Aina toisinaan nousee esiin kysymys, noudatetaanko lain tai ohjeen henkeä vai kirjainta.
Oletetaan, että henkilö - fysiikaltaan syntymäjäykkä pökkelö - kärsii hiljakseen kumuloituneesta, yhä kivuliaammaksi äityneestä selkäjumista. Fysioterapeutin ohjeena on antaa selälle parin viikon parantumisrauha. Ei lainkaan juoksemista, ei kuntosalivätkytyksiä, ei kävelyäkään puolta tuntia pidempään (viimeksi mainitun toteuttaminen on haasteellista, jos huushollissa on kaksi virkeää koiraa ja kakkosulkoiluttaja toisella puolella maailmaa). Rauhallista vesijuoksua saa harrastaa pari kertaa viikossa, ja selkää on venyteltävä päivittäin ohjeiden mukaan. Takaisin päiväjärjestykseen on lupa palata marraskuun kontrollikäynnin jälkeen, jos tilanne on rauhoittunut.
On toki mukava tietää, ettei kipujen syynä ole mikään hankalampi vaiva. Mutta ukaasit ovat kovia, jos on totuttanut itsensä runsaanpuoleiseen ulkoilma-annokseen vastapainoksi nenä näytössä istumiselle. Oletetaankin edelleen, että henkilö, ilahtuneena siitä, ettei pyöräilemistä ole suoranaisesti kielletty, ajaa sytkyttelee reipasta vauhtia Espoon Leppävaarasta Helsingin Kallioon ja takaisin viileänkirpeässä syyssäässä. Ei kai hyötyliikunta voi pahasta olla?
Vastaus alun kysymykseen löytynee henkilön tuskaisesta ilmeestä ja oudosta kiemurtelusta työtuolissa. Siinäpä sitä nyt vaihdetaan asentoa kankulta toiselle ja mietitään, jakavatko asiantuntijat neuvojaan lämpimikseen, vai voisiko niillä olla syvällisempi merkitys.
Todettakoon kuitenkin, että meditatiivisen leppoisa värkkäys- ja teetuokio Lupiinin kauniissa kodissa oli ehdottomasti reissun väärti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti