria pallon perässä, iloa ihmisseurasta viikon yksinolon jälkeen. Hapankaalipataa ja huovutusta. Vähän kieliä, kirjaimia ja kuvia. Juoksua sumussa. Sopiva sunnuntaiblues, pehmeänharmaa.

Tänään

Selän lepyttelyä vedessä juosten ja uiden, ulkona valkeneva aamu. Saksan alkeita. Sähköposteja. Kadonneen kirkkolaulutekstin metsästys. Turhautumista. Maisemassa sävyihin sopivat koirat. Kaurapuuroa, kahvia ja juuressoppaa. Haukotus.

Huomenna

Aamulla venäjän verryttelyä politiikkaa pähkäillen. Iltapäivällä visua istumista ja kirjoittamista, kuukauden loppu lähestyy. Mutta raitiovaunuistahan ei koskaan tiedä.

"- Ihminen tosin on kuolevainen, mutta se olisi vasta puoli voittoa. Pahinta tässä on se, että välistä hän on äkillisesti kuolevainen, siinä se pulma juuri onkin! Eikä hän muutenkaan kykene sanomaan, mitä hän tekee, ennen kuin tämäkin ilta on yössä."
- Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.

Ensi vuonna

Toivottavasti olen elossa ja vähän tämänvuotista viisaampi. Ja kärsivällisempi, malttavaisempi. Ja vähemmän kärjekäs, armeliaampi itselle ja muille. Toivon oppivani juoksemaan vähemmän ja venymään enemmän, hengittämään, pysähtymään. Tekemään osani, mutta olemaan kuvittelematta, että minun on tehtävä kaikki. Paljon pyydän, vähän oikeasti odotan.