Pro Mustarouskussa manailtiin ilmiötä, josta minäkin aioin viikonlopun jäljiltä ärähtää.
Pyöräilin lauantaina Vihdintietä kaupungin laidalle taka-ajatuksenani katsella, sattuisiko kohdalle suppilovahverokuusikoita. Ei sattunut. Sen sijaan päädyin teollisuusaluetta reunustavaan saviseen sekametsään, joka mitä ilmeisimmin oli osa kaupungin epävirallista kaatopaikkavyöhykettä. Pitkin metsää lojui ryppäinä sohvia, nojatuoleja, jääkaappeja, vanhoja toimistokalusteita ja rakennusjätettä.
Pisteli vihaksi. Saatoin kuvitella, miten illan hämärryttyä autot lähtevät liikkeelle kohti kaupungin laitamia. Katuvalojen jäätyä taa ajetaan kuoppaiselle sivutielle - onpa hyvä, kun tuli hommattua se maasturi - ja sammutetaan moottori. Tarkistetaan, onko ketään näköpiirissä, ja kun liikettä ei näy, kipataan kuusikkoon läjä rakennusmuoveja, lämpöeristeen jäännöskappaleita, särkynyt ikkunalasi ja tarpeettomaksi käynyt konttorituoli.
Sitten kaasutetaan kiireesti pois. Radiossa soi mellevä aikuisrokki, uuden talon sauna lämpiää jo.
- - -
Lokakuista maanantaita piristi norjalaistuneen ystävän ja tämän kolmipäisen lapsikatraan visiitti pesueen paluumatkalla vuonojen maahan. Liian pitkä aika olikin vierähtänyt siitä, kun viimeksi istuttiin saman pöydän ääreen - niin pitkä, ettei vajaa kolmituntinen riittänyt mihinkään.
Lautalle tuli loppujen lopuksi niin kiire, että nuorimman vieraan nalle jäi sängyllemme jatkamaan päivänokosia. Posti kuljettanee karhujakin, mutta se ei taida tänä iltana laivan hytissä paljoa lohduttaa.
6 kommenttia:
Annakko vähän tarkempia kordinaatteja niin tänkin voisi tiedottaa eteenpäin kun menen to yleisten töiden lautakunnan kokoukseen.
Vantaan Petikon aluetta se taisi olla. Ulkoilualueelta/koirankoulutuskentältä vähän matkaa mutaista tietä metsään.
En tiedä, oliko siellä tavallista enemmän roinaa, kun en ole kolunnut enemmälti näitä pääkaupunkiseudun laitametsiä (tuntuu, että saladumppauspaikkoja on jokaisessa vähänkin syrjäisemmässä pusikossa). Useampi törkyesiintymä kuitenkin.
Vielä uskomattomampiin "kaatopaikkoihin" törmäsimme itse maallemuuttomme jälkeen. Sienireissulla (kuinka ollakaan) osuimme täysikokoiseen pakastimeen keskellä metsää, monen kilometrin päässä lähimmästä tiestä. Vieläkin ihmetyttää, miten se oli sinne raahattu. Maasto ei ollut mitenkään helppoa edes traktorilla tuomista ajatellen. Yhtä paljon kummastuttaa tietysti se miksi? Ovatko kaatopaikkamaksut tosiaan niin kovia, että joku viitsii nähdä tuollaisen vaivan pakastimen "ilmaiselle" hävittämiselle?
Vantaan puolella netin mukaan ilmoituksia voisi antaa tänne
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kuntatekniikan keskus
Viheralueyksikkö
Kielotie 13
01300 Vantaa
p. 09-83922407
Noita laittomia kaatopaikkoja tuntuu olevan vähän siellä täällä. Tuntuu musta käsittämättömältä kipata jätteet metsään, mutta näitä aina aika-ajoin ilmaantuu ihan taajamiinkin. Yleensä kannattaa ilmoittaa noista ao. kunnan puistoyksikköön koska ne tuppaavat muutoin kasvamaan.
Rakas ystävä! Ei se aika riittänyt, ei, mutta oli oikein mieltä lämmittävää nähdä, ja lyhyessä ajassa ehdimme kuitenkin viihtymään Pagistaanissa mainiosti, ei nimittäin mikään helpoin juttu saada kuopus nukahtamaan vieraalle sängylle. Reissussa kuitenkin karaistuttiin, niinkin, ettei laivalla unen päästä kiinni saaminen ollut nallesta kiinni. Kyllä sen perään kerran kysyttiin, mutta asia unohtui nopeasti. Onneksi kyseinen lapsi ei ole niin kiintynyt yhteen ainoaan pehmoleluun, että nalle kuin nalle korvaa unikaverin :-)
Ihastuimme aivan totaalisesti Pagistaanin koiruuksiin. Heille lämpimät ja vähemmän kosteat pusihalit meiltä!
Pörrö, kiitos vinkistä ja muistutuksesta, että tällaisillekin asioille voi tehdä muuta kuin vikistä niissä blogissa ;). Ehkä sitä on jo niin lannistunut, että jää passiiviseksi sivustamurehtijaksi sen sijaan, että tarttuisi toimeen siinä määrin, kun pystyy.
Emorumba, kiitos vielä käynnistä. Terveiset välitetty; kiva kuulla, ettei ainakaan traumoja jäänyt näistä villipedoistamme märkine kielineen! Se kai on niin mukavaa, kun kerrankin on ihmisnaamoja oman naaman tasalla :D...
Lähetä kommentti